2.7.2024 Lukunurkka

Aurinko paistaa ulkona ja myös tietokoneen ruudulta katsoo hymyilevä, aurinkoinen ihminen. Hilkka kertoo nauttivansa valoisuudesta ja odottavansa jo lumien sulamista. Oulussa on upea ilma, maaliskuu on puolivälissä ja kevättä on ilmassa. Hilkka asuu Oulussa miehensä kanssa, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana jo vuosikymmenten ajalta.

– Meillä oli itse asiassa maaliskuun alussa ensitapaamisen 49. vuosipäivä. Ensi vuonna tulee 50 vuotta täyteen ensitapaamisesta.

Heillä on kaksi poikaa ja kaksi tytärtä sekä viisi lastenlasta. Tyttäret asuvat Oulussa, vanhin poika asuu Sipoossa ja nuorempi poika Irlannissa.

Hilkka on syntynyt Soinissa, mutta muutti jo 5–6-vuotiaana Laihialle. Laihialla hän asui kolmisen vuotta, minkä jälkeen he muuttivat lapsuudenperheensä kanssa Mikkeliin. Hilkan lapsuudenperheeseen kuuluivat metsäalan ammattilaisena työskennellyt isä, kotirouvana ollut äiti, isosisko ja pikkuveli.

It-alan kautta johtajuuden tutkijaksi

Hilkka aloitti kansakoulun Laihialla ja jatkoi Mikkelissä koulutaipalettaan oppikoulun kautta ylioppilaaksi saakka. Hilkan kirjoitettua ylioppilaaksi hänen miehensä pääsi opiskelemaan Ouluun ja he muuttivat sinne yhdessä.

– Minä tulin mukaan, kun olimme jo kihloissa. Minun lakkiaispäivänäni menimme kihloihin.

Molemmat opiskelivat Oulussa tietojenkäsittelytieteitä. Hilkka työskenteli opintojen jälkeen kymmenen vuotta Oulun kaupungin ATK-keskuksessa ja sen jälkeen viisi vuotta yksityisellä. Jo maisteriksi valmistuttuaan häntä oli houkuteltu tekemään väitöskirjaa, mutta silloin hän ei löytänyt sopivaa aihetta. Työskenneltyään aikansa käytännön töissä häntä alkoi kuitenkin kiinnostaa tutkimustyö.

– Kun 90-luvun lopulla henkilöstötietojärjestelmät tulivat yrityksiin, aloin miettiä tarkemmin henkilöstötietojärjestelmien taustaa. Siitä generoitui väitöstyöni aihe.

Väitöstyön kautta Hilkka sukelsi johtajuuden maailmaan, ja tämän aiheen parissa hän on työskennellyt Oulun yliopiston kauppakorkeakoululla tutkijatohtorina. Hän on tutkinut johtajuutta, rakentanut johtajuusvalmennuskurssin opiskelijoille sekä uusimpana saavutuksenaan kirjoittanut aiheesta kirjan. Kirja julkaistaan suunnitelman mukaan joko tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alkupuolella.

Osteoporoosi kehon ilmentymänä

Hilkan isä teki työkseen fyysisiä metsätöitä, joten hän liikkui paljon ja pysyi terveenä pitkään. Äiti oli puolestaan ihmisenä pelokas, pysyi enemmän kotona istuen ja sairasteli enemmän. Hilkan äidillä puhkesi nivelreuma vähän yli 50-vuotiaana flunssan jälkitautina. Nivelreuma vaikutti myös äidin luustoon, vaikka Hilkka ei muistakaan, diagnosoitiinko äidillä osteoporoosia. Osteoporoosihan on määritelty sairaudeksi vasta 90-luvulla.

– Äiti käveli ja liikkui viimeiset elinvuotensa lähes 90 asteen kulmassa. Kyllähän sen näki, kuinka hauras hänen luustonsa oli.

Äidin kuoltua tammikuussa 2013 Hilkka ja hänen siskonsa päättivät käydä luuntiheysmittauksessa. Silloin Hilkalla todettiin alkava osteoporoosi, mutta hänen siskollaan ei. Alkuun Hilkka vähän harmitteli luuntiheysmittauksen tuloksia.

– Minulla oli vähän sellainen olo, että tämäkö minulle tuli. Totesin kuitenkin, että tästä etiäpäin, sanoi mummo lumessa, ei muuta kuin liikkeelle.

Hilkka ei halua puhua sairauksista, sillä sanat luovat merkityksiä.

– Meillä ihmisillä on joka ikiseen sanaan mielikuva. Olkoon kysymyksessä kevät, tietokone tai traktori. Liittyen osteoporoosiin ja yleensäkin sairauksiin, minä kutsun niitä kehon ilmentymiksi. Kun puhutaan sairauksista, puhutaan potilaista ja käytetään terveydenhuollon terminologiaa, se vaikuttaa meidän mieleemme. Miten me näemme mielessämme ne sanat ja miten me ilmennämme itseämme.

– Kyllä minulla on monenlaista kehon ilmentymää, mutta minä sanon aina, että minä olen terve. Minulla on osteoporoosi, mutta minä olen terve. Kun asioin terveydenhuollossa, en halua olla potilas. Minä haluan olla ihminen, joka tulee kertomaan sinne omista kehon ilmentymistään.

Hilkka kokee, että diagnoosin saannin jälkeen hän ei saanut ensimmäiseen kymmeneen vuoteen mitään hoitoa osteoporoosiin. Hänelle vaan todettiin, että hänellä on nyt osteoporoosi, syö kalsiumia ja D-vitamiinia ja liiku. Nykyään Hilkkaa hoidetaan erikoissairaanhoidossa ja sieltä hän kertoo saavansa hyvää hoitoa. Hän on saanut maaliskuussa 2023 ensimmäisen Prolia-pistoksensa, joten hänellä on nyt kolme pistoskertaa takana. Hänen tilannettaan seurataan ja hän saa hammashuollon erikoissairaanhoidon kautta.

– Kun pääsin hoitoon, se on ollut asiallista ja asiantuntevaa.

Tanssi intohimona ja voimavarana

Liikunta on ollut Hilkalle tärkeää jo nuoresta saakka. Nuorena hän kävi voimistelukerhoissa ja 15–16-vuotiaana hän kokeili tanssia ensimmäisen kerran.

– Vähän aikaa harrastin tanssia ja tykkäsin siitä aivan hirveästi. Se kuitenkin jäi.

Tanssi palasi Hilkan elämään syksyllä 1997. Hilkan houkutteli tanssimaan hänen vanhimman poikansa silloinen tyttöystävä, joka opetti tanssia tanssikoulussa.

– Se oli menoa! Siitä lähtien olen tanssinut ja harrastanut hyvin erilaisia lajeja: katutanssia ja lattareita, nykytanssia, showtanssia. Olen yrittänyt diskotanssiakin, mutta siihen ei enää kehoni lähtenyt.

Tanssi on Hilkalle intohimo ja hänen puheessaan kuuluu palo tanssia kohtaan. Tällä hetkellä hänellä on säännöllisiä tanssitunteja 2,5 tuntia viikossa. Hilkka harrastaa tanssia Oulussa Citydancessa ja HAHAHA Dance Schoolissa, joka on Liisa Heikkisen pitämä Suomen pienin tanssikoulu.

– Jos Citydance on sellainen, että siellä mennään tekniikkaa ja koreografiaa ja ollaan suht jämäköitä, niin HAHAHA:lla saan vapautua improvisaatioon ja kehon monenlaiseen liikkeeseen.

Helmikuun lopulla HAHAHA:lla oli kaksi näytöstä, jossa oli mukana 18 tanssijaa. Teoksen nimi oli KINTSUGI, joka on japania ja tarkoittaa posliiniastioiden korjaamista kullalla.

– Tämä oli metaforinen tanssi mielen säröjen, moninaisuuden, tuskaisuudenkin korjaamisesta kullalla. Kaikki haukoimme henkeä esitysten jälkeen, että miten tällainen ryhmä syntyy ja miten luotamme toisiimme, ja tuotamme taidetta! Liisalla on jokin maagisuus saada sellainenkin ryhmä sulautumaan yhteen. Saamamme palauteen mukaan se oli oikea taide-esitys.

HAHAHA:lla Hilkka on ryhmän vanhin ja seuraava on häntä 15 vuotta nuorempi. Nuorin ryhmäläinen voisi olla ikänsä puolesta jopa Hilkan lapsenlapsi. Suurin osa ryhmäläisistä on hänen lastensa ikäisiä. Tanssi tuo Hilkalle paljon iloa ja merkitystä, ja hän toivoo, että tanssi tulee olemaan hänen elämässään mahdollisimman pitkään.

– Liisa on luvannut, että hän tanssittaa minua 79-vuotiaaksi asti ja katsomme siitä vuosi kerrallaan eteenpäin.

Terveelliset elintavat tärkeitä

Hilkan koko perhe liikkuu paljon ja liikunta on siirtynyt sukupolvien kautta myös suureksi osaksi lasten ja lastenlasten elämää. Hilkka kertoo harrastavansa myös paljon hyötyliikuntaa, sillä heidän perheellään ei ole ollut koskaan autoa.

– Sen vuoksi meillä on polkupyöriä.

Tanssin ohella pilates ja jooga ovat Hilkalle tärkeitä harrastuksia. Näiden harrastusten painopiste vuorottelee, mutta siitä huolimatta kumpikin pysyy aina osana hänen arkeaan. Tällä hetkellä Hilkka käy noin kerran kuussa joogaamassa workshopeissa, ja pilatestunneilla hän käy kerran viikossa. Ja tietenkin pyöräilee kotoa tunneille ja sieltä takaisin kotiin. Hän pyöräilee tai kävelee myös edestakaisin viikoittaiseen aivojumppaansa eli ruotsin kielen tunnille.

– Liikuntaharrastukseni ovat minulle todella tärkeitä. Joskus se jopa ottaa päähän, että voi että kun pitää taas lähteä. Mutta kun sinne menee ja on paikan päällä, niin se on hyvä asia.

Hilkalla on useita rutiineja, joiden avulla hän on saanut ujutettua liikuntaa osaksi arkeaan. Hampaita pestessään hän tekee yhdellä jalalla seisontaa minuutin vuorojaloin. Joka aamu hän tekee noin puoli tuntia kestävän 50 liikkeen aamujumpan, osan sängyssä ja osan lattialla. Liikkeet ovat monipuolisia alkaen kevyemmistä ja edeten kohti voimakkaampia liikkeitä. Hilkka on poiminut aamujumppaansa harjoitteita läheisiltään, harrastuksistaan sekä muun muassa Luustoliiton tarjoamista materiaaleista.

– Luustoliiton sivuilla on hienosti kaikkea. Tykkään käydä siellä. Sieltä olen napannut liikkeitä ja liikunta-asioita.

Sen lisäksi, että Hilkan perhe on liikkunut paljon, heillä on pidetty myös huolta terveellisestä ravinnosta. Hilkka kertoo syövänsä paljon terveellisiä kasviksia ja erityisesti tummanvihreitä vihanneksia, kuten parsaa. Hän ei ole kuitenkaan täysin kasvissyöjä.

Hän pitää kalasta ja broileriruoista, ja joskus tulee tehtyä jauheliharuokia lastenlasten ollessa kylässä. Hän pyrkii käyttämään aina täysjyväviljatuotteita.

Hilkan ruokailuajat ohjautuvat fastingin eli paastoajattelun mukaan. Hänellä on vuorokaudessa 10 tunnin aikaväli, jolloin hän syö. Ruokailuihin kuuluvat aamiainen, lämmin ruoka tai salaatti ja iltapala. Muutoin hän juo vettä ja joskus rooibos-teetä tai muuta kofeiinitonta yrttiteetä ilman sokeria, hunajaa tai maitoa.

Hilkan aamiaiseen kuuluu joka aamu puuroa, leipää ja itse mehupuristimella monenlaisista hedelmistä tehtyä mehua. Kauralesepuuron sekaan tulee hampun- ja pellavansiemenrouhetta, siemensekoitusta sekä marjoja. Kaura- tai ruisleivän päällä on juustoa ja paljon vihreitä lehtiä.

Terveydenhuollon tilanne huolettaa

Hilkka kertoo, että yhtenä hänen intohimonaan on terveydenhuollon tilanne.

– Harmittaa lukea, kun ihmisillä on erilaisia vaivoja ja miten vaikea on päästä perusterveydenhuoltoon.

Hilkka toivoo, että terveydenhuollossa kohdennettaisiin rahoja paremmin. Lisäksi terveydenhuollon asiakkaana hän kokee hankalaksi pysyä ajan tasalla hoidoista.

– Prolia-pistosprosessikin voi kestää viisi vuotta. Miten voi muistaa kaikki, mitä on käyty läpi ja mitä hoitoja missäkin vaiheessa tulee!

Hilkka toteaa, että voisi olla vaikka itse mukana suunnittelemassa digitaalista järjestelmää, josta pystyisi näkemään kaikki tulevat käynnit, kontrollit, kokeiden tulokset ja ohjeet. Hoidon ja seurannan toteutus helpottuisi jokaiselle, kun tarvittavat tiedot olisivat asianosaisille saatavilla yhdessä paikassa. Hän kaipaa terveydenhuoltoalalle rohkeutta toimia toisin ja luoda järjestelmiä, jotka helpottaisivat pitkäaikaissairauksien seurantaa, sillä se olisi tietoteknisesti mahdollista.

Hilkka toivoo myös, että osteoporoosin ennaltaehkäisyä parannettaisiin. Hän kokee, että kaikille, etenkin naisille, olisi tärkeää korostaa D-vitamiinin, kalsiumin, terveellisen ravinnon ja monipuolisen liikunnan merkitystä luustolle.

– Yksi asia, mitä yhdessä voitaisiin ajaa, on säännöllinen luuntiheysmittaus etenkin naisille tietyn iän jälkeen. Jos puhutaan papa-kokeista ja mammografioista, jotka ovat valtavan hienoja asioita ja niillä saadaan hyvää aikaan, niin luuntiheysmittaus voisi olla myös yhtenä.

Osteoporoosi osana elämää

Hilkka kokee, että osteoporoosi ei näy hänen jokapäiväisessä elämässään.

– Ei osteoporoosi näy fyysisesti ulospäin minun kehossani, en ole kumarassa ja pituuteni on pysynyt suunnilleen samana. Näillä jumpilla, liikunnalla ja ruokavaliolla hoidan koko kehoani ja kaikkia minun kehoni ilmentymiä. En tee tätä vain osteoporoosin vuoksi, vaan minun koko kehoni hyvinvoinnin näkökulmasta.

Hilkkaa auttaa jaksamaan hänen innostuksensa ja halunsa elää ja jakaa elämäänsä läheistensä kanssa sekä liikunta. Hänelle tärkeitä läheisiä ovat puoliso, lapset, lastenlapset sekä ystävät.

– Minulla on neljä ihan äärettömän hyvää ystävää. Lisäksi tykkään käydä tieteellisiä keskusteluita, koska olen pohtija. Tykkään filosofisista ja monipuolisista keskusteluista.

Hilkka on löytänyt vertaistukea Facebookista Luustoliiton Osteoporinat -ryhmän kautta. Hilkka kertoi ryhmässä omasta tilanteestaan ja eräs ryhmäläinen otti sen myötä häneen yhteyttä. He ovat olleet edelliset puolitoista vuotta sähköpostikeskustelussa keskenään. Pitkien sähköpostien kirjoittaminen toisilleen on ollut Hilkalle antoisaa.

Hilkka haluaa tietoisesti ja aktiivisesti pitää itsellään elämänilon ja positiivisen asenteen. Silti hänelläkin on välillä vaikeita aamuja ja huonosti nukuttujen öiden kausia. Näissä hetkissä hän auttaa itseään aloittamaan aamun siitä huolimatta positiivisella mielellä. Hilkka kertoo käyttävänsä ”tappingia” eli kasvojen akupisteiden aktivointia sormenpäillä taputellen.

– Välillä mietin, miten minä jaksan. Silloin otan tappingin ja sanon samalla ”this will be a good day, this will be a happy day, this will be a good day”. Sen tekeminenkin alkaa jo naurattaa ja sen jälkeen sanon, että ”okei, aletaas tekemään aamujumppaa”.

Hilkan terveisinä muille osteoporoosia sairastaville ovat: lähde rohkeasti liikkeelle ja puhu asioista tavalla, mikä itsestä tuntuu hyvältä.

– Olkaa sitkeitä, rohkeita ja sinnikkäitä omien hoitojen perään ja oman kehon puolesta. Sinä sitä kehoasi elät ja sen hyvinvointia tai huonovointia. Haluan, että osteoporoosia sairastavat huomioidaan yksilöinä. Me olemme ihmisiä, emme vain potilaita.

Teksti: Heidi Ilkanheimo
Kuvat: Mika Vallineva

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luustotieto 2/2024 -lehdessä.