Luja luusto rakennetaan lapsuudessa ja nuoruudessa
Tämän vuoden Luustoviikkoa vietetään teemalla lasten ja nuorten luuston terveys. Kampanjan aikana tuodaan esille erityisesti kasvuiän merkitys luuston terveydelle. Samalla haluamme kannustaa kasvattajia, opettajia, valmentajia ja esimerkiksi kouluterveydenhoitajia ottamaan luuston terveys puheeksi.
Vaikka luuston kuntoon voi vaikuttaa läpi elämän, on kasvuikä luustolle korvaamatonta aikaa. Lapsuuden ja nuoruuden aikana määrittyy se, minkä kokoisiksi ja kuinka lujiksi luumme kasvavat. Monipuolinen ja säännöllinen liikunta sekä monipuolinen ravinto ovat keskeisiä tekijöitä luuston terveydelle. Toisaalta yksipuolinen ravitsemus ja vähäinen liikkuminen haastavat luuston terveyttä, ja vaikutukset voivat näkyä vielä vuosienkin päästä myöhemmin elämässä.
On myös hyvä muistaa, että monet muut sairaudet sekä tietyt lääkkeet voivat haurastuttaa luustoa ja aiheuttaa sekundaarista osteoporoosia. Usein kasvuikäisellä osteoporoosi onkin juuri sekundaarinen. Sekundaarinen osteoporoosi voi liittyä esimerkiksi keliakiaan, syöpään, diabetekseen tai pitkäkestoiseen kortisonihoitoon.
Vinkkejä luuston terveydestä huolehtimiseen löydät verkkosivuiltamme. Lasten kanssa luustoon voi tutustua esimerkiksi juuri julkaistun Elmeri ja vekkuli Viljami -kirjan avulla. Aiheen parissa voi jatkaa Luustoliiton pelien ja tulostettavien tehtävien parissa. Nuorille löytyy myös oma Luustovisa, ja aikuiset voivat tutustua luuston terveyteen vaikuttaviin tekijöihin sekä selvittää oman osteoporoosiriskinsä Luustotestin avulla.
Mikäli sinulla on todettu keliakia, tutustuthan yhteistyössä Keliakialiiton kanssa tuotettuun Keliakia ja luuston terveys -polkuun. Jos luustosi on jo haurastunut, käy vahvistamassa tietojasi ja taitojasi Osteoporoosin itsehoitopolun avulla!
Luustoviikolla eri tahot järjestävät tapahtumia ympäri Suomen. Luustoviikon päätapahtuma järjestetään etätilaisuutena 16.10. klo 16.30. Aiheena on lasten ja nuorten luuston terveys, ja puhujana toimii LKT, dosentti, lastentautien ja lasten nefrologian erikoislääkäri Helena Valta. Linkin luennolle löydät kampanjan tapahtumasivulta.
Tutustu myös tarkemmin Luustoviikkoon ja poimi osallistumisvinkit kampanjan verkkosivuilta! Luustoviikon viestinnässä käytetään aihetunnisteita #rakastaluitasi #luustoviikko ja #valkoisenpaidanpäivä. Merkitse julkaisuihisi myös @luustoliitto: jaamme julkaisuja mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi Instagramin tarinoissa.
Muista myös katsoa MTV:n Viiden jälkeen tiistaina 15.10. klo 17.30 alkaen!