Hyppää sisältöön

Kuntoutuja Sirpa Paakki (70 v.): ”Liikunta ja luonto ovat olleet aina tärkeitä”

On talvinen maaliskuun päivä. Puhelimen toisessa päässä on Sirpa Paakki (70). Sirpa kertoo jo olleensa lumikenkäkävelyllä talvisäässä auringon paistaessa. Sovimme puhelimessa ajan etäyhteydellä toteutettavalle haastattelulle, johon tämän artikkelin teksti pohjautuu. Sirpa on syntynyt Imatralla ja asunut siellä pitkään, mutta nyt koti on Ruokolahdella Saimaan rannalla. Tuleva kevät ja kesäkin jo kutkuttelevat mielessä. Nyt on vihdoin aikaa keskittyä osteoporoosin omahoitoon ja etenkin mökillä puuhasteluun vaiherikkaiden vuosien jälkeen.

Eletyn elämän eri vaiheita

Lapsuudesta Sirpalla ovat jääneet mieleen hiihtoretket isän kanssa, yhdessä käytiin hiihtomajalla. Nyt varsinkin yksin hiihtäessä nuo muistot ovat palautuneet mieleen.

– Aivan ihania reissuja.

Toinen muisto lapsuudesta on, kun Sirpa oli usein kesällä isoäidin kanssa Elimäellä, isoäidin sisarusten maatilalla.

– Olen ollut sellainen kaupunkilaislapsi, kun meillä kotona ei ollut maatilaa eikä eläimiä.

Hetket isoäidin kanssa ovat jääneet Sirpalle mieleen lämpiminä muistoina.

– Ne olivat jotenkin niin uskomattomia juttuja olla siellä isoäidin kanssa, Sirpa toteaa.

Ainut, mitä Sirpa jäi kesäisin Elimäellä kaipaamaan, oli järvi. Hän oli Imatralla tottunut olemaan veden äärellä, Saimaan rannalla. Lisäksi lapsuuden maisemissa virtasi Vuoksi-joki, jossa Sirpa sai lapsena ja nuorena käydä uimassa – mukavia muistoja lapsuudesta, niin hiihtoretket kuin lämpimät kesäpäivätkin.

Sirpa oli koko työuransa, 45 vuotta, taloushallinnon tehtävissä. Alkuun suoritustasolla, mutta myöhemmin jatko-opintojen myötä esimies- ja johtotehtävissä. Eläkkeelle Sirpa jäi Imatran seurakunnan talousjohtajan tehtävistä. Työ seurakunnan palveluksessa on tuonut omaankin arkeen diakoniatyön tyyppistä näkökulmaa, halua auttaa ja tukea muita avun tarpeessa olevia. Sirpa on kerrostalossaan nuorimmasta päästä ja tykkää auttaa vaikkapa naapureita.

– Monet ovat vanhuksia. Autan käyttämällä heitä lääkärissä tai neuvon puhelimen kanssa, aina tilanteen mukaan. Olemme myös mieheni kanssa toimineet eläkkeelle jäämisen jälkeen kansainvälisten opiskelijoiden ystäväperheenä.

Yhteydenpito opiskelijoiden kanssa on jatkunut, vaikka he ovat palanneet takaisin kotimaihinsa. Viimeisimpänä Sirpa mainitsee toimineensa myös maahanmuuttajaperheiden ystäväapuna.

Aikaa itselle ja hetkiä läheisten kanssa

– Tykkään joutenolosta, ei ole pakko lähteä mihinkään, sanoo Sirpa, kun kysyn nykyisestä arjesta, ja jatkaa:

– Joskus on laitettu tanssiksi jopa kesken aamupalan mieheni kanssa, kun radiosta on tullut hyvää musiikkia. Musiikin vietäväksi on ihana heittäytyä.

Vielä viime kesään asti arki oli työntäyteistä, vaikka Sirpa jo eläkkeellä olikin. Hän toimi eläkkeelle jäätyään äitinsä omaishoitajana aina viime vuoden heinäkuuhun asti, jolloin äidistä aika jätti ja Sirpan oli mahdollista aloittaa ”tavallisen eläkeläisen elämä”.

– Olin pitkään kiinni omaishoitajan arjessa äidin ollessa vakavasti sairas. Nuo vuodet olivat sekä henkisesti että fyysisesti raskasta aikaa. Itsensä hoitaminen tahtoi jäädä silloin taka-alalle.

Suunnitelmat eläkkeelle jäädessä olivat toisenlaiset, oli ajatusta matkustella ja panostaa liikuntaan, mutta elämä kuljetti näin. Vaikka kesämökki on lähellä, viimeisten vuosien aikana omaishoitajuudesta johtuen yöpymiset siellä eivät olleet mahdollisia.

– Muutamaa tuntia pidempään en tuolloin voinut olla kotoa pois.

Sirpa odottaakin nyt kovasti, että pääsee tulevana kesänä mökille ja sen puutarhaan puuhastelemaan. Mökille on rakennettu metsäpuutarha. Hyötyliikuntana saa kannella kiviä, työntää kottikärryjä, haravoida ja myllätä multaa, luustoturvallisesti. Mökillä käyminen tuo vaihtelua ja vastapainoa kerrostaloasumiseen, vaikka Saimaan ranta kodin ikkunasta näkyykin.

Tärkeimmiksi asioiksi arjessa Sirpa listaa terveyden, rakkauden lähimmäisiin ja auttamisen merkityksen, jossa herää uudestaan mieleen myös lämpimät muistot oman isoäidin kanssa vietetystä ajasta lapsuudessa. Arjen jaksamisessa voimavaroja tuo lähimmäisten kanssa vietetty yhteinen aika ja keskustelut sekä luonnossa liikkuminen.

– Toki pidän myös lukemisesta ja käsitöistä, kotitöistäkin. Ja tietysti monipuolinen liikunta ja luonto ovat niitä tärkeitä elementtejä. Olen tehnyt pitkiä pyörälenkkejä ja patikointimatkoja, uinut, hiihtänyt ja luistellut. Käynyt jumpalla.

Osteoporoosin taustasta nykyhetkeen

Sirpa kertoo olleensa jo lapsena ”heikohko”. Hän oli sinänsä terve, mutta muistaa, että kouluterveydenhoitaja oli jatkuvasti huolissaan anemiasta.

– Olin jotenkin sellainen laiha ja heikkoverinen, mutta en kuitenkaan koskaan sairastanut mitään, Sirpa muistelee ja kertoo äitinsä olleen samanlainen rakenteeltaan.

Mahdollisista luunmurtumista kysyttäessä Sirpa miettii:

– Onhan minulla jo lapsuudessa luu murtunut, kun olin pudonnut sängystä.

Muut ovat asiasta hänelle kertoneet. Itse hän ei sitä muista. Sirpan vanhemmat olivat kertoneet myös, että hän oli alkanut itkeä pukemistilanteissa. Lopulta selvisi, että solisluu oli murtunut pienessä haaverissa. Tarkemmista tutkimuksista tai murtuman hoidosta Sirpa ei muista.

Kuutisen vuotta sitten Sirpan eläkkeelle jääminen siinsi lähitulevaisuudessa. Juuri sitä ennen hänellä todettiin osteoporoosi. Silloin hän lenkkeili paljon ja käveli, sillä aika ei työn lisäksi riittänyt muuhun.

– Jalkani kipeytyi ja kipu jatkui yli puoli vuotta. Kävin työterveydessä ja yksityislääkärilläkin. Kivulle ei oikein tahtonut löytyä syytä.

Näin jälkikäteen ajateltuna Sirpaa jopa hieman harmittaa. Tutkimukset viivästyivät, kun häntä ei ensin lähetetty tarkempiin tutkimuksiin. Tuossa vaiheessa kävely oli jo vaikeaa kivun vuoksi. Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään, jalkaa välillä turvotteli ja tilanne vaihteli.

Sitten lopulta magneettikuvauksissa todettiin laajat murtumat oikeassa jalkaterässä. Luustontiheysmittauksessa löytyi lonkista ja lannerangasta osteopeninen luuntiheys. L2-nikamassa luuntiheys oli jo osteoporoosin puolella. Kaikkinensa oireilun alusta osteoporoosidiagnoosiin vierähti aikaa vuoden verran. Diagnoosin saaminen vuotta ennen eläkkeelle jäämistä vauhditti eläkkeelle siirtymistä:

– Ei niinkään terveydellisistä syistä, mutta ajattelin, että jos se sairaus siitä kovasti etenee, olisi hyvä pystyä niistä terveistä vuosista nauttimaan.

Alkuvaiheessa Sirpa huomasi, että myös hänen miehensä oli huolissaan, kun hän oli saanut osteoporoosidiagnoosin. Läheiset huomioivat sairauden kuitenkin tavallisimmin kannustamalla ja huomioimalla, että arki olisi mahdollisimman luustoturvallista, kuten että jalkineet olisivat turvalliset, tavaroita kannettaisiin ilman selän kiertoa tai taivuttamista ja että tiettyjä liikkeitä vältettäisiin vaikkapa mökillä puutarhatöissä. Nyt on kuitenkin palattu normaaliin arkeen ja välillä Sirpa itsekin unohtaa sairastavansa osteoporoosia.

– Onni minun osteoporoosissani on ollut, että minulla ei ole lainkaan kipuja, jotka olisivat arkeani haastaneet.

D-vitamiinin säännöllisen käytön tärkeys

Sirpa pohtii osteoporoosin syntyä omalla kohdallaan:

– Yksi syy voi olla, etten ole käyttänyt maitoa tai maitotuotteita neljäänkymmeneen vuoteen. Juusto on ollut ainoa, mitä olen käyttänyt.

Maitotuotteet jäivät pois, sillä Sirpa ei pitänyt niistä. Se lienee Sirpan mielestä myös yksi syy diagnoosin saamisen yhteydessä mitattuun alhaiseen D-vitamiinitasoon. Sirpa kertoo aina olleensa myös herkkä auringolle ja suojautunut auringonsäteiltä vaatteilla.

– D-vitamiinimittauksen tulos yllätti ja oli äärimmäisen huono. Lääkäri sanoitti mitattua D-vitamiinitasoani jopa käsitteellä riisitauti.

Sirpalle sanottiin, että jos et nyt saa hoitoa, on vaarana joutua pyörätuoliin. Ne sanat jäivät vahvasti mieleen.

– Silloin se järkytti, mutta pyörätuoliin en ole vielä tähän asti joutunut.

Diagnoosin jälkeen D-vitamiinitasoa on mitattu säännöllisesti. Lääkäri oli sanonut hänelle, että D-vitamiinia tulee syödä koko loppuelämän ajan.

Aluksi Sirpa kertoo kapinoineensa D-vitamiinin käyttöä vastaan ja hän oli jättänyt D-vitamiinivalmisteen kesäksi pois. Se pudotti veren D-vitamiinitason alas yllättävän rajusti. Tuon jälkeen hän ymmärsi D-vitamiinin säännöllisen, ympärivuotisen käytön tärkeyden. Sirpa on myös tehnyt oman huomion:

– Kun D-vitamiinitasoni on kunnossa, ihoni ei enää herkisty auringon aiheuttamalle ihottumalle.

Päivä kerrallaan eteenpäin

Diagnoosin saatuaan Sirpa sopeutui pikkuhiljaa. Hän sai heti osteoporoosilääkityksen, joka oli käytössä ensimmäiset kolme vuotta, kerran viikossa otettuna. Luuntiheys- ja D-vitamiinin seurantamittausten tulokset ovat osoittaneet, ettei lääkehoidolle ole ollut sen jälkeen tarvetta. Kokonaisvaltainen omahoito riittää.

– Osteoporoosi ei näy erityisesti arjessani, aamun D-vitamiini- ja kalsiumpillerit siitä lähinnä muistuttavat. Edelleen olen muuten täysin terve, Sirpa kertoo.

Kaatumisen pelosta takaisin arkeen

Diagnoosin jälkeen tuli hetkeksi täydellinen liikuntakielto jalan suhteen. Hänen piti olla jalan kanssa varovainen puolen vuoden ajan ja askeltaa kevennetysti.

– Tuolloin myös kaatumisen pelko meinasi ottaa valtaa. Olen aina pitänyt pyöräilystä ja se jäi ensimmäisenä pois, kun pelkäsin kaatumista ja mahdollisia isompia vahinkoja luustolleni. Sirpa pääsi pikkuhiljaa pelostaan jatkamalla liikkumista ja pystyi palamaan takaisin monipuolisiin liikuntaharrastuksiinsa

– Ymmärsin samalla, kuinka tärkeää liikunnan monipuolisuus on yhtenä tekijänä osteoporoosin omahoidossa luustoa vahvistavana tekijänä muun omahoidon ohella.

Sirpan nykyinen elämäntilanne sallii sen, että voi suunnitella menoja ja tehdä asioita säännöllisesti omahoidon turvaamiseksi.

Alun hämmennyksestä tiedon lähteille

Diagnoosin saatuaan Sirpa koki saaneensa liian vähän ohjeita osteoporoosin hoitoon lääkäriltä.

– Kyllä se on ollut pitkälti sitä, että on etsinyt itse tietoa.

Viime syksystä lähtien Sirpalla oli pitkästä aikaa mahdollisuus keskittyä omaan itseensä. Hän havahtui osteoporoosin omahoitoon ja siihen, mitä voisi tehdä enemmän luustonsa terveyden eteen. Tuolloin hän löysi Luustoliiton kurssista kertovan lehti-ilmoituksen. Sirpa hakeutui kurssille Luustoliiton verkkosivujen kautta, täytti hakulomakkeen ja tuli valituksi.

– Se kurssi oli ensimmäinen kontaktini Luustoliittoon.

Kurssi osui Sirpan kannalta juuri sopivaan hetkeen ja toi arkeen vaihtelua.

– Toteutus etänä mahdollisti osallistumisen turvallisesti pandemian aikana, kun ei päässyt matkustelemaankaan, Sirpa toteaa.

Parasta tietoa tähän asti

Sirpa toteaa, että on saanut Luustokurssilta tähän asti parasta tietoa osteoporoosin omahoidon kokonaisuuteen. Kurssimateriaalit tukivat saatua tietoa ja niihin on voinut aina palata jälkikäteen uudestaan. Luustokurssilta hän sai myös paljon infoa, miten voi korvata maitotuotteita muilla valmisteilla varmistaakseen monipuolisen luustoystävällisen ruokavalion.

– Olen ymmärtänyt muutenkin ruokavalion merkityksen osteoporoosin omahoidon osana. Osaan suunnitella ruokavaliotani paremmin ja huomioida luustoterveelliset valinnat.

Kurssin jälkeen Sirpa lisäsi kalsiumvalmisteen päivittäiseen käyttöön täydentämään ravinnosta saatua kalsiumia, sillä hän ei edelleenkään käytä maitotuotteita.

Sirpa piti erittäin paljon kurssin toteutuksesta: kurssi sisälsi lyhyitä tietoiskuja, keskusteluja, kurssilaisten omia kokemuksia sekä linkkejä lisätiedon etsintään.

– Toiminnalliset osuudet ja omien tunnetilojen sanoittaminen kuvien avulla oli mukavaa, tykkäsin.

Kurssin aikana pienissä ryhmissä keskustelu oli myös antoisaa. Sirpa suosittelee kokemuksensa perusteella kurssia muillekin osteoporoosia sairastaville.

– Se oli kyllä hyvä!

Suurin konkreettinen hyöty kurssista Sirpan mielestä oli se, että hän aloitti ohjatun liikunnan täydentämään arkeaan – siitäkin huolimatta, että omaehtoinen liikkuminen on aina kuulunut Sirpan arkeen. Nykyisin hän käy kerran viikossa tanssitunnilla ja vesivoimistelussa. Kesällä hän sen sijaan on paljon ulkona:

– Nautin puutarhanhoidosta mökillä ja ulkoilusta eri muodoissaan.

Kuunnella ja jakaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa

Vertaistuen merkityksen Sirpa sai kokea kurssilla. Se oli oleellista, koska hän ei aiemmin tuntenut ketään osteoporoosia sairastavaa.

– Kurssin paras anti oli tieto ja toisilta kurssilaisilta saadut kokemukset, ne voimaannuttivat.

Luustokurssin innoittamana Sirpa ilmoittautui Luustoliiton vertaistukijakoulutukseen, joka pidettiin huhtikuussa.

– Ilmoittauduin, koska koin, että voisin nyt itse antaa samaa muille, mitä itse sain kurssilta.

Sirpa kokee saaneensa hyviä eväitä vertaistukijana toimimiseen, kun vertaistukijatoiminta on koordinoitua ja siihen koulutettiin Luustoliiton puolesta.

– Ilman vertaistukea sitä olisi niin yksin, vaikka on puolisokin, Sirpa kertoo ja jatkaa:

– Parhaiten ymmärtää osteoporoosia se, jolla on siitä omakohtaista kokemusta.

Tee sitä, mikä itsestä tuntuu mieluisalta ja hyvältä

Sirpa tunnustaa, että diagnoosin saatuaan hän kantoi huolta siitä, miten elämä jatkuu eteenpäin osteoporoosin kanssa.

– Onneksi se ei mennyt niin, että olisin jatkanut huolteni kanssa, vaan olen osannut nauttia täysin siemauksin sairaudesta huolimatta. Oman hyvinvoinnin eteen on tehtävä töitä. Sirpa lähettää rohkaisun sanoja muille osteoporoosia sairastaville:

– Elä täysillä oman voinnin mukaan. Ei surra sitä, mitä on tulossa. Ei kannata ajatella pessimistisesti, eikä ajatella, että elämä tähän pysähtyy. Nauti tästä päivästä ja tästä hetkestä.

Teksti: Anna Selkama
Kuvat: Tommi Kähärä, laatukuvat.fi

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luustotieto 2/2022 -lehdessä.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa