Toiminnanjohtajallemme Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi
Suomen Luustoliitto ry:n toiminnanjohtaja Ansa Holmille luovutettiin 13.3.2025 tasavallan presidentin 6.12.2024 myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi.
Ansioristin luovuttivat Ansalle Luustoliiton hallituksen puheenjohtaja Timo Strandberg sekä liiton varapuheenjohtajat Helena Paulasto ja Tiina Huusko.

Kunniamerkin myöntämisen taustalla ovat Ansan henkilökohtaiset ansiot. Ansa on tehnyt pitkän uran sosiaalisesti, taloudellisesti ja/tai terveydellisesti heikossa asemassa olevien henkilöiden aseman parantamiseksi. Työhön on liittynyt kuntoutumiseen sekä oppimiseen liittyvä problematiikka, ja se on näkynyt aikoinaan jo Ansan pro gradu -tutkielmassa sekä työssä Helsingin Keskusvankilassa, Näkövammaisten Kulttuuripalvelussa, Helsingin Klubitalossa, Uudenmaan Vammaispalvelusäätiöllä ja nyt Suomen Luustoliitossa.
Toisena ja samalla myös osittain kuntoutumiseen liittyvänä kohteena ovat olleet työllistymiseen liittyvät asiat. Nämä ovat näkyneet Ansan työssä erityisesti Helsingin Klubitalossa ja Uudenmaan Vammaispalvelusäätiöllä sekä Helsingin Keskusvankilassa. Luustoliitossa Ansa on tehnyt puolestaan merkittävää vaikuttamistyötä osteoporoosin ehkäisyn ja hyvän hoidon edistämiseksi. Työtään Ansa tekee aina kohderyhmän parasta ajatellen.
Luustoliitto onnittelee Ansaa ansiorististä!