4.3.2021 Uutiset

Osteoporoosia sairastavat tulisi löytää jo murtuman saaneista henkilöistä ja heille pitäisi aloittaa osteoporoosin hoito. Mikäli näin ei tapahdu ja henkilö saa uuden murtuman, kyseessä saattaa olla potilasvahinko. Näin päättelevät Lääkärilehdessä syksyllä kirjoittaneet kokeneet lääkärit. 

Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen mukaan osteoporoosia ei kannata seuloa väestöstä. Seulonta tulee sen sijaan suunnata henkilöihin, jotka ovat jo saaneet pienenergiaisen murtuman tai joilla on suuri riski sairastua osteoporoosiin. Ensimmäisen murtuman jälkeen uuden murtuman riski on moninkertainen. Osteoporoosi on myös etenevä sairaus, joten usein seuraava murtuma on aiempaa vakavampi ja lisäksi usein aiempaa vaikeammin hoidettavissa. 

Osteoporoosin sekundaaripreventio eli uuden murtuman ehkäiseminen perustuu sille, että osteoporoosiperäiset murtumat tunnistetaan ja murtuman saaneet ohjataan hoitoon. Suosituksen mukaan osteoporoosin diagnoosin tulee perustua ensisijaisesti DXA-laitteella mitattuun luuntiheyteen. 

Lääkehoito voidaan toisinaan aloittaa myös ilman mittausta, jos riskitekijöiden ja esimerkiksi FRAXmurtumariskilaskurin avulla tehdyn arvion mukaan hoito on ilmeisen aiheellista. 

Totuus on toisenlainen 

Miksi käytännössä näin ei aina tapahdu? Mistä johtuu, että edelleen moni pienenergiaisen murtuman saanut saa ensiavussa hyvän murtumahoidon, mutta sen jälkeen kukaan ei selvitä sitä, voisiko murtuman taustalla olla osteoporoosi? Niinpä suomalaiset saavat vuosittain jopa 40 000 osteoporoosiperäistä murtumaa. 

Käytännössä tällä hetkellä terveydenhuolloltamme menee merkittävät määrät resursseja osittain täysin turhaan murtumien hoitoon, kun osteoporoosin sekundaaripreventio ei toimi kuin satunnaisesti tai vain joillain alueilla. Puhumattakaan siitä, miten paljon osteoporoosin huono hoito tuottaa inhimillistä kärsimystä, lisääntyvää hoidon ja hoivan tarvetta ja ennenaikaisia kuolemia. 

Ongelman merkitystä lisää se, että Suomi on ikääntymässä ennätyksellistä vauhtia: vuodesta 2020 vuoteen 2030 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 550  000:sta 800  000:een. Murtumien määrä nimittäin kasvaa eksponentiaalisesti väestön ikääntymisen myötä. 

Kannanotto Lääkärilehdessä 

Asiaan otettiin kantaa syksyn Lääkärilehden (37/2020, 1836–1837) Näkökulma-artikkelissa. Kirjoittajina olivat LKT, ortopedi Pekka Waris, liiton puheenjohtaja, LT, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Tiina Huusko sekä Osteoporoosi Käypä hoito -suositusryhmän puheenjohtaja, LKT, dosentti, sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri Leo Niskanen. 

Kirjoituksen mukaan: ”… 50 vuotta täyttäneiden naisten ja 60 vuotta täyttäneiden miesten pienenergiaisen murtuman jälkeen uusi murtuma pitäisi korvata potilasvahinkona, jos osteoporoosihoitoa ei ole käynnistetty 6 kuukauden kuluessa ensimmäisestä murtumasta ja uusi murtuma tulee viiden vuoden kuluessa ensimmäisestä”. 

Tämä ei kirjoittajien mukaan koske tilanteita, joissa aktiivihoidosta päätetään yhteistyössä potilaan kanssa pidättäytyä. Tällöin päätös tulisi kirjata potilasasiakirjoihin. 

Velvoittavan osteoporoosihoidon perusteita 

Kirjoittajat tarkentavat artikkelissaan velvoittavan osteoporoosihoidon perusteita perustuen sukupuoleen, ikäryhmään ja murtumatyyppiin sekä FRAX-murtumariskilaskurin ja DXAluuntiheysmittauksen tulokseen. Seuraavissa tilanteissa pienenergiaisen murtuman saaneen henkilön osteoporoosin hoito tulisi kirjoittajien mukaan aloittaa: 

Naiset 

• luuntiheysarvosta riippumatta kaikki lonkkamurtuman ja lanne- ja rintarangan murtuman (kompressioaste vähintään 25 %) saaneet 
• kaikki 50–59-vuotiaat, joilla on ranne- tai olkaluun yläkolmanneksen murtuma, mikäli FRAX-BMI-riski on vähintään 10 %/10 vuotta ja joiden DXA-tulos on osteoporoottinen 
• kaikki 60–74-vuotiaat, joilla on ranne-, olka- tai muu murtuma*) ja joilla FRAX-BMI-perusteinen hoidon aloituskynnys täyttyy jo ilman DXAtulosta ja joiden DXA-tulos on osteoporoottinen (*lukuun ottamatta kallon, kaularangan, käden ja jalkaterän murtumia) 
• kaikki 75 vuotta täyttäneet, joilla on pienenergiainen murtuma korkean FRAX-lonkkamurtumariskin perusteella 

Miehet 

• luuntiheysarvosta riippumatta kaikki lonkkamurtuman ja lanne- ja rintarangan murtuman*) saaneet (*kompressioaste vähintään 25 %) 
• kaikki 60–79-vuotiaat, joilla on ranne- tai olkaluun yläkolmanneksen murtuma ja 70–79-vuotiaat, joilla on muu murtuma ja joilla FRAX-BMIperusteinen hoidon aloituskynnys täyttyy jo ilman DXA-tulosta ja joiden DXA-tulos on osteoporoottinen 
• kaikki 80 vuotta täyttäneet, joilla on pienenergiainen murtuma korkean FRAX-lonkkamurtumariskin perusteella 

Tärkeä päänavaus 

Lääkärilehden artikkeli on tärkeä päänavaus, joka toivottavasti vie tärkeää asiaa eteenpäin. On sekä yksilön että yhteiskunnan etu, että osteoporoosia sairastavat löydetään ja heidän osteoporoosinsa hoidetaan ja näin vähennetään osteoporoosiperäisten murtumien määrää. Näin ikääntyvässä Suomessa säästetään sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja olennaiseen ja vanheneva väestömme pysyy mahdollisimman pitäkään toimintakykyisenä. 

Potilasvahinko 

Kyseessä on potilaalle terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä aiheutunut henkilövahinko, joka voi olla esim. ruumiinvamma, sairaus tai potilaan menehtyminen. Myös fyysisen tai psyykkisen terveydentilan ohimenevä (esim. kipu tai särky) tai pysyvä heikentyminen on lain tarkoittama henkilövahinko. 

Tyypillisin korvattava vahinko on hoitovahinko. Se on voinut aiheutua tutkimisesta tai hoitamisesta tai, mitä Lääkärilehden artikkelissa tarkoitetaan, niiden laiminlyönnistä. Hoitovahinko korvataan, mikäli kyseisen lääketieteen erikoisalalla toiminut kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi vastaavassa tilanteessa toiminut toisin ja siten välttänyt vahingon. Potilasvahingosta voi hakea korvausta Potilasvakuutuskeskuksesta. 

Lähde: www.pvk.fi. Sivustolla on tarkemmin tietoa vahinkoilmoituksen perusteista, korvauksista ja ilmoituksen laatimisesta. 

TEKSTI: ANSA HOLM
KUVA: PEXELS