18.3.2022 Lukunurkka

Kuntoutuja Vappu Hietala (80 v.)

Oli vuoden lyhyin päivä, kun tämä haastattelu toteutettiin. Aurinko paistoi aamupäivällä hyvin alhaalla, kuin se olisi jo laskemassa taivaanrantaan. Tuona päivänä päivän pituus Vapun kotikaupungissa Hämeenlinnassa oli vain 5 tuntia ja 32 minuuttia. Lehden ilmestymisen aikaan päivän pituus on samassa kaupungissa jo 10 tuntia. Valon määrän lisääntyminen on joka vuosi yhtä ihmeellistä.

Hyväntuulinen Vappu asuu yksin pienkerrostaloasunnossaan Hämeen linnan vieressä. Näkymä työhuoneen ikkunoista on linnan puiston suuntaan. Kotikaupunki ja asunto ovat pysyneet samoina jo noin 15 vuotta. Muuttoon vaikutti aikanaan Marttojen kanssa tehty retki Hämeenlinnaan sekä kaupungin kartta.

– Mies katsoi kaupungin karttaa ja piti sen pohjapiirroksesta: hyvät liikuntamahdollisuudet, kirkko ja kaupunki vesistön varrella. Muutto Tuusulasta rakkaasta omakotitalosta kerrostaloon oli iso, mutta kannattava päätös vuonna 2007. Tukea muutolleen he saivat Hämeenlinnassa jo tuolloin asuvalta tyttäreltään.

Yhteisöllinen ja työntäyteinen lapsuus

Vappu syntyi sota-aikana ja kasvoi lapsuutensa Oulun pohjoispuolella Haukiputaalla, isossa maatalossa viisilapsisessa perheessä. Isä oli sodassa ja äiti hoiti lasten kanssa taloa sekä maatilan lukuisia töitä. Se oli rankkaa, mutta myös hauskaa yhteistyön aikaa. Vapun äiti oli hyvä organisoimaan ja lapset tottuivat varhain työntekoon. He kävivät koulua ja harrastivat liikuntaa kylän muiden lasten kanssa. Kotona Vappu kuitenkin teki hieman kevyempiä maatalon töitä, sillä hän oli lapsena hyvin pieni ja heikko.

– Minulla on ollut keliakia syntymästä asti. Silloin ei tosin tiedetty sitä. Puhuttiin vain, että minulla on ”hapoton vatsa”.

Vapun oireilevaa vatsaa hoidettiin happotableteilla. Hänen fyysinen kuntonsa koheni hiljalleen ja sitä kautta myös koulunkäynnin aloitus oli mahdollista. Lapsuudessa ruokavalioon kuului runsaasti viljaa, mikä ei ollut jälkikäteen ajateltuna Vapun voinnille hyväksi. Hän oli kuitenkin tottunut elämään oireidensa kanssa.

Uteliaisuus johdatti sairaanhoitajaksi

Sodasta palannut isä sairastui MS-tautiin ja Vappu tottui kotona hoitotyöhön. Uteliaisuuden pohjalta hän innostui ystävänsä kanssa hakemaan opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Heidät hyväksyttiin kouluun, joka oli Oulun läänin sairaalan yhteydessä. Ensimmäinen puoli vuotta kului sisäoppilaitosmaisesti asuntolassa tiukkoja sääntöjä noudattaen.

– Kuin armeijassa, Vappu naurahtaa.

Koulussa oli runsaasti käytäntöä jo varhain, ja hyvin vähäisellä kokemuksella opiskelijat lomittivat sairaanhoitajia. Se oli vaativaa ja vastuullista, itsenäistä työtä. Opiskeluaikana Vappu tutustui tulevaan mieheensä, joka opiskeli opettajaksi. Valmistumisen jälkeen pariskunta muutti Kemijärvelle, jossa Vappu työskenteli aluksi vanhainkodissa.

Oppimishalu ja suunnitteluinnokkuus ovat aina olleet osa Vappua. Hän suoritti anestesian ja kirurgian erikoistumisopinnot. Myöhemmin hän oli kehittämässä Kemijärven uutta aluesairaalaa sekä osastonhoitajana sen kirurgisella osastolla. Pohjoisessa asuttujen vuosien aikana Vapusta tuli äiti kahdelle tyttärelleen. Lasten kanssa nautittiin erityisesti pohjoisen keväthangista, kauniista tuntureista ulkona liikkuen.

Työt kuljettivat perhettä pohjoisesta etelämmäksi. Vuosien varrella Vappu ehti työskennellä usealla erikoisalalla osastonhoitajana ja osastojen kehittäjänä muun muassa Vaasassa, Lohjalla ja Vantaalla.

Luustoliitosta saa hyvää tietoa ja yhdistyksestä vertaistukea ja rohkaisua.

Vappu Hietala

Keliakia ja yllättämätön osteoporoosi

Opiskeluaikoina Vapulla osui silmään keliakiaa sairastavan lapsen kuva lastentautien oppikirjassa. Hänellä välähti, että keliakia voisi olla syynä hänen koko elämänsä jatkuneille oireille. Oireille, jotka olivat aikojen saatossa muuttuneet melko piileviksi. Sairaus paheni 45 vuoden iässä, jolloin Vapun fyysinen kunto romahti nopeasti. Ohutsuolistossa nukkakerros oli hävinnyt eivätkä ravintoaineet imeytyneet lainkaan. Tähystykseen pääsyä odotellessa lääkäri ohjeisti Vappua aloittamaan gluteenittoman ruokavalion.

– Kuntoni alkoi heti nousta, Vappu muistelee.

Jos keliakian toteamiseen meni pitkä aika, niin meni myös osteoporoosidiagnoosin saamiseen.

– Opiskelu- ja työaikana myös ajateltiin, että ikääntymisen myötä luusto vaan väistämättä haurastuu. Asioihin ei tuolloin vain kiinnitetty sen enempää huomiota.

Vapun luusto ei oireillut, lisäksi hän on säästynyt murtumilta. Vasta eläkkeelle jäätyään tuli oman terveysaseman lääkärin kanssa puhetta keliakiasta.

– Onko sinulle tehty koskaan luuntiheysmittausta, lääkäri kysyi.

Mittausten perusteella saatu osteoporoosidiagnoosi ei tullut Vapulle yllätyksenä. Hän suhtautui asiaan melko neutraalisti ja eteenpäin katsovasti sekä mietti heti omia keinoja terveytensä edistämiseksi. Luotto koko elämän säilyneisiin, terveellisiin elintapoihin oli vahva. Lisäksi aloitettiin tablettimuotoinen luulääkehoito, jota jatkettiin neljän vuoden ajan. Vatsan oireilun vuoksi lääkitys kuitenkin lopetettiin. Lopetuksen jälkeen Vappu ehti olla ilman luulääkettä yli kymmenen vuotta, aina toissa vuoteen saakka.

Vappu kävi muun asian vuoksi terveyskeskuslääkärillä ja samassa yhteydessä tuli puhe keliakiasta. Vappu totesi puolihuolimattomasti, että varmasti hänellä pitkänä ja hyvin hoikkana, on osteoporoottiset luut hänen taustansa huomioiden. Lääkäri kuunteli ja ehdotti luuntiheysmittausta. Mittausten jälkeen osteoporoosilääkitys otettiin jälleen käyttöön.

Puolivuosittain pistettävä Prolia on ollut käytössä nyt reilun vuoden, ja kontrollista kolmen vuoden kohdalla on ollut puhetta. Tämänhetkiseen lääkehoitoon Vappu on tyytyväinen, vaikka ei täysin tiedä millainen vaikutus lääkityksellä on hänen luustoonsa. Hän kuitenkin kokee vahvasti, että ennen kaikkea on otettava itse vastuu itsestään ja oman hyvinvointinsa huolehtimisesta.

Aktiivinen tiedonetsijä, innokas vertaisliikuttaja

Vajaa kymmenen vuotta sitten Vappu oli samoissa kuoroharjoituksissa Kanta-Hämeen puheenjohta-jan Ritva-Liisa Ahon kanssa. Keskustelu soljui eteenpäin sillä seurauksella, että Vappu päätyi osallistumaan jäsenyhdistyksen järjestämään Luustopiirin. Sieltä hän sai tärkeää perustietoa osteoporoosista ja sen omahoidosta. Vappu innostui toiminnasta ja liittyi Luustoyhdistykseen.

Leskeksi jäätyään Vappu pohti uusia harrastuksia. Hän osallistui kaupungin järjestämään liikunnan vertaisohjaajakoulutukseen miettien samalla, missä voisi jatkossa ohjata liikuntaryhmää. Koulutuksen jälkeen ohjauskokemusta on kertynyt runsaasti. Hän on myös aktiivinen ohjaaja paikallisessa luustoyhdistyksessä.

– Luustoliitosta saa hyvää tietoa ja yhdistyksestä vertaistukea sekä rohkaisua. Ajattelin, että voisin myös antaa panokseni liikuntaan, innostaa ja kannustaa muitakin terveelliseen elämään.

Vapulle liikkuminen on ollut aina tärkeää. Hän pitää liikkumisessa tärkeänä monipuolisuutta. Muita ikäihmisiä seuratessaan Vappu on toisinaan miettinyt, että kanssaihmisten liikunta on herkästi yksipuolista.

– Jos pystyisin inspiroivasti ohjaamaan ja kannustamaan niin, että koko keho pysyisi joustavana, Vappu pohtii liikunnan vertaisohjaajana toimimista.

Samalla kun Vappu ohjaa liikuntaa muille, tulee yhteisten liikuntahetkien kautta myös itse liikuttua. Hän pitää tärkeänä, että tarjolla olisi erilaisia vaihtoehtoja, jotta kaikki löytäisivät itselleen sopivan liikuntamuodon. Liikunnan tulee olla innostavaa. Tulisi olla myös hieman yksinkertaisempiakin harjoituksia, jotta erityisesti korona-aikana, jaksaisi liikkua myös itsekseen.

Suosittelen lämpimästi vertaisohjaajia tutustumaan ja kokeilemaan uusia asioita ja ohjelmia liikunnan monipuolistamiseksi.

Vappu Hietala

Kiinnostuksesta OTAGO-koulutukseen

Vappu on yksi viime vuoden marraskuussa järjestetyn ”OTAGO-harjoittelu ja kaatumisen ehkäisy” -koulutuksen käyneistä liikunnan vertaisohjaajista. Hän haki ensimmäiseen koulutukseen, koska oli kiinnostunut uudesta ja erilaisesta liikuntaohjelmasta, jota olisi mahdollista toteuttaa vertaisohjaajana. Lisäksi Vappu piti OTAGO-harjoittelun liikkeitä sellaisina, joita voisi ja niitä tulisi tehtyä ryhmäharjoittelun lisäksi myös itsenäisesti kotona.

Koulutuksen edetessä mielenkiinto ja OTAGO-ohjelman ajatusmalli alkoivat hahmottua ja selvitä. Asia kävi sitä myöden myös entistä mielenkiintoisemmaksi. Lopulta hän oli täysin vakuuttunut ohjelman toimivuudesta ja ajatuksesta, että ohjelmaa kannattaisi kokeilla ryhmän kanssa. Vappu alkoi yhdessä muiden koulutukseen osallistuneiden kanssa miettiä käytännön asioita ryhmän perustamiseksi.

– Koulutus oli sillä tavalla hyvä, että kokonaisuuden pystyi hahmottamaan ja miettimään jo koulutuksen aikana.

Uuden liikuntaryhmän suunnittelua

Koulutuksen jälkeen Vappu sekä kaksi muuta samassa koulutuksessa ollutta liikunnan vertaisohjaajaa omasta yhdistyksestä alkoivat heti ratkaista käytännön asioita uuden liikuntaryhmän perustamiseksi. He kokoontuivat ja tekivät toimintasuunnitelman sekä edistivät asioita yhdistyksen hallituksen kanssa.

Innostus tarttui ja seuraava vertaistuki-ilta käsittelikin liikuntaa ja OTAGO-harjoittelua. Illan päätteeksi ryhmäkoko oli täynnä. Lisäksi sopiva paikka ja aika toiminnan aloittamiselle oli jo tiedossa. Vappu kokee, että he ovat saaneet Luustoliiton liikuntasuunnittelija Eerikalta tukea ja apua toimintaan, mikä on tärkeä asia ohjaajille.

– Suosittelen lämpimästi vertaisohjaajia tutustumaan ja kokeilemaan uusia asioita ja ohjelmia liikunnan monipuolistamiseksi. Erilaisilla toimintamuodoilla saamme varmasti eri kuntoisia henkilöitä ja jäseniämme liikunnan pariin.

Uuden liikuntaryhmän piti aloittaa tammikuun alkupuolella, mutta heikentyneen koronatilanteen vuoksi rajoitukset kiristyivät ja aloitusajankohta siirtyi. Osallistujien ja ohjaajien kokemuksia tullaan kuitenkin jakamaan tämän lehden välityksellä tulevaisuudessa, kun ensimmäinen pilottiryhmä on saanut luvan aloittaa toimintansa.

Yhdistyksestä innostusta, rohkaisua ja vertaistukea

Vappu kokee, että osteoporoosi ei hallitse hänen arkeaan. Itselle sopivilla elämäntavoilla ja ruokavaliolla hän huolehtii kokonaisvaltaisesti itsestään, ilman ”poppakonsteja”. Vapulle Luustoyhdistys ja toiminta siellä on tärkeää, kuten myös läheiset sekä ystävät yhdistyksessä sekä muuta kautta. Liikunnan lisäksi sienestyksestä, marjastuksesta ja viljelypalstan hoidosta pitävälle Vapulle 6-vuotias lapsenlapsenlapsi on hyvin rakas. Yhteiset leikit, tanssit ja muu yhteinen puuhailu pitävät Vapun monella tavalla aktiivisena ja virkeänä.

Vappu haluaa korostaa, että on inhimillistä, että varmasti meistä jokainen välillä väsähtää ja laiskistuu. Niin saa tehdäkin, aina ei tarvitse olla reipas ja aktiivinen.

– On kuitenkin hyvä muistaa myös terveyteen liittyviä asioita: terveellinen ruoka, liikunta ja toistemme seura, ystävät ja erilaiset tapahtumat. Siinä yhdistyksemme ja me vertaisohjaajat yritämme toimia ja tehdä parhaamme.

On tärkeää, että ei jäisi yksin vaan hakeutuisi muiden pariin. Vuorovaikutus muiden kanssa tuo virkeyttä, voimavaroja ja vertaistukea.

Teksti: Eerika Tiirikainen
Kuvat: Mikaela Holmberg

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luustotieto 1/2022 -lehdessä. Lue lisää OTAGOsta.