Muuta huomioitavaa
Luuston terveyteen voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Toisaalta elintavoilla voi olla myös haitallisia luustoveikutuksia.
Tupakka
Tupakointi vaikuttaa luun aineenvaihduntaan ja huipputiheyden saavuttamiseen etenkin silloin, kun siihen yhdistyy muita epäedullisia elämäntapoja, kuten epäterveellinen ravitsemus ja riittämätön fyysinen aktiivisuus. On myös tärkeää huomioida, että tupakointi nuorena kasvattaa riskiä aikuisiällä jatkuvaan runsaaseen tupakointiin, mikä on haitallista aikuisenkin luustolle.
Tupakointi kasvattaa myös murtumariskiä ja nostaa lisäksi riskiä sairastua esimerkiksi erilaisiin syöpiin. Tupakointi vaikuttaa myös muun muassa fyysiseen kuntoon. Tupakoitsijoilla on keskimäärin myös pienempi luumassa kuin tupakoimattomilla.
Tytöillä tupakoinnin negatiiviset vaikutukset luustoon korostuvat erityisesti myöhemmällä iällä, sillä tupakoivien naisten vaihdevuodet alkavat yleensä aiemmin kuin tupakoimattomien naisten. Vaihdevuosien aiheuttama estrogeenivajaus puolestaan kiihdyttää luun hajoamista ja lisää osteoporoosin riskiä.
Tupakointi voi myös poistaa oraalisen estrogeenihoidon luuta suojaavan vaikutuksen ja heikentää kalsiumin luuta suojaavaa vaikutusta. Tupakointi lisää lonkkamurtuman vaaraa jopa 50 %.
Nikotiini
Nikotiinille altistuminen vaikuttaa negatiivisesti luuston massaan ja terveyteen ja nostaa siten osteoporoosin riskiä. Nikotiini vaurioittaa verisuonten sisäpintaa ja supistaa ääreisverisuonia. Tämä haittaa luuston verenkiertoa, jolloin aineenvaihdunta luustossa heikkenee. Lisäksi nikotiini häiritsee luussa vallitsevaa tasapainoa, mikä vaikuttaa negatiivisesti luun mineraalitiheyteen.
Nikotiinilla on haitallinen vaikutus myös uuden luun muodostumiseen, sillä se heikentää luunmuodostajasolujen eli osteoblastien lisääntymistä ja lisää solujen kuolemaa. Toisaalta nikotiini lisää luunsyöjäsolujen eli osteoklastien sekä luun hajoamisen merkkiaineiden määrää veressä.
Nikotiini hidastaa murtumien paranemista, sillä se supistaa verisuonia ja heikentää verenkiertoa kudoksissa, jolloin hapen ja ravintoaineiden saanti vähenee. Tämä heikentää luun paranemisprosessia ja voi johtaa luutumisen hidastumiseen tai jopa luutumattomuuteen.
Ali- ja ylipaino
Normaali paino on olennainen hyvän luustoterveyden ylläpitämiselle. Sekä ali- että ylipaino ovat haitallisia luuston kehitykselle. Alipainoisuus on yleensä kuitenkin keskeisempi ongelma kuin ylipaino.
Laihduttaessa kehon rasvakudoksen määrä vähenee, ja samalla vähenee myös estrogeenin muodostuminen rasvakudoksessa. Estrogeenivajaus taas kiihdyttää luun haurastumista. Laihduttaessa myös ravintoaineiden saanti voi jäädä alle suositusten, mikä vaikuttaa suoraan luustoon.
Ylipainoisilla lapsilla on alhainen luustontiheys suhteessa heidän painoonsa. Merkittävä ylipaino voi johtua myös vähäisestä liikkumisesta, joka osaltaan vaikuttaa kehonhallintaan ja tasapainoon sekä myös luuston kehittymiseen ja huippumassaan.
Syömishäiriöt voivat vaikuttaa negatiivisesti luuston tiheyden ja lujuuden kehitykseen. Esimerkiksi anoreksiassa runsas laihtuminen ja matala kehon rasvapitoisuus muokkaavat hormonituotantoa. Vaikka luuntiheys kasvaa anoreksiasta toivuttaessa, ei luun mineraalitiheys välttämättä palaa normaaliksi, vaikka normaalipaino saavutettaisiin ja tytöillä esimerkiksi kuukautiskierto palaisi.
On myös tärkeää huomioida, että äkilliset ja merkittävät painon muutokset ovat tärkeämpiä tekijöitä kuin yksittäinen painon mittaus tai painoindeksi.
Alkoholi
Aikuisilla runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä vähentyneeseen uuden luun muodostumiseen sekä korkeampaan murtumariskiin. Luuston mineraalitiheys ei tällöin ennakoi murtumariskiä.
Alkoholi vaikuttaa negatiivisesti myös nuoren aivojen kehitykseen, mikä voi heijastua yleiseen toimintakykyyn ja terveyteen ja sitä kautta luustoon.
Jatkuvasta ja liiallisesta alkoholinkäytöstä aiheutuva maksavaurio nostaa riskiä osteoporoosille.
Kahvi, energia- ja virvoitusjuomat
Kahvin sekä kola- ja energiajuomien sisältämä kofeiini lisää kalsiumin eritystä virtsaan. Jos elimistö ei pysty hyödyntämään ravinnon kalsiumia, ottaa se kehon toimintojen turvaamiseen tarvittavan kalsiumin luustosta.
Etenkin kolapohjaiset juomat haittaavat kalsiumin imeytymistä. Virvoitusjuomissa on myös paljon fosforihappoa, joka heikentää kalsiumin imeytymistä luustoon.
Lääkkeet
Joillakin lääkkeillä, kuten kortisonilla, on todettu olevan negatiivisia vaikutuksia luustoon. Kortisonihoidon suurin riski kohdistuu suun kautta käytettävään, vähintään 3 kuukautta kestävään lääkehoitoon.
Muut päihteet
Tietyt huumeet, kuten kokaiini ja amfetamiini, vähentävät ruokahalua. Näiden huumeiden jatkuva käyttö voi johtaa vajaaravitsemustilaan. Jos ravinnosta ei saada riittävästi kalsiumia, proteiinia ja D-vitamiinia, lisääntyy riski sairastua osteoporoosiin.
Tytöillä esimerkiksi kannabiksen jatkuvan käytön on todettu aiheuttavan häiriöitä kuukautiskiertoon. Kuukautishäiriöihin liittyvät hormonimuutokset ovat yksi osteoporoosin riskitekijöistä.