Hyppää sisältöön

Kummitoiminta

Myös vuonna 2025 Luustoliitto tukee jäsenyhdistyksiään yhteistyön vahvistamisessa tarjoamalla taloudellista tukea yhdistysten välisten tutustumiskäyntien järjestämiseen. Tapaamisten tavoitteena on tukea yhdistysten välistä yhteydenpitoa, toisilta oppimista ja yhdessä ideointia, suunnittelua ja tekemistä. Tapaamisia voidaan järjestää myös Teams-etäyhteydellä (järjestösuunnittelija voi auttaa tarvittaessa). 

Taloudellista tukea voi hakea enintään 400 € kutakin yhdistysparia kohti (kuitteja vastaan). Rahaa voi käyttää vierailevan yhdistyksen matkakuluihin sekä vierailua isännöivän yhdistyksen tilavuokriin ja tarjoiluihin. Taloudellista tukea tarjotaan tänä vuonna ensisijaisesti niille yhdistyksille, jotka eivät ole Kummitoiminnan tukea hakeneet/saaneet viime vuosina (2023, 2024). Yhdistysten paikallisosastot voivat myös olla itsenäisenä yhteistyötahona muiden, kuin oman yhdistyksensä parina. Tämä edellyttää, että paikallisosaston oma yhdistys hyväksyy hakemuksen ja raportin. 

Jos yhdistyksenne on kiinnostunut yhteistyöstä ja yhdessä tapahtuvasta kehittämisestä, etsikää itsellenne ”kaveriyhdistys”, jonka kanssa haluaisitte tiivistää yhteistyötä tai vaihtaa ideoita. Suunnitelkaa yhdessä vierailun tavoite ja alustava ohjelma. Sen jälkeen voitte hakea liitolta rahaa kummitoimintaa varten.

Hakuaikaa on maaliskuun 31. päivään asti. Tuen saajat ratkaistaan hakemusten perusteella.

Aiemmin saatujen raporttien perusteella Kummitoiminta on erittäin onnistunut toimintamuoto. Hyväksyttyyn hakemukseen liittyvä talousselvitys/raportti on hyvä tehdä heti tapaamisen jälkeen ja viimeistään 30.11.2025 mennessä. Raportointilomake löytyy materiaalipankista. Raporttiin tulee kirjata tapaamisen osallistujaluettelo. Huomioithan, ettei kuluiksi hyväksytä muita kuin matkakulut, tilavuokrat ja/tai tarjoilut. Lisätietoja asiasta voi kysyä järjestösuunnittelijalta (Tiinalta).

Jaa somessa: