Hyppää sisältöön

Luustokurssit yhteistyötoimipaikoissa

Luustokurssilta saat eväitä pitkäaikaisen sairauden kanssa elämiseen sekä tietoa, tukea ja potkua osteoporoosin omahoitoon. Kurssilla käsitellään monipuolista ravitsemusta, kalsiumin, proteiinin ja D-vitamiinin saantia, liikuntaa, kaatumisen ehkäisyä sekä lepoa. Kurssilla painottuu tiedon soveltaminen omaan arkeen erilaisten harjoitusten ja keskustelun avulla. Lisäksi tarkastellaan omaa matkaa osteoporoosin kanssa ja siinä eteenpäin kantavia voimavaroja.

Kursseja ohjaavat sosiaali- ja terveydenhuollon, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä liikunta-alan ammattilaiset. Kursseilla kokemusten vaihtaminen, yhdessä oppiminen sekä vertaistuki ovat keskeisessä roolissa.

Kursseja järjestetään paikkakunnilla, joissa ammattilaiset ovat käyneet Luustoliiton ohjaajakoulutuksen ja lähteneet yhteistyöhön mukaan. Osa kunnista järjestää yhteistyössä Luustoliiton kanssa kertaluontoisia Luustoinfoja. Mikäli omalla paikkakunnallasi ei ole kurssitoimintaa, voit hakea Luustoliiton verkko- tai etäkurssille. Tutustu myös Luustoliiton tuettuihin lomiin.

Kursseja järjestetään julkisen sektorin toimipaikoissa. Paikkakunnilla järjestetään tarvittaessa myös etävälitteisiä kursseja. Tarkemmat tiedot kursseista ja hakuohjeet löydät tältä sivulta sitä mukaan, kun niiden järjestämisestä on päätetty. Huomioithan, että sivua päivitetään ja uusia kursseja julkaistaan pitkin vuotta.

Syksy 2025

Luustokurssi Helsinki/ Luustoliitto

Luustokurssi Luustoliiton toimitiloissa (Oltermannintie 8, 00620 Helsinki). Kurssille voi hakea asuinkunnasta riippumatta kuka tahansa aikuinen, jolla on todettu osteoporoosi tai osteopenia. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus.

Järjestämme kaksi samansisältöistä kurssia, hakulomakkeella voit valita, kummalle kurssille haet.

Luustokurssi 1:

  • ma 1.9.2025 klo 09.00-12.00
  • ma 15.9.2025 klo 09.00-12.00
  • ma 29.9.2025 klo 09.00-12.00
  • ma 13.10.2025 klo 09.00-12.00
  • ma 1.12.2025 klo 09.00-12.00

Luustokurssi 2:

  • ti 7.10.2025 klo 14.00-17.00
  • ti 21.10.2025 klo 14.00-17.00
  • ti 3.11.2025 klo 14.00-17.00
  • ti 18.11.2025 klo 14.00-17.00
  • ti 13.1.2026 klo 14.00-17.00

Hakuaika molemmille kursseille 5.5.-15.6.2025. Tästä hakulomakkeeseen. (auki 5.5.-15.6.)

Kurssipaikkoja on rajoitetusti. Osallistujavalinta tehdään noin viikon kuluessa hakuajan päätyttyä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnan tuloksista sähköpostitse viimeistään viikolla 26.

Lisätietoja: Anna Selkama 050 594 3093 / anna.selkama@luustoliitto.fi tai Jenny Lohikivi 050 512 9117 / jenny.lohikivi@luustoliitto.fi

Kevät 2025

Luustokurssi Tampere, Kuuselakeskus 5.2.2025 alkaen

Luustokurssi Kuuselakeskuksessa (Nuolialantie 46, Tampere) 5.2.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia sekä kotikuntasi on Pirkanmaan hyvinvointialueen alueella. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • ke 5.2.2025 klo 13.00-16.00
  • ke 19.2.2025 klo 13.00-16.00
  • ke 12.3.2025 klo 13.00-16.00
  • ke 19.3.2025 klo 13.00-16.00
  • ke 7.5.2025 klo 13.00-16.00

Kurssipaikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 4.2.2025 tekstiviestitse/sähköpostitse: fysioterapeutti Suvi Tuomisto 044 722 5935 tai suvi.tuomisto@sointusenioripalvelut.fi

Luustokurssi Helsinki, Pohjois-Haagan palvelukeskus 6.2.2025 alkaen

Luustokurssi Pohjois-Haagan palvelukeskuksessa (Kabinetti: Hopeatie 14, Helsinki) 6.2.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia, kotikuntasi on Helsinki ja olet eläkeläinen tai työtön. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • to 6.2.2025 klo 12.00-15.00
  • to 20.2.2025 klo 12.00-15.00
  • to 6.3.2025 klo 12.00-15.00
  • to 20.3.2025 klo 12.00-15.00
  • Viimeisen kerran ajankohta sovitaan kurssilaisten kanssa

Ilmoittautuminen 15.1.2025 mennessä. 
Ilmoittautuminen p.040 1801 904 tai susanna.soutukorva@seniorisaatio.fi

Luustokurssi Helsinki, Töölön palvelukeskus 25.2.2025 alkaen

Luustokurssi Töölön palvelukeskuksessa (Töölönkatu 33 A, Helsinki) 25.2.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia, kotikuntasi on Helsinki ja olet eläkeläinen tai työtön. Kurssilla on mahdollista syventää osteoporoosin omahoidon tietotaitoa ja tavata muista samassa tilanteessa olevia.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • ti 25.2.2025 klo 13.00–15.00
  • ti 11.3.2025 klo 13.00–15.00
  • ti 25.3.2025 klo 13.00–15.00
  • ti 8.4.2025 klo 13.00–15.00
  • ti 22.4.2025 klo 13.00–15.00

Tapaaminen aina ala-aulassa, josta ohjaajat tulevat hakemaan. Ilmoittautuminen ja lisätietoja Tapio Piiroinen 09 310 73541 

Luustokurssi Helsinki, Kampin palvelukeskus 28.2.2025 alkaen

Luustokurssi Kampin palvelukeskuksessa (Fade-ryhmätila, 1. krs., Salomonkatu 21 B, Helsinki) 28.2.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia, kotikuntasi on Helsinki ja olet eläkeläinen tai työtön. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • pe 28.2.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 14.3.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 28.3.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 11.4.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 16.5.2025 klo 12.30–15.30

Kurssipaikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 24.2.2025:
Mette Gröhn 09 3104 4549 tai mette.grohn@hel.fi

Luustokurssi Helsinki, Kannelmäen palvelukeskus 28.3.2025 alkaen

Luustokurssi Kannelmäen palvelukeskuksessa (Ankkuri -tila, Urkupillintie 4 C, Helsinki) 28.3.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia, kotikuntasi on Helsinki ja olet eläkeläinen tai työtön. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • pe 28.3.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 11.4.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 25.4.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 9.5.2025 klo 12.30–15.30
  • Viimeisen kerran ajankohta sovitaan kurssilaisten kanssa

Kurssipaikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 14.3.2025:
p. 09 310 69907

Luustokurssi Helsinki, Kannelmäen palvelukeskus 2.5.2025 alkaen

Luustokurssi Kannelmäen palvelukeskuksessa (Ankkuri -tila, Urkupillintie 4 C, Helsinki) 2.5.2025 alkaen. Olet tervetullut kurssille, jos sinulla on todettu osteoporoosi tai osteopenia, kotikuntasi on Helsinki ja olet eläkeläinen tai työtön. Kurssilla käydään läpi osteoporoosin omahoitoa ja sen toteutumista omassa arjessasi. Lisäksi voit keskustella ryhmässä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kurssi on viiden tapaamisen maksuton kokonaisuus:

  • pe 2.5.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 16.5.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 30.5.2025 klo 12.30–15.30
  • pe 13.6.2025 klo 12.30–15.30
  • Viimeisen kerran ajankohta sovitaan kurssilaisten kanssa

Kurssipaikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 18.4.2025:
p. 09 310 69907

Jaa somessa: