Osteoporoosin hoitosuositus päivitettiin

Rannemurtuman vuoksi kipsattu käsi.

Tavoitteena nikamamurtumien parempi diagnostisointi

Suomessa tapahtuu vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on muuhun väestöön nähden 2–4-kertainen riski saada uusi murtuma.

Osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuuden (määrä ja laatu) heikentyminen altistaa murtumalle. Tiheyden arvioidaan selittävän noin 60–80 % luun lujuudesta. Käytännön työssä luun lujuuden karkea mittari on aiempi pienienergiainen murtuma, joka on luuntiheydestä riippumaton uuden murtuman vaaratekijä

Murtumien ilmaantuvuus suurenee eksponentiaalisesti ikääntymisen myötä. Arvioidaan, että kahdella viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yhdellä seitsemästä miehestä murtuu jäljellä olevan elämänsä aikana ranne, nikama tai lonkka.

Lääkäriseura Duodecim laatii Käypä hoito -suosituksia yhdessä erikoislääkäriyhdistysten kanssa. Suositusten tuottamisesta vastaavat asiantuntijatyöryhmä ja Duodecimin Käypä hoito -toimitus julkisella rahoituksella.

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Niissä käsitellään tärkeitä suomalaisten terveyteen ja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä.

Duodecim julkaisi ensimmäisen hoitosuosituksen osteoporoosista vuonna 2000. Suositusta on tämän jälkeen päivitetty säännöllisesti.

Päivitetty osteoporoosin hoitosuositus

Vastikään päivitetty Osteoporoosi Käypä hoito -suositus tähtää osteoporoosin oikea-aikaiseen diagnostiikkaan ja osteoporoosin ehkäisyn ja hoitokäytäntöjen yhtenäistämiseen. 

Uutena asiana suosituksessa erotetaan toisistaan tiheysosteoporoosi ja murtumaosteoporoosi. Ensin mainittu diagnostisoidaan luuntiheysmittauksen avulla. Kyseessä on alentunut luuntiheys, mutta siihen ei liity murtumia. Murtumaosteoporoosi puolestaan nimensä mukaisesti sisältää matalaenergiaisen, ilmeisen osteoporoottisen murtuman. Vaikea osteoporoosi on tila, jossa osteoporoottiseen luun tiheyteen liittyy yksi tai useampia murtumia.  

Tiheysosteoporoosin ja murtumaosteoporoosin erottamista pidetään tärkeänä, sillä näin voidaan välttää yli- tai alihoitoa sekä muodostaa yksilöllinen arvio lääkehoidon tarpeesta. 

Päivitetyssä suosituksessa korostetaan myös vaikeasti havaittavien nikamamurtumien tunnistamisen tärkeyttä. Kansainvälisten tutkimustietojen mukaan tällä hetkellä vain 30 % nikamamurtumista diagnostisoidaan ja murtumien taustalla oleva osteoporoosi hoidetaan. Ongelma on suuri, sillä nikamamurtumiin liittyy vastaavanlainen ylikuolleisuus kuin mitä liittyy lonkkamurtumiin. 

Uutena asiana suosituksessa nostetaan esille myös gerastenia (ent. hauraus-raihnausoireyhtymä). Gerasteniassa ikääntyneen terveydentila heikentyy niin, ettei syyksi pystytä osoittamaan mitään erityistä sairautta. Näillä potilailla on erityisen suuri kaatumisen ja luunmurtumien vaara. Gerasteenisilla potilailla on tärkeää turvata riittävä kalsiumin, D-vitamiinin ja proteiinien saanti sekä huolehtia monitekijäisestä kaatumisriskien pienentämisestä ja pysäyttää painon lasku. 

Osteoporoosin lääkehoito

Suosituksessa kehotetaan kohdistamaan lääkehoito suuren riskin potilaisiin sekä iäkkäisiin, jotka saavat luunmurtumia useammin kuin nuoret. Lääkehoidon tarve ja kesto ovat yksilöllisiä, ja määräytyvät murtumariskin perusteella.

Lääkehoidon kesto vaihtelee käytetyn lääkkeen mukaan. Yleisin lääkeryhmä on bisfosfonaatit. Niitä käytetään yleensä 3–5 vuoden ajan, jonka jälkeen pidetään tauko. Tämä ei koske hyvin korkean riskin potilaita, joiden lääkehoito jatkuu pidempään.  Denosumabihoidolla ei ole hoidon keston rajoitusta. Mikäli hoito lopetetaan, tulee huomioida vaikutuksen päättymiseen liittyvä nopea luunmenetys, jolloin hoitoa on syytä jatkaa vuoden ajan muulla luulääkkeellä vuoden ajan. Teriparatidin hoidon kesto on rajattu kahteen vuoteen.

Osteoporoosin ehkäisy ja perushoito valokeilaan

Suosituksessa korostetaan osteoporoosin väestötason ehkäisyn roolia: tärkeää on liikunta, riittävä kalsiumin, proteiinin ja D-vitamiinin saanti, tupakoinnin lopettaminen sekä erityisesti ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistaminen. Kaatumisen riskiä voi vähentää lihasvoima-, liikkuvuus ja tasapainoharjoituksilla. Vaikka kaatumisten välttäminen on keskeistä, sitä ei saa tehdä liikkumista rajoittamalla. 

Osteoporoosia sairastavien perushoito perustuu samoihin lähtökohtiin, mutta osteoporoosia sairastavien kalsiumin kokonaissaannin tulisi olla 1 000–1 500 mg vuorokaudessa (terveillä aikuisilla 800 mg) ja D-vitamiiniannoksen tulisi väestösuosituksen sijaan perustua S-25(OH)D-pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).

Muita huomioita päivityksestä

Gerastenian lisäksi päivitetyssä suosituksessa kiinnitetään huomiota kortisonihoitoon sekä tyypin 1 ja 2 diabetekseen liittyvään kasvaneeseen murtumariskiin. Suosituksessa on kerrottu myös miesten osteoporoosista sekä kasvuikäisten osteoporoosista.

Suosituksessa otetaan kantaa myös osteoporoosin hoidon alueelliseen organisointiin. Suosituksen mukaan alueellinen organisointi tulisi aloittaa sekundaaripreventiosta eli murtuman jo sairastaneista, jolloin erityinen huomio on tärkeää kiinnittää nikamamurtumien tunnistamiseen. Murtumapotilaiden osteoporoosin seulonnasta ja hoitoon ohjauksesta voivat suosituksen mukaan vastata osteoporoosi- ja murtumahoitajat, joita toimii maassamme jo useilla alueilla.

Kuten yleensä kroonisissa sairauksissa, myös osteoporoosissa potilaan osallistaminen omaan hoitoonsa on ensiarvoisen tärkeää. Tähän työvälineeksi hoitosuositus esittää hoitosuunnitelman käyttöä.

Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen on päivittänyt Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Geriatrit ry:n ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä.

Vieritä ylös