7.3.2023 Lukunurkka

Hämeenlinnalaisen Marja-Terttu Dahlin voimamaisema on Ahveniston harju. Upea ja kaunis luontopolku aarniometsässä tarjoaa haastetta ja monipuolisuutta lenkkeilijälle korkeuserojensa vuoksi. Reitti mutkittelee harju- ja suppamaisemissa, kuusien välissä ja välillä lammen rantaa seuraten. Samoissa maisemissa pidettiin myös vuoden 1952 olympialaisten maastojuoksukilpailu.

Lähellä hämeenlinnalaista luontoa asuva Marja-Terttu Dahl on 73-vuotias:

– Mielestäni iällä ei ole oikeastaan väliä, mutta sen verran vuosia on tullut täytet tyä, hän toteaa.

Matkaa kotoa Hämeenlinnan kes kustaan on pari kilometriä. Työelämässä ollessaan Marja-Terttu, ystävilleen tuttavallisesti Mate, käveli matkat mennen tullen reppu selässä. Perheeseen kuuluu puolustusvoimissa uransa tehnyt aviomies sekä jo aikuinen tytär.

Baletista teatteriin ja pankkiin töihin

Rakkaus luontoon, erityisesti Ahveniston luonnonsuojelualueeseen ja ihanaan Ahveniston järveen, syntyi jo lapsuudessa. Silloin hän kierteli ulkoilupolkuja ja leikki metsässä ystävien kanssa tai oli perheen kanssa pyörä- ja uintiretkillä.

Marja-Terttu kasvoi omien sanojensa mukaan tavallisessa kodissa. Molemmat vanhemmat kävivät töissä. Ruoka oli perusruokaa: makaronilaatikkoa, lihakeittoa ja monenlaista muutakin, myös salaatteja. Välipalaksi saattoi olla appelsiini tai omena. Ruokaa oli riittävästi ja päällä olivat puhtaat vaatteet, joita äiti itse ompeli.

Kansakoululaisena Marja-Terttu aloitti balettiharrastuksen. Myös teatteri alkoi kiinnostaa. Satunäytelmän tanssijan tehtävän myötä teatterista tuli yli 20-vuotinen harrastus. Hän toimi Hämeenlinnan kaupunginteatterissa iltanäyttelijänä monissa erilaisissa rooleissa ja tanssiryhmissä.

Perheellä oli siirtolapuutarhamökki. Marja-Tertun työuran voidaankin katsoa alkaneen jo pienenä tyttönä, kun hän myi puutarhapalstan kukkia torilla. Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli Lainatekstiili, nykyinen Lindström Oy. Hän kokeili työntekoa ja asumista Helsingissäkin, mutta se ei tuntunut hyvältä.

Hän palasi synnyinkaupunkiinsa aloittaen 37 vuotta kestäneen uransa pankissa. Tehtävät vaihtelivat kassapalveluista varallisuuden ja kuolinpesien hoitoon sekä perhejuridiikkaan. Lisäkoulutusten sekä osaamisen karttumisen myötä kasvoivat myös vastuut. Suuren osan urastaan MarjaTerttu toimikin sijoitusneuvonnan ja varallisuuden hoidon puolella.

– Se oli hienoa aikaa, Marja-Terttu muistelee lämmöllä.

Rintasyöpä

Vuonna 2008 Marja-Terttu löysi itseltään rintasyövän. Vuoden sisällä hän sai kaikki mahdolliset Hämeenlinnassa tarjolla olleet syöpähoidot. Oikea rinta poistettiin kokonaan sekä kainalosta kaikki imusolmukkeet. Sitten alkoivat sytostaattihoidot ja niiden lisäksi oli 25 sädehoitokertaa.

– Tämän kaiken läpikäynti oli todella raskas rutistus, Marja-Terttu huokaa.

Onneksi Marja-Tertulla oli vahva peruskunto. Hän jaksoi lähteä lenkille jo muutaman päivän päästä sytostaattihoidoista.

– Pakotin itseni liikkeelle, jotta ehtisin kerätä voimia kolme viikkoa kestävän hoitotauon aikana ennen seuraavaa ”myrkkyannosta”, MarjaTerttu muistelee.

Hoidot kestivät lähes koko vuoden, jonka jälkeen aloitettiin viiden vuoden antihormonilääkitys. Tarkoituksena oli ennaltaehkäistä hormonaalisen syövän uusiutuminen estämällä elimistön estrogeenituotanto. Lääkitys vaikutti koko kehoon, luustoon, lihaksiin ja psyykeen.

– Jouduin tekemään töitä, että mieli ja keho pysyivät kunnossa.

Haasteista huolimatta hän pystyi palaamaan työelämään 10 kuukauden sairausloman jälkeen. Hoitavalta taholta hän ei juuri ohjeita saanut.

– Jokainen lääkäri katsoi vain sen yhden kohdan: yksi poistaa rinnan ja toinen katsoo toista kohtaa. Vaikka syöpähoidot hoidettiin hyvin keskussairaalassa, olisin potilaana kaivannut kokonaisvaltaisempaa kohtaamista, Marja-Terttu harmittelee ja jatkaa:

– Onneksi olen aina halunnut ottaa itse selvää asioista. Netistä löytää tänä päivänä jo hyvin tietoa, kunhan muistaa lähdekriittisyyden. Toisaalta pitää osata myös kysyä, jos jokin mietityttää, Marja-Terttu muistuttaa.

Vuonna 2011 Marja-Tertulle rakennettiin uusi rinta leikkausmenetelmällä, jossa uusi rinta rakennetaan omasta vatsakielekkeestä. Leikkaus oli yllättävän raskas, samoin yli viikon mittainen sairaalassa olo. Valitettavasti leikkauksesta seurasi uusia haasteita. Uusi rinta haittasi oikean olkapään toimintaa ja hankaloitti työntekoa. Lopulta jouduttiin tekemään korjaava leikkaus.

Vuonna 2016 Marja-Terttu tunsi pitkien kävelylenkkien jälkeen lonkissa outoa jäykistymistä ja kipua. Hän meni kuvauttamaan lonkkanivelensä yksityiselle, sillä julkisella puolella hän ei päässyt tutkimuksiin. Lopulta hän pääsi tutkimuksiin keskussairaalaan, jossa todettiin molemmin puolinen lonkan nivelrikko. Molemmat lonkat leikattiin, kolmen kuukauden välein. Kuntoutuminen leikkauksista oli nopeaa, sillä Marja-Terttu teki aktiivisesti töitä kuntoutumisensa eteen.

Osteoporoosi

– Jälkeen päin olen ihmetellyt, ettei luuston kuntoon kiinnitetty mitään huomiota.

Marja-Terttu otti itse asian puheeksi. Luuntiheysmittaus otettiin keskussairaalassa lopulta hänen omasta pyynnöstään. Mittausta ei voitu ottaa lonkkaleikkausten vuoksi lonkasta, joten se otettiin poikkeuksellisesti ranteesta sekä lannerangasta. Marja-Terttu sai osteoporoosidiagnoosin vuonna 2018.

– Diagnoosin saaminen huoletti, ja olisin toivonut saavani ohjeita ja tietoa siitä, miten voin itse vaikuttaa luustoni kuntoon.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Niinpä Marja-Terttu selvitti asian itse. Hän teki muutoksia ruokavalioonsa, jotta saisi riittävästi kalsiumia, D-vitamiinia ja proteiinia sekä mietti tarkkaan, millainen liikunta vahvistaisi luustoa ja lihaksia luiden ympärillä.

Rannemurtuma

Ensimmäinen murtuma tuli viime vuoden toukokuussa kaatumistapaturmassa. Ensiavussa ranne vedettiin paikoilleen ja kipsattiin.

– Ikävä kyllä muutaman päivän jälkeen kipsi alkoi puristaa kovasti, ja peukalosta sekä sormista alkoi mennä tunto.

Lääkintävahtimestari pienensi kipsiä, mutta kipu jatkui edelleen. Parin viikon kuluttua Marja-Terttu ei enää kestänyt, vaan vaati kipsin poistamista ja tilanteen tarkistusta. Kipsin alta löytyi avohankauma peukalon tyvestä, josta tuli verta.

Tämän jälkeen ranteeseen laitettiin kevyempi puumassakipsi viikon ajaksi. Sitten tarkistettiin käsi tulehduksen varalta, ranne kuvattiin ja kipsi vaihdettiin. Kolmas kipsi ei oikein onnistunut ja sitä jouduttiin korjailemaan.

Marja-Tertulla on ollut suuria hankaluuksia ranteen paranemisen kanssa:

– En ymmärrä, miksei minua pidetty murtumapolilla seurannassa kipsin poistamisen jälkeen, vaikka osteoporoosi oli todettu jo vuosia sitten. Jos luusto on valmiiksi haurastunut, olisi murtuman parantumista pitänyt seurata huomattavasti tarkemmin.

Luulääkehoito aloitettiin terveyskeskuksen toimesta vasta myöhemmin, huonosti parantuneen rannemurtuman jälkeen. Ensimmäisestä lääkityksestä Marja-Terttu sai lihaskipuja ja jäykkyyttä, joten lääke vaihdettiin.

– Tuntuu siltä, että julkiselta puolelta on vaikeaa, jopa mahdotonta saada apua resurssipulan vuoksi, Marja-Terttu huokaa.

Marja-Terttu onkin joutunut käyttämään yksityisiä palveluita, jotta asiat ovat edenneet. Tämän vuoden tammikuussa hän oli ranneleikkauksessa Pihlajalinnan sairaalassa, sillä ranne oli parantunut virheellisesti jättäen käteen liikerajoituksen. Käsi ei kääntynyt enää kämmen ylöspäin, ja lisäksi lihasvoima oli heikentynyt. Ranteeseen tehtiin siirrännäinen omasta suoliluusta ja lisäksi siihen laitettiin metallia luun painumisen vuoksi. Nyt Marja-Terttu uskoo, että ranne tulee kuntoon, kunhan hän itse huolehtii kuntoutuksesta.

– Kehon ja mielen tasapainoon panostaminen ja niistä huolehtiminen ovat erittäin tärkeitä asioita.

Marja-Terttu halusi mennä uudelleen luuntiheysmittaukseen, mutta ei päässyt siihen julkisella puolella. Hän meni yksityiseen mittaukseen, jolloin selvisi, että hänellä onkin osteopenia osteoporoosin sijaan. Hämeenlinnan murtumaklinikan toiminta on kaikkiaan ollut pettymys:

– Siirto terveysasemalle tuli liian nopeasti, vaikka hankalan rannemurtuman parantuminen vei pitkän aikaa.

Liikunnasta luusto vahvemmaksi ja iloa arkeen

Huonosti parantuneen rannemurtuman jälkeen hän joutui lopettamaan pilatesharrastuksen. Nykyisin hän käy tasapainoklinikalla ohjatussa pienryhmässä vahvistamassa lihaskuntoaan ja tasapainoaan. Joogaharrastus on jatkunut haasteista huolimatta.

– Sen verran tosin mitä käsi antaa myöden. Koko kehon painolla siihen ei voi nojata.

Marja-Terttu löytää monia liikkumisen mahdollisuuksia toimintarajoituksistaan huolimatta:

– Käyn kerran kuukaudessa fysioterapeutin luona. Murtuman jälkeen jumppasin käsiä varovasti kuminauhalla ja kevyillä kahden kilon painoilla. Leikkauksen jälkeen kuntoutus jatkuu varovasti, annettujen ohjeiden mukaan.

Erityisesti talviaikaan Marja-Terttu kiinnittää huomiota kunnon kenkiin, sillä aiempi kaatuminen huolestuttaa: mitä jos lonkille tai kädelle sattuu jotain. Huolista huolimatta hän lähtee lenkille:

– Liikunta auttaa aina.

Myös vedessä Marja-Terttu viihtyy. Lenkin jälkeen hän voi mennä uimaan, kesällä järveen ja talvella avantoon. Uidessaan ja vesijumpassa hän tekee sellaisia liikkeitä, joita kehon rajoitukset sallivat.

– Näin talvella saa olla tarkkana, ettei liukastu veteen mennessään. Rapuissa on myös haasteellista ranteen kanssa, mutta kyllä se onnistuu, Marja-Terttu kertoo hymyillen.

Itseensä sijoittaminen on paras sijoitus

Marja-Tertun harrastukset eivät rajoitu liikuntaan. Hän harrastaa lisäksi politiikkaa ja kuuluu erään hämeenlinnalaisen eduskuntavaaliehdokkaan tukiryhmään. Lisäksi hän on silloin tällöin vapaaehtoisena saattohoitokodissa.

Hän on mukana myös peräti kahdessa eri luustoyhdistyksessä. Toisen yhdistyksen liikuntaryhmän hän löysi pari vuotta sitten, ja sitä kautta hän lähti mukaan muuhunkin yhdistyksen toimintaan. Erityisen arvokkaaksi hän kokee Luustotieto-lehdet, sillä niistä saa ajankohtaista tietoa osteoporoosista ja sen hoidosta.

– Aina kannattaa vinkata yhdistyksen olemassaolosta, jos kuulee jonkun kertovan osteopeniastaan tai osteoporoosistaan. Toki itsekin voi kertoa lisää aiheesta ja tarjota tukeaan, vaikka ei olisikaan kouluttautunut vertaistukijaksi. Pienikin vinkki tai hetken kuuntelu voi olla suureksi avuksi, Marja-Terttu muistuttaa.

Luustoyhdistysten ja liiton pitäisi Marja-Tertun mielestä lähestyä sotetoimijoita uusien hyvinvointialueiden aloitettua toimintaansa.

– Terveydenhuollossa ihmistä pitäisi katsoa kokonaisuutena. Erityisesti syöpähoitojen aikana pitäisi kiinnittää huomiota luuston kuntoon ja antaa tietoa sairastavalle. Laboratoriokokeiden, muun muassa D-vitamiinitason mittauksen, pitäisi sisältyä hoitopolkuun automaattisesti.

Marja-Terttu haluaa rohkaista ihmisiä selvittämään omaa terveydentilaansa taloudellisen tilanteen salliessa myös yksityisellä puolella. Laboratoriokokeita saa melko pienillä kustannuksilla.

– Jos saa lääkärin lähetteen, niin myös magneettikuvaan pääsee melko edullisesti, Marja-Terttu vinkkaa ja sanoo, ettei kannata odottaa liian kauaa tutkimuksiin pääsyä.

– Itseensä kannattaa sijoittaa – se on ihan paras sijoitus. Liikunta on todella lääkettä, niin mielelle kuin keholle.

Teksti: Tiina Kuronen
Kuvat: Toni Helaakoski 4K-media ja Marja-Tertun kotialbumi