3.1.2020 Arkisto

Tapaan Sirkka Nuutisen Pieksämäen asemalla – samalla, josta muusikko Juice Leskinen on aikoinaan kirjoittanut yli 15 minuuttia kestävän laulunsa Bluesia Pieksämäen asemalla. On upea pakkaspäivä. Aurinko paistaa kirkkaansiniseltä taivaalta ja puut ja hennon valkoinen maa heijastavat kilvan auringon säteitä. Suuntaamme Sirkan kotiin, joka on vain muutaman sadan metrin päässä asemasta.

Kun ovesta astuu sisälle, leijuu vastaan ihana omenapiirakan tuoksu. Sirkka on juuri leiponut ja tarjoaa tuoretta leivonnaista kahvin kera.

Sirkka on valmistautunut haastatteluun. Hän oli löytänyt vuosia sitten piirtämänsä upean omasta elämästään kertovan kerrostalon kuvan. Sen hän teki Kasvatuskumppanuuskoulutuksessa, johon hän osallistui vielä työelämässä ollessaan. Piirroksessa taloa ympäröivä maasto kertoo lapsuuden lähtökohdista, rakennuksen perusta lapsuuden perheestä. Kerrostalo on rakentunut ylöspäin kerros kerrokselta, kussakin kerroksessa on nähtävissä silloinen elämänvaihe, joka on tarkennettu vuosiluvuin. Koko elämä yhdessä kuvassa.

Kuvan kerrostalon parvekkeelta heiluttavat Nuutisten kaksi lasta, nyt jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä. Lapsenlapsia ei vielä kuulemma ole tullut.

 

”Minulla oli aivan ihana lapsuus.”

 

Maitotuotteet pois ruokavaliosta

Sirkka on kotoisin itähämäläisestä Sysmän kunnasta, sen yhdestä kylästä kymmenen kilometrin päässä kunnan keskustasta. Kylässä oli kaikkiaan kolme kauppaa, juustomeijeri ja sikala. Sirkan vanhemmat olivat kauppiaita yhdessä näistä sekatavarakaupoista. Elämä oli silloin maaseutukylissä melko alkeellista. Oli kantovesi ja -lämpö sekä ulkohuussi. Vaatimattomista olosuhteista huolimatta Sirkka sanoo:

– Minulla oli aivan ihana lapsuus.

Lapsia oli kylällä paljon, joiden kanssa leikittiin monenlaisia pihaleikkejä. Sirkalle olivat nuket ja nukkeleikit hyvin tärkeitä, nukkeja on vieläkin nähtävillä Nuutisten kodissa. Sirkalla ja hänen muutamaa vuotta vanhemmalla siskollaan oli leikkimökki, jossa Sirkka leikki ystävänsä Pirkon kanssa. Se oli tärkeä paikka lapsuudessa, ja niinpä se on päässyt Sirkan elämästä kertovan piirroksen kerrostalon pihalle.

Vaikka Sirkka on itse työskennellyt lähes koko työuransa, neljäkymmentä vuotta, varhaiskasvatuksen parissa, hän ei itse ole ollut hoidossa lapsena.

– Meillä oli kotona hoitotäti tai -tyttö.

Kun Sirkka oli kolmivuotias, hän päätti lopettaa maitotuotteiden käytön.

– Ihan yksinkertaisesti vain kieltäydyin.

Nimittäin kylän lapsilla oli tapana käydä meijerillä, josta he saivat maistiaisiksi juuston kannikoita. Sirkkaa inhotti meijerissä leijuva etova haju. Tämän päälle vielä silloinen hoitotäti kertoi, että maito on sianmaitoa ja voi on sianvoita. Se oli sillä selvä. Maitotuotteiden käyttö loppui kuin seinään.

Äiti sai pienen valkoisen valheen avulla Sirkan syömään maitoon tehtyä kalakeittoa.

– Äiti kertoi, että oli sulattanut kalakeittoon lunta, Sirkka nauraa.

Kaikeksi onneksi perheessä syötiin paljon kalaa, sillä isä kävi ahkerasti kalassa ympäri vuoden.

 

Ensimmäinen murtuma jo lapsena

Vanhemmat olivat suunnitelleet, että tammikuussa syntynyt Sirkka aloittaisi koulunkäynnin jo kuusivuotiaana. Toisin kävi. Kesällä ennen koulun alkua Sirkka kaatui pihalla ja vasemman käsivarren luu halkesi. Käteen laitettiin kipsi, mutta kolmen viikon levon jälkeen käsi ei enää taipunut, vaan oli koukussa.

– Hoidoksi määrättiin vedenkantoa sinkkiämpäreissä, Sirkka nauraa ja jatkaa:

– Tosiasiassa kyseessä oli pienenergiainen murtuma. Olinhan kaatunut hyvin matalalta kävellessäni. Eihän siinä terveen luun olisi pitänyt murtua.

50-luvulla elämä oli erilaista. Kylän kansakoulussa oli kaksi opettajaa. Sirkan oma opettaja opetti samanaikaisesti kolmea eri luokka-astetta samassa luokassa. Ja kun tuli rokotusten aika, hän otti lapsen kerrallaan syliin ja terveyssisar pisti piikin. Lastenneuvoloita ei tuolloin ollut.

– Olin kaikissa koulun joulu- ja kevätjuhlissa aina esillä ystäväni Eilan kanssa. Jompikumpi soitti harmonia ja toinen lauloi – ja sitten vaihdettiin rooleja, Sirkka muistelee.

Näin Sirkka harjaantui esiintymistaidossa. Myös mukana olo vanhempien kaupassa auttoi. Siellä hän oli apuna hyllyttämässä ja pussittamassa, kuorimassa kermaa tonkasta ja mittaamassa maitolitroja. Siihen aikaan ei ollut valmiiksi pienpakattuja tuotteita, vaan kaikki tuotteiden mittaaminen ja pakkaaminen tehtiin kaupassa tukkueristä.

Myös rahan kerääminen ja ”supliikki” sujuivat.

– Meillä oli talvisin Nappulakaartin hiihtokilpailut. En ollut hyvä hiihtämään mutta olin paras keräämään rahaa.

Hiihtokilpailuvoittojen sijaan Sirkka voittikin aina rahankeräyskilpailun.

 

Halu auttaa orpolapsia

Nelivuotisen kansakoulun päätteeksi Sirkka pyrki ja pääsi oppikouluun, joka sijaitsi kymmenen kilometrin mittaisen bussimatkan päässä Sysmän keskustassa. Kesken oppikoulun Sirkka perheineen muutti Kuhmoisiin, Päijänteen toiselle puolelle. Siellä hän kävi oppikoulun loppuun, siirtyi lukioon ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1971.

– Ajattelin lähteä lukemaan englantia tai psykologiaa, mutta en jaksanut lukea pääsykokeisiin.

Seuraavana vuonna Sirkka päätti irrottautua kodista ja muutti omilleen asumaan Hameen läänin Koskelle.

– Menin töihin kunnalliskotiin, jossa siivosin, saunotin, kääntelin, vaihdoin vaippaa ja petasin petejä. Siellä opin paljon. Järjestimme myös hauskaa ohjelmaa asukkaille.

Ehkä tärkein oppi Sirkan mielestä oli se, että siellä hän rohkaistui koskemaan vanhuksia. Myös sen hän oppi, että ehkäpä vanhustenhoito ei ollutkaan hänen alaansa.

Puolen vuoden jälkeen Sirkka meni Itä-Hämeen Marttapiiriliiton järjestämään neljä kuukautta kestävään talouskouluun. Sitten olikin vuorossa harjoittelu Lahden kaupungin lastenkodissa. Siellä Sirkka toimi harjoittelujakson jälkeen myös tuuraajana. Hänestä yritettiin myöhemmin tehdä taloon jopa uutta johtajaa entisen siirtyessä eläkkeelle, mutta vielä silloin Sirkan pätevyys ei riittänyt.

– Minussa oli syntynyt vahva halu auttaa orpolapsia.

 

”On tärkeää huolehtia omasta terveydestään silloin, kun se vielä on mahdollista.”

 

Perspektiiviä tulevaisuuden suunnitelmiin

Vuonna 1974 Sirkka suuntasi Pieksämäelle Suomen Kirkon Sisälähetysseuran Kasvattajaopistoon. Sirkan katseessa siinsi lastenkodin johtajan tehtävät. Kaksi ja puoli vuotta kestäneet sosiaaliskasvattajan opinnot sisälsivät teoriaopintojen lisäksi paljon yhden kahden kuukauden mittaisia harjoittelujaksoja eri puolilla Suomea ja monenlaisissa yksiköissä. Se antoi perspektiiviä tulevaisuuden suunnitelmiin. Sirkka huomasi viihtyvänsä erityisesti pienten lasten parissa.

Sirkka Nuutinen pääsi Joroisissa sijaitsevan päiväkodin ja pienen lastenkodin johtajan äitiysloman ja vuosiloman sijaiseksi ja sieltä hän suuntasi Virtasalmelle yhdistelmävirkaan osa-aikaiseksi päiväkodin johtajaksi ja perhepäivähoidon ohjaajaksi. Lisäksi hän sijaisti tarvittaessa kunnan sosiaalisihteeriä.

– Käytännössä piti opetella koko sosiaalitoimen lainsäädäntö invalidihuoltolainsäädäntöineen ja vammaishuoltoineen. Sen edun saa työskennellessään pienessä kunnassa, Sirkka toteaa.

Sitten Sirkka päätti palata takaisin Pieksämäelle. Sieltä oli jäänyt mieleen mies, jonka kanssa hän solmi avioliiton vuonna 1980.

 

Laaja varhaiskasvatuksen vastuu

Pieksämäellä Sirkka pyrki päiväkodin johtajaksi. Siihen häntä ei valittu, mutta hän pääsi perhepäivähoidon ohjaajaksi, missä työssä hän viihtyikin kymmenen vuotta. Silloin yksityisen ja julkisen perhepäivähoidon työntekijämäärä oli seitsemisenkymmentä. Näiden vuosien aikana syntyivät myös Nuutisten lapset, tytär ja poika.

Opiskelu oli ollut aina mieleistä, joten Sirkka suorittikin työn ohessa approbaturit psykologiassa ja erityispedagogiikassa.

Lopulta hän pääsi päiväkodin johtajaksi ja edelleen toisen päiväkodin johtajaksi, minkä lisäksi tehtäviin kuului toimia kahden ryhmäkodin esimiehenä.  Sirkka toimi päiväkodin johtajana pari vuosikymmentä

Opiskelut eivät kuitenkaan jääneet tähän, sillä seuraavaksi Sirkka osallistui Kasvatuskumppanuuskoulutukseen, jonka peruja Sirkan tekemä elämänpiirroskin on. Tämän päälle hän vielä suoritti Pedagogisen johtamisen koulutuksen muutamaa vuotta ennen eläkkeelle jäämistään.

Viimeiset työvuotensa Sirkka työskenteli Pieksämäellä päiväkodin johtajana ja varhaiskasvatuksen kouluttajan tehtävässä vastuualueenaan kaikki Pieksämäen 140 varhaiskasvatuksen työntekijää sekä perhepäivähoidossa että päiväkodeissa.

 

Osteoporoosi

Vielä työelämässä ollessaan Sirkan elämä sai uuden käänteen vuonna 2011. Hän oli pistäytymässä Helsingissä miehensä kanssa. Kyseessä piti olla vain läpikulkumatka, sillä parsikunnan suuntana oli ulkomaat. Toisin kävi: Sirkka kompastui betoniporsaaseen ja lensi vasemman käsivartensa päälle, jolloin kyynärpään nivelsiteet menivät molemmin puolin poikki, vaikka käsi ei murtunutkaan. Helsingissä annettiin ensiapu, jonka jälkeen häntä kehotettiin menemään jatkohoitoa varten Mikkelin sairaalaan.

Näin Sirkka joutui suuntaamaan ulkomaiden sijaan Mikkelin keskussairaalaan. Hoitavana lääkärinä oli ortopedi Pekka Waris, tunnettu osteoporoosilääkäri. Hän passitti Sirkan luuntiheysmittaukseen, jossa ilmeni osteoporoosi. Sirkka sai luulääkereseptin ja kalkki + D-vitamiinitabletit.

– Tuo luulääke vaihdettiin parin vuoden kuluttua uuteen työterveyslääkärin toimesta, sillä aiempaan luulääkkeeseen oli liitetty sydäntapahtumien riski, Sirkka kertoo.

Hän liittyi heti Etelä-Savon Luustoyhdistykseen, jolla oli oma toimintaryhmänsä Pieksämäellä.

– Kaikki yhdistyksen tilaisuudet järjestettiin päivällä. Eihän minulla ollut työelämässä mukana olevana mitään mahdollisuuksia osallistua.

 

“Luustoni voi jo paljon paremmin.”

 

Eläkkeellä vapaaehtoistyöhön

Tilanne muuttui nopeasti vuonna 2016 tapahtuneen eläköitymisen myötä: Sirkasta tuli Luustoyhdistyksen toimelias sihteeri. Hän näkyi ja kuului, toimi ja touhusi vaivojaan säästämättä. Sain itse ihmetellä Sirkan toimeliaisuutta osallistuessani Pieksämäellä järjestettyyn yhdistyksen kokoukseen. Pöydät notkuivat toinen toistaan upeampia arpajaispalkintoja. Kysyessäni Sirkalta niiden alkuperästä, Sirkka kertoi, että tämä on hänelle helppoa. Hän on aina osannut pyytää – ja lisäksi hän aiemman työnsä vuoksi tuntee monia pieksämäkeläisiä. Sitä ei ollut vaikea uskoa arpajaispalkintomeren keskellä.

Myös avustusanomusten laatiminen on yksi Sirkan vahvuuksista. Hän on onnistunut saamaan Pieksämäen kaupungilta avustuksia Luustopiiri-ryhmän ja liikuntaryhmien toimintaan.

Tänä vuonna Sirkka jättäytyi pois yhdistyksen hallituksesta ja päätti keskittyä Pieksämäkeen. Hän päätti käynnistää Luustoliiton tukemana vertaistukeen perustuvan Luustopiiri-ryhmän. Haasteena oli löytää pieneltä paikkakunnalta riittävä määrä osteoporoosia sairastavia. Mutta koska kyse oli Sirkasta, ryhmän toiminnan aloituksen markkinointi tehtiin tehokkaasti: Sirkka sai paikallisen lehden tekemään asiasta lehtiartikkelin kuvan kera ja lisäksi lehdessä oli mainos Luustopiiristä. Ilmoittautuneita tuli yhteensä 15.

– On ollut hienoa tarjota osteoporoosia sairastaville vertaistukea, osallisuuden mahdollisuuksia ja tietoa. Samalla yhdistykseen on tullut uusia jäseniä, Sirkka kertoo tyytyväisenä.

Luustopiiri-toiminnan kautta Sirkka on luonut myös toimivan ja monipuolisen yhteistyöverkoston.

Koska Sirkka oli tottunut olemaan esillä ja toimimaan, hänestä on tullut nopeasti aktiivinen pieksämäkeläinen vapaaehtoistyöntekijä kaikille avoimeen matalan kynnyksen kohtaamispaikkaan ja vapaaehtoistyön keskukseen, Neuvokas toimintakeskukseen. Siellä hän toimii keskuksen kehittämistyöryhmässä. Kaiken tämän päälle Sirkka on ollut nyt kaksi vuotta Luustoliiton hallituksessa sen varajäsenenä osallistuen sen kaikkiin kokouksiin.

 

”Viime mittauksen tulokset näyttivät, että luulääke ja omahoito olivat tehonneet.”

 

Omahoito avainasemassa

Mutta mitä kuuluu Sirkan luustolle?

– Viime mittauksen tulokset näyttivät, että omahoito ja luulääke olivat tehonneet. Luustoni voi jo paljon paremmin, Sirkka kertoo tyytyväisenä. Tällä hetkellä Sirkalla ei ole luulääkehoitoa.

Sirkka kertoo, että eläkkeelle jäätyään hän on lisännyt elämäänsä liikuntaa. Työelämässä ollessaan siihen ei ollut aina riittävästi aikaa. Lisäksi Sirkka on tehnyt merkittävän korjausliikkeen maitotuotteiden käytössä, sillä osteoporoosin taustalla on hyvin todennäköisesti liian vähäinen kalsiumin saanti:

– Käytän nykyisin rahkaa, jogurttia, raejuustoa ja juustoja, sillä tiedän, että kalsium imeytyy niistä paremmin kuin tabletista. Lisäksi niistä saa luuston tarvitsemaa proteiinia.

D-vitamiinitasostaan Sirkka pitää huolen tablettien avulla.

Nuutisilla syödään myös paljon marjoja, joista luusto saa monia vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita.  Kesämökin metsät kolutaan tarkkaan syyskesällä ja täytetään tyhjentyneet pakastimet talven varalle.

Sirkan mielestä hänen osteoporoosinsa taustalla voivat ravitsemuksen lisäksi olla myös perinnölliset tekijät.

Muille osteoporoosia sairastaville Sirkka Nuutinen suosittelee, että on tärkeää yrittää elää täyttä elämää osteoporoosista huolimatta. Samalla hän muistuttaa ennaltaehkäisyn tärkeydestä:

– Tapasin yhtenä päivänä erään tutun naisen, joka kulkee kumarassa useiden nikamamurtumien vuoksi. Hänen selkänsä on aina kipeänä, eikä siihen auta mikään muu kuin kipulääkkeiden jatkuva syönti. Tämä oli taas muistutus siitä, että on tärkeää huolehtia omasta terveydestään silloin, kun se vielä on mahdollista.

Teksti ja kuva: Ansa Holm