Lepo ja uni
Unella on monta merkitystä. Kehittyminen ja kasvu edellyttävät riittävää nukkumista ja lepoa. Riittävä ja hyvälaatuinen uni auttaa myös palautumaan. Aivolisäke tuottaa kasvuhormonia eniten yöllä ja nukkuessa. Sillä on suuri vaikutus luuston vahvistumiseen ja luiden pituuskasvuun. Riittämätön uni ja lepo lisäävät myös rasitusmurtumien riskiä.
Palauttava uni vaikuttaa kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Rentoutuminen ja lepo ovat unen perusta. Koska lasten kohdalla päivärytmin suunnittelee aikuinen, tulee huomiota kiinnittää myös lapsen kannalta kiireettömyyteen, hengähdystaukoihin ja riittävään aikaan oleilulle. Riittämätön lepo ja vähäinen palautumisaika kovaan liikuntaharjoitteluun yhdistettynä altistavat rasitusvammoille.
Unen tarve on yksilöllistä, ja lapsella unen tarpeeseen vaikuttaa paljon myös ikä. Uni vaikuttaa moneen, kuten esimerkiksi kasvuun ja oppimiseen. Unen merkitys on suuri, ja riittävä ja palauttava uni muun muassa
- puhdistaa aivot,
- vaikuttaa vireyteen ja muistiin,
- edistää kehon fyysistä ja henkistä palautumista,
- ehkäisee stressiä, ylläpitää vastustuskykyä ja torjuu sairauksia,
- ylläpitää aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tasapainoa sekä
- auttaa käsittelemään päivän tapahtumia ja tunteita.
Hyvästä unesta on tärkeää pitää huolta, ja nukkumaanmenoajoista huolehtiminen kuuluu huoltajan vastuulle. On tärkeää rytmittää päivää siten, että lapsi liikkuu riittävästi päivän aikana, mutta ehtii myös rauhoittua ennen iltatoimia. Terveydelle edulliset elintavat tukevat myös unta, ja toisaalta sairaudet, kuten flunssa, voivat heikentää unta. Hyvästä unesta huolehtimisessa auttavat muun muassa
- monipuolinen ravitsemus ja fyysinen aktiivisuus päivän mittaan,
- sosiaaliset suhteet, leikit tai harrastukset,
- rentoutuminen ja rauhoittuminen,
- vaikeiden asioiden käsittely päivällä eikä vasta vuoteessa,
- makuuhuoneen turvallisuus, sopiva lämpötila ja valaistus sekä
- säännölliset nukkumisajat.
Lähteitä ja lisätietoa
- Ahola, Vasankari, Nietosvaara, Mattila & Haara 2019. Kasvuikäisten rasitusvammat. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim.
- Luustoliitto & UKK-instituutti 2024. Lisää liikettä luustolle kouluiässä. Video.