Diagnoosi
Osteoporoosidiagnoosi on mahdollista tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella (DXA eli kaksienergiainen röntgenabsorptiometria). Luuntiheysmittaus on röntgentutkimus, mutta sen säteilyannos on hyvin pieni. Säteilyturvallisuuslaki kuitenkin edellyttää, että lääkäri on harkinnut tutkimuksen ko. potilaalle tarpeelliseksi. Yksityisvastaanotolla Kela-korvauksen saamisen edellytys on etukäteen tehty lääkärin lähete, jossa tutkimus on todettu tarpeelliseksi.
Luuntiheysmittaus on suositeltavaa, kun henkilöllä on
- ollut pienienergiainen murtuma, joka on syntynyt kaatuessa samalla tasolla tai pudotessa alle metrin korkeudesta
- osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia ja tekijöitä, joiden arvioinnissa voidaan käyttää FRAX-riskilaskuria
- epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella esimerkiksi nikamamuutos tai vaikutelma pienentyneestä kalsiumpitoisuudesta
- pituuden pieneneminen (vähintään 4 cm) ja/tai rintarangan taaksepäin kumartuva ryhti (torakaalinen kyfoosi)
Luuntiheysmittauksen tulosta verrataan 20–40-vuotiaiden naisten luun huipputiheyden keskihajontaan (T-luku) ja iänmukaiseen viitearvoon (Z-luku). Kyse on osteoporoosista, jos luuntiheys on pienentynyt 2,5 SD tai enemmän naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (T-luku ≤ -2,5). Osteopeniasta on kyse, kun luuntiheys on 1–2,5 SD kyseistä keskiarvoa pienempi (-2,5 < T-luku < -1). Vaikeasta osteoporoosista puhutaan, kun T-score on -2.5 tai alle sekä on tullut osteoporoottinen murtuma. Luuntiheys on normaali, kun T-luku on ≥ -1 SD.
Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee poissulkea osteoporoosin mahdolliset sekundaariset aiheuttajat. Tässä henkilön esitiedoilla, kliinisellä tutkimuksella ja laboratoriotutkimuksilla sekä mahdollisella röntgetutkimuksella ja luubiopsialla on tärkeä merkitys.