26.5.2025 Lukunurkka

Tapaamme Irmelin kanssa eräänä huhtikuun alun iltapäivänä etäyhteydellä. Irmelistä välittyy heti hänen elämänmyönteisyytensä ja ystävällisyytensä. Irmeli uskoo karjalaisten sukujuurtensa vaikuttavan hänen tapaansa suhtautua elämään: positiivisesti eteenpäin, ei jäädä murehtimaan liian pitkäksi aikaa.

Irmeli syntyi ja vietti lapsuutensa Itä-Uudellamaalla sijaitsevassa maaseutupitäjässä Pornaisissa.

– Minä ja kolme veljeäni leikimme kaiket päivät ulkona yhdessä naapurustomme lasten kanssa, kuten siihen aikaan oli tapana.

Irmeli oli innokas liikkumaan. Hän harrasti paikallisessa urheiluseurassa yleisurheilua, ja erityisesti hiihto oli hänen juttunsa.

– Hiihdin kouluun kesät talvet, toteaa Irmeli pilke silmäkulmassa ja jatkaa:

– Runsas liikunta lapsuudessa ja nuoruudessa auttoi varmasti luomaan hyvän pohjan kestävälle luustolle.

Liikunnallisen arjen vastapainona Irmeli innokkaana esiintyjänä osallistui usein kulttuurikilpailuihin, joissa hän muun muassa soitti nokkahuilua ja lausui runoja.

Lukion jälkeen Irmeli lähti opiskelemaan Tampereelle hallintotieteitä. Valmistuttuaan hän työskenteli Helsingissä, jossa tapasi myös tulevan aviomiehensä. Puolison työ on kuljettanut perhettä eri puolille Suomea.

”Vietän monipuolista, minun näköistäni elämää.”

– Helsingistä muutimme ensin Kotkaan, jossa syntyivät lapsemme, tytär ja poika. Välillä asuimme myös muutaman vuoden Kanadassa, Montrealissa.

Irmeli on ollut uransa alusta asti valtionhallinnon palveluksessa erilaisissa tehtävissä. Hän aloitti työuransa Helsingissä Valtiokonttorissa, Kouvolassa hän työskenteli silloisessa Kymen lääninhallituksessa ja lääninoikeudessa. Vajaa neljä vuotta sitten hän jäi eläkkeelle Satakunnassa Verohallinnon esihenkilön tehtävistä.

– Hienoa, että olen aina löytänyt työtä uusilta paikkakunnilta.

– Minun on helppo sopeutua uusiin asioihin ja tilanteisiin. Uskon, että se on auttanut myös osteoporoosiin sairastuessa.

Oman näköistä elämää

Tällä hetkellä Irmeli asuu miehensä kanssa Luvialla, joka on nykyään osa Eurajoen kuntaa. Heidän kotinsa vieressä kohoaa mäntymetsä, jota Irmeli kertoo pysähtyvänsä mielellään ihailemaan. Vajaan viiden kilometrin päässä kotoa on meri.

– Pidän merestä, vaikka jokimaisema onkin enemmän minun sielunmaisemani.

Jokimaisemasta Irmeli nauttii Kouvolassa, jossa he viettävät miehensä kanssa paljon aikaa kesäisin. He ovat viime vuosina remontoineet Kymijoen rannalla sijaitsevaa vanhaa rintamamiestaloaan, joka on Irmelin puolison kotipaikka. Taloa on remontoitu pikkuhiljaa, alkuperäistä 50–60-luvun ilmapiiriä kunnioittaen.

– Mökillä on siniset rappuset ja oranssit keittiön kaapit. Olen entisöinyt vanhoja huonekaluja ja tehnyt itse esimerkiksi lampunvarjostimia.

Talon lisäksi puuhaa ja kunnostettavaa on riittänyt sitä ympäröivässä puutarhassa.

– Olemme kaivaneet esiin vanhoja, perinteisiä kasveja. Lempikasvini on hortensia ja niitä meillä on kesätalon puutarhassa eri lajikkeita.

– Tykkään kovasti tehdä käsilläni ja sisustaa. On ihanaa nähdä oma kädenjälki, kun on vaikka tapetoinut, maalannut jakkaran tai tehnyt puutarhatöitä.

Irmeli kuvailee itseään esteetikoksi. Hän huomaa kauniit asiat ja pysähtyy mielellään niiden äärelle.

– Saan nautintoa kaikenlaisesta puuhastelusta, mutta minussa on myös tämmöinen hedonistinen laiska puoli, joka tykkää ihan vaan olla, istua ja ihmetellä. Minusta on ihanaa vain istua pihakeinussa ja katsella aina liikkuvaa Kymijokea, lintuja ja kasvien kasvua.

– Luonto on minulle todella tärkeä. Etenkin kesätalollamme bongaan lintuja ja kirjaan ylös havaintoja luonnosta.

Käsin kirjoittaminen ja muistiinpanojen tekeminen on Irmelille muutenkin luonteenomaista. Se auttaa häntä jäsentämään ajatuksia.

– Kirjoittamalla saan purettua myös mieltä painavia asioita.

Irmeli kertoo nauttivansa arjessaan kiireettömyydestä, jolle nyt eläkkeellä ollessa on eri tavalla aikaa kuin aiemmin. Hän kokee sen antoisaksi ja pohtii, että ennen arjessa oli mukana enemmän suorittamista ja aikataulun mukaan menemistä. Nyt hän kertoo esimerkiksi kävelyllä havainnoivansa ympäristöään avoimemmin.

– Saatan jäädä katselemaan jotakin lintua tai juttelemaan tutun kanssa.

Irmeli toteaa, että viime vuosina on tullut myös harrastettua enemmän kulttuuria, kuten käytyä teatterissa ja konserteissa sekä luettua. Perhe ja ystävät ovat Irmelille tärkeitä.

– Lapset asuvat eri paikkakunnilla, mutta pidämme tiiviisti yhteyttä ja vaihdamme usein kuulumisia.

Irmeli viettää usein iltaisin yhteisen lautapelihetken miehensä kanssa. Hän toteaa, että se tekee pääkopallekin hyvää.

– Eläkkeelle jäätyä on ollut ihanaa, kun on ehtinyt tavata vanhoja ystäviä. Vanhojen lukio- ja opiskelukavereidemme kanssa olemme huomanneet, että juttu jatkuu siitä, mihin se on viimeksi jäänyt. Olemme kaikki nyt eläkkeellä ja samankaltainen elämäntilanne yhdistää.

Osteoporoosi löytyi sattumalta

Irmelin hammaslääkäri huomasi viime vuonna röntgenkuvassa, että hänen leukaluussaan on osteoporoottista luustoa. Tämän kuultuaan Irmeli hakeutui saman tien luuntiheysmittaukseen, jonka perusteella hänellä todettiin osteoporoosi.

– Olin toki kuullut osteoporoosisanan, mutta en ollut sen mahdollisuutta pohtinut aiemmin.

– Ensin tietysti pelästyin, kuinka ihmeen hauraat luuni ovatkaan. Mietin, uskallanko enää kumarrella ja rupesin varomaan liikkeitäni, olin vähän arka. Pohdin kovasti, mistä tässä nyt on kyse.

Pian osteoporoosin toteamisen jälkeen Irmeli alkoi etsiä tietoa sairaudesta.

– Aluksi upposin ehkä vähän liikaakin nettiin lukemaan eri sivustoja.

– Pian liityin Osteoporoosiyhdistykseen ja kuuntelin muutaman heidän luentonsakin.

Luustoliiton verkkosivuilta Irmeli löysi paljon tietoa osteoporoosista.

– Sain oikeata tietoa ja sitä kautta asia alkoi selkiytyä. Irmeli on pohtinut, mistä hänen osteoporoosinsa voisi johtua.

”Meillä on vain yksi kroppa ja yksi elämä – pidetään niistä huolta niin hyvin kuin pystytään ja jaksetaan.”

– Aikuisiällä olen käyttänyt aika vähän maitotuotteita ja olen tosi hentorakenteinen. En myöskään käyttänyt D-vitamiinilisää. Ehkä näillä on ollut vaikutusta osteoporoosin syntyyn. Mitään muita perussairauksia, lukuun ottamatta kilpirauhasen vajaatoimintaa, minulla ei ole. Esimerkiksi äitinikään ei sairastanut osteoporoosia.

Kolikon toinen puoli

Irmeli toteaa, että osteoporoosidiagnoosin saamisesta oli hyötyä, sillä sen myötä hän alkoi hoitaa itseään paremmin.

– Tämä kaikki on saanut minut kiinnittämään huomiota kokonaisvaltaisesti omaan hyvinvointiini ja koen sen erittäin positiivisena. Ilman osteoporoosin toteamista en välttämättä olisi alkanut panostaa siihen niin paljon, kuin nyt teen.

Irmeli kertoo viettäneensä suhteellisen terveellistä elämää tähänkin asti, mutta osteoporoosin omahoitoon perehtyessä arkeen on tullut hyviä muutoksia. Hän on kiinnittänyt entistä enemmän huomiota esimerkiksi ravintoon.

– Järjestelmällisenä ihmisenä pidin heti kuukauden verran ruokapäiväkirjaa. Laitoin ylös kaikki syömiseni ja katsoin, minkä verran olen saanut ravinnosta kalsiumia ja proteiinia.

– Viime vuoden pakastemarjat ovat huvenneet melkein loppuun, kun olen popsinut niitä niin paljon!

Samalla kun Irmeli piti ruokapäiväkirjaa, hän teki tarvittavia muutoksia ravitsemukseensa. Muutokset ovat pysyneet, vaikka hän ei olekaan enää pitänyt kirjaa syömisistään.

– Ruokapäiväkirja auttoi minua huolehtimaan siitä, että saan kaikkea riittävästi.

– Minusta ruokailuun huomion kiinnittäminen ei tunnu kiviriipalta, vaan se on tullut luontevaksi elämäntavaksi.

Hiihtäminen on Irmelille edelleen tärkeä liikuntalaji. Lisäksi hän kertoo tekevänsä melkein päivittäin kävelylenkkejä, joista hän nauttii kovasti. Välillä lenkille lähtee mukaan hänen naapurinrouvansa.

– Vuosien saatossa olen harrastanut erilaisia liikuntalajeja, kuten jumppaa, sulkapalloa ja sählyä, mutta ne ovat nyt viime aikoina jääneet vähemmälle.

– Toisaalta arkipuuhaa on riittänyt viime vuosille paljon niin mökillä kuin kotonakin omakotitalosta huolehtiessa.

Tyttärensä innoittamana Irmeli hankki itselleen viime kesänä älykellon, josta hän seuraa viikon liikunnat.

– Minä saan tsemppiä liikkumisen seuraamisesta ja olen kokenut kellon itselleni hyödylliseksi.

Irmeli osallistui aktiivisesti Luustoliiton ja Eläkeliiton Tasapainoinen tammikuu -kampanjaan, jonka pienet jumppahetket voi toteuttaa helposti arkiaskareiden yhteydessä. Hän kertoo tehneensä jumppia päivittäin. Jumppaohjeet ovat hänellä edelleen keittiön sivupöydällä muistuttamassa, että pienetkin jumppahetket ovat tärkeitä.

– Sain miehenikin mukaan. Oli kiva idea, kun päiväkohtaisesti oli laitettu aina joku vinkki. Näki konkreettisesti, minkä liikkeen voi tehdä.

Irmeli on päättänyt, että syksyllä pihahommien loppuessa hän ottaa itseään niskasta kiinni ja menee kuntosalille.

– Siirryn pois mukavuusalueeltani, Irmeli toteaa päättäväisesti ja jatkaa:

– Kuntosali tuntuu sopivalta liikuntaharrastukselta, koska se ei ole tiettyyn ajankohtaan sidottua, vaan voin sovitella käynnit arjen muihin aikatauluihin sopivaksi.

Omahoitoon Irmeliä motivoi ajatus tulevaisuudesta.

– Haluan pystyä nauttimaan kaikesta siitä mistä pidän.

”Rauhoittuminen arjessa on tärkeää.”

– Pyrin siihen, että pysyisin mahdollisimman terveenä ja voisin nauttia eläkepäivistä mahdollisimman hyväkuntoisena. Ja ainakin minimoisin omalla toiminnallani mahdollisen riskin siihen, että luut murtuvat.

Luustokurssilta vertaistukea

Irmeli on parhaillaan mukana Luustoliiton Luustokurssilla verkossa. Kurssilla on lähi- ja etätapaamisia yhdessä ryhmän kanssa ja sen lisäksi itsenäistä työskentelyä verkkoalustalla ohjaajan tuella.

– Kurssi on jo nyt antanut vahvistusta, että minun omat valintani ovat olleet hyviä. Kurssi sitouttaa vielä lisää omahoitoon, kun siellä on mukana muitakin samassa tilanteessa olevia.

Irmelin mukaan Luustokurssille kannattaa hakeutua, sillä aina löytyy osa-alueita, jotka ovat voineet jäädä vähemmälle huomiolle.

– Itse huomasin kurssilla heti kehittämiskohteen. Minun on kiinnitettävä enemmän huomiota lihaskuntopuoleen, joka varsinkin talvella jää huonommalle.

Irmeli kokee muiden tarinoiden kuulemisen tärkeäksi. Vertaisten kanssa jaetaan vinkkejä puolin ja toisin.

– Juttelu muiden kanssa hälventää pelkoja ja luuloja, joita minullakin silloin alussa oli. Olen hiukan arka luonne ja alussa varoin kauheasti. Muiden kokemusten kuuleminen rohkaisee itseäkin tekemään ja menemään.

– Hyvä oivallus on ollut, että oikeasti uskaltaa omien voimavarojensa ja kuntonsa puitteissa tehdä kaikkea.

Omahoito on osa arkea

Irmeli on löytänyt itselleen luontevan tavan toteuttaa omahoitoa. Hän kuvailee suhtautuvansa omahoitoon samalla tavoin, kuin aiemmin työhönsä: järjestelmällisesti ja toimeen ryhtyen. Osteoporoosin omahoito on kuitenkin vain osa arkea ja hän suhtautuu siihen myös rennosti ja elämästä nauttien, eikä liikaa stressaten.

– Nyt minulla on mahdollisuus ja aikaa panostaa itseni hoitamiseen. En varmaankaan työaikana, lapsiperhearjessa olisi ehkä alkanutkaan mitään kuukauden ruokapäiväkirjaa tekemään.

Irmeli pohdiskelee, että aina arkikiireissä ja ruuhkavuosissa ei niin kiinnitä huomiota luustoasioihin. Hän miettiikin mahdollisuuksia auttaa ihmisiä kiinnittämään huomiota luustoterveyteensä jo ajoissa elämän varrella.

– Minusta esimerkiksi säännöllisesti tehtävät työterveystarkastukset olisivat tosi hyvä paikka puhua asiakkaille myös luustoterveydestä huolehtimisesta ja osteoporoosin ennaltaehkäisystä. Näkisin, että työterveyshuollolla ja toki myös gynekologeilla olisi luonteva rooli puhua luustoasioista.

Irmeli toivottaa Luustotieto-lehden lukijoille hyvää kesää ja lähettää terveisiä:

– Nautitaan kesästä ja kerätään talteen energiaa ja kaikkia kesäisen luonnon kauniita asioita syksyä ja talvea varten. Hoidetaan itseämme omien voimavarojemme mukaan, eikä olla liian ankaria itsellemme. Mennään pienin askelin eteenpäin.

Teksti: Jenny Lohikivi
Kuvat: Mikael Leppäniemi

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luustotieto 2/2025 -lehdessä.