Liukkaat kelit tietävät valitettavasti myös luunmurtumia
Rannemurtuma on usein ensimmäinen luuston haurastumiseen eli osteoporoosiin liittyvä murtuma.
Jos ihminen saa esimerkiksi sydäninfarktin tai aivoinfarktin, asianmukaisen hoidon ohella käynnistetään tehokkaat toimet uusien infarktien ehkäisemiseksi jatkossa. Menettely on osoittautunut erittäin kannattavaksi, ja ennaltaehkäisyn unohtamista voidaan pitää taitovirheenä.
Vastaavanlainen menettely ei vielä ole rutiinia kaikkialla lääketieteessä. Liukkaiden kelien vitsaus, rannemurtuma, on nikamamurtuman ohella usein ensimmäinen luuston haurastumiseen eli osteoporoosiin liittyvä murtuma. Rannemurtuman kirurginen hoito on kehittynyt, mutta uuden murtuman ehkäisy saattaa jäädä taka-alalle.
Tutkimuksista tiedetään, että aiempi murtuma kertoo uuden, mahdollisesti hengenvaarallisen murtuman – kuten lonkkamurtuman – riskistä. Esimerkiksi suuressa, väestöpohjaisessa Women’s Health Initiative -tutkimuksessa mikä tahansa aiempi murtuma lisäsi lonkkamurtuman riskiä vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla, joita rannemurtumapotilaat usein ovat.
Murtumien ehkäisyssä on olennaista estää kaatuminen esimerkiksi kenkien liukuesteillä ja tasapainoa ylläpitävillä harjoituksilla. Kaikesta huolimatta kaatumisia tapahtuu, ja silloin luiden pitäisi kestää. Siksi myös luuston kunnon tarkistaminen ja sen hoito tarvittaessa on tärkeää. Osteoporoosin Käypä hoito -suosituksessa onkin tätä varten selkeä hoitokaavio.
Osteoporoosi on sellaisenaan oireeton. Vaikka oireettomankin riskiä voidaan eri tavoin arvioida, väestötason seulonnan ei ole katsottu olevan tarkoituksenmukaista. On kuitenkin arvioitu, että noin 40 prosenttia yli 50-vuotiaista naisista ja noin 14 prosenttia yli 50-vuotiaista miehistä kokee ranne-, nikama- tai lonkkamurtuman loppuelämänsä aikana. Lähes neljännekselle toinen murtuma ilmaantuu vuoden sisällä ensimmäisestä. Viimeistään tässä vaiheessa on havahduttava.
Luustoliiton tavoitteena on saada aikaan kansallinen laaturekisteri auttamaan osteoporoosin parempaa tunnistamista ja hoitoa ja poistamaan selkeitä alueellisia eroja. Esimerkiksi rannemurtumapotilasta on tehokkaasti informoitava mahdollisuuksista estää uusi, mahdollisesti vakavampi murtuma. Nykyisellään terveydenhuollossa herätään asiaan usein aivan liian myöhään.
Timo Strandberg
emeritusprofessori, puheenjohtaja
Ansa Holm
toiminnanjohtaja
Suomen luustoliitto ry