Elämää osteoporoosin kanssa

OSTEOPOROOSIDIAGNOOSI NUORENA

Nina on saanut osteoporoosidiagnoosin 26-vuotiaana. Hänen osteoporoosinsa löytyi aivan sattumalta ja yllätti koko ikänsä aktiivisesti liikkuneen opiskelijan. Hänen elämäntapansa ovat olleet aina poikkeuksellisen terveet. Osteoporoosin toteamisen jälkeen Nina alkoi kiinnittää elintapoihinsa vielä aiempaakin enemmän huomiota.

SYÖMISHÄIRIÖ SYYNÄ OSTEOPOROOSIIN

Jenni sai osteoporoosidiagnoosin pitkälle edenneen syömishäiriöön liittyvän muun hoidon yhteydessä. Tieto osteoporoosista yllätti Jennin täysin. Jennin toiveena terveydenhuollon ammattilaisille on, että he kertoisivat nykyistä selkeämmin syömishäiriötä sairastaville, että kyseessä on mielen sairaus, joka ilmenee fyysisesti. Hän olisi itse toivonut sairauden alkuvaiheessa enemmän tietoa syömättömyyden aiheuttamista ongelmista. Ratkaisevassa roolissa Jennin toipumisessa kahdesta pitkäaikaissairaudesta on hänen sitoutumisensa omaan hoitoonsa. Läheisten tuen ja sisäisen parantumisen halun avulla hän on alkanut toipua.

KASVOT MIESTEN OSTEOPOROOSILLE

Olavin osteoporoosi todettiin keski-ikäisenä työtapaturman tutkimusten yhteydessä. Vaikka Olavin ruokavalio oli ollut aiemminkin terveellinen, parannettavaa löytyi silti paljon. Elintaparemontti ja lääkehoito ovat auttaneet ja osteoporoosi on parantunut osteopeniaksi eli osteoporoosin esivaiheeksi.

Olavi on eläkkeelle jäätyään lähtenyt mukaan paikallisen osteoporoosiyhdistyksen toimintaan ja antanut kasvot miesten osteoporoosille. Hän pitää tärkeänä, että myös miehet tulisivat mukaan yhdistystoimintaan. Olavi on sitä mieltä, että monelta mieheltä ja heitä hoitavilta lääkäreiltä jää osteoporoosi huomaamatta.

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ KIVUSTA HUOLIMATTA

Anneli on sairastanut vaikeaa osteoporoosia 90-luvun lopulta lähtien. Lukuisista murtumista ja kivuista huolimatta hän ei ole antanut periksi, vaan on sisukkaasti kuntouttanut itseään. Joitakin vuosia sitten Anneli sai tehokkaan luulääkityksen ja sen myötä hänen liikuntakykynsä on parantunut niin, että hän pystyy tällä hetkellä liikkumaan ilman apuvälineitä. Anneli on toiminut aktiivisesti Pääkaupunkiseudun Luustoyhdistyksessä sen perustamisesta lähtien ja vuodesta 2008 hän on ollut mukana yhdistyksen hallituksessa.

SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILTA EVÄITÄ ARKEEN ’EN OSANNUT ODOTTAA, ETTÄ VOISIN SAADA SELLAISTA VOIMAA TOISTEN KERTOMUKSISTA.’

Tarja Lindgren ja Anne Heinonen kertovat kokemuksiaan Luustoliiton sopeutumisvalmennuskurssista ja kurssilla opittujen asioiden siirtymisestä osaksi arkielämää. Kurssin tärkeintä antia molempien mielestä oli kokemus kurssiporukan yhteishengestä, tutustuminen kohtalotovereihin ja mahdollisuus jakaa avoimesti oma elämäntilanne ja tuntemukset.

Vieritä ylös