22.10.2026 Lukunurkka

Kevätaurinko paistaa silmiin sälekaihtimien läpi, kun virittelen läppäriä työpöydälle. Onneksi ei tarvitse miettiä, onko juna myöhässä vai peruttu, löydänkö perille oikeaan paikkaan tai muistinko ottaa mukaan tarvittavat välineet. Etätapaamisessa haasteena voi olla lähinnä verkkoyhteys ja toki aidon ja turvallisen keskusteluyhteyden luominen. Tähänkin tilanteeseen pätee kuitenkin se, mitä tapaamisessakin tuli vielä myöhemmin esille: ”On tekijöitä, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta ne, joihin voi vaikuttaa, ovat tärkeämpiä.”

Paula kasvoi ja kävi peruskoulun Kouvolassa. Lapsuutta isosiskon ja vanhempien kanssa hän kuvailee turvalliseksi ja tavalliseksi. Välit ovat edelleen hyvät, ja vanhemmat asuvatkin lähes naapurissa.

– Isä ja äiti asuvat parin kilometrin päässä. Sisko asuu sitten aika paljon kauempana, Paula täsmentää.

Peruskoulun jälkeen Paula muutti hetkeksi Lahteen, kun ammattikoulu alkoi. Viikonloput ja työharjoittelujaksot tuli kuitenkin vietettyä lähtökohtaisesti kotiseudulla.

– Olin 16-vuotias, kun muutin kotoa. Äiti on myöhemminkin vielä sanonut, että minut uskalsi päästää lähtemään. Ehkä olen ollut vähän sellainen kympin tyttö.

Ammattikoulun jälkeen Paula työskenteli pari vuotta tehtaalla. Tämän jälkeen löytyi koulutusta vastaava työpaikka ravintola-alalta, ja suurin osa työelämästä onkin kulunut tarjoilijana.

– Tällä hetkellä opiskelen uutta alaa ammattikorkeakoulussa, ja tarkoitus olisi valmistua yhteisöpedagogiksi ensi talvena. Opintoni painottuvat nuorisokasvatukseen, ja se olisi toivottavasti seuraava suunta myös työuralla.

Yhteisöpedagogin opinnoissa Paulaa kiehtoo erityisesti opiskeltavan ammatin merkityksellisyys. Opinnot toteutetaan monimuotona, mikä on mahdollistanut Paulalle opiskelun ja työn yhteensovittamisen.

– Käytin poissulkumenetelmää kun mietin, mitä haluaisin opiskella seuraavaksi. Sieltä sitten valikoitui tämä ala. Ajatus työn merkityksellisyydestä on todella tärkeä, Paula kertaa.

Ala tuntui entistä vahvemmin omalta, kun Paula sai opintojensa alkuvaiheessa uutisia terveyteensä liittyen.

– Opettaja sanoi, että viimeiseen vuoteen mennessä on usein jo joku suunta, johon haluaa lähteä. Silloin pohdin, etten kyllä itse keksi mitään. Tieto osteopeniasta sytytti kuitenkin liekin liikkumista ja muuten terveellisiä elintapoja edistävään nuorisotyöhön. Terveyshaittojen ennaltaehkäisy on lähellä sydäntäni, ja sitä pääsen toivottavasi toteuttamaan myös tulevaisuuden työssäni.

Riittävästi ravintoaineita?

Paula kertoo, että on aina syönyt terveellisesti. Hän noudattaa kasvisruokavaliota, johon kuuluu myös kananmunia ja maitotuotteita. Kasvisruokavalioon Paula siirtyi yläkouluikäisenä.

– Olen syönyt paljon jogurtteja, pähkinöitä, siemeniä, hedelmiä ja tummanvihreitä lehtikasviksia. Ruokavalioni on ollut todella värikäs, ja itse ajattelen, että olen ehkä syönyt jopa keskivertoa vähän terveellisemmin. Olen toki myös osannut herkutella, Paula naurahtaa.

Jostain Paula myös tiesi, että esimerkiksi kalsium ja D-vitamiini ovat luustolle tärkeitä.

– Ehkä ne ovat olleet ne koulun ruokalan seinällä olevat julisteet. Että kun syö kananmunia ja maitotuotteita, niin luusto vahvistuu, Paula pohtii.

Toisaalta ajatus oli luonut Paulalle ehkä liiankin vahvan mielikuvan siitä, että hän saa ruokavalionsa kautta kaiken tarvitsemansa. Paula ajatteli, että ravinnosta tulee varmasti tarpeeksi kalsiumia ja D-vitamiinia, joten ei luustossakaan voi olla ongelmia.

– Jotenkin ne julisteiden ruokavalinnat olivat jääneet mieleen. Että näillä pärjää, ja muuta ei tarvita.

Ainoa murtuma tuli, kun Paula kaatui syksyllä 2022 kätensä varaan siten, että kyynärpää jäi todella huonoon asentoon.

– Siinä murtui kyynärpää ja kyynärluu. En tiedä, yrittikö keho jo vihjata jotain, mutta murtuma laitetiin terveydenhuollossa käden huonon asennon syyksi. Asiaa ei tuolloin tutkittu enempää, sillä tutkimuksille ei nähty tarvetta.

Väsymyksestä vastaanotolle

Kesällä 2024 Paulalla oli ollut pitkittynyttä uupumusta ja väsymystä.

– Opiskelin, kävin töissä ja näin kavereita. En sen vuoksi ollut pitänyt tilannetta hälyttävänä. Nukuin kuitenkin päivittäin päiväunia ja olo oli jotenkin sumuinen, niin halusin selvittää asiaa.

”En olekaan maailman tyhmin ihminen.”

Ensin lähdettiin selvittämään rauta-arvoja. Rautavarastoja kuvaava ferritiiniarvo oli selvästi viitearvojen alapuolella.

– Olin jotenkin tottunut tilanteeseen, ja mielestäni pärjäsin arjessa hyvin. Lääkäri kuitenkin ihmetteli, miten jaksan käydä edes töissä, Paula muistelee.

Huonot rauta-arvot herättivät epäilyksen myös muiden ravintoaineiden imeytymisestä. Lääkäri kysyi erikseen D-vitamiinilisästä, mutta Paula kertoi, että ei käyttänyt ravintolisää edes talvella.

– Lääkäri sanoi, että rauta ja D-vitamiini kulkevat usein käsi kädessä. Jos on toisessa huonot arvot, voi olla toisessakin. Sain sitten lähetteen D- vitamiinikokeeseen.

Tulos oli 17 nmol/l, kun viitearvon alaraja on 50. Osteoporoosia sairastavilla suositus on 75–120.

– Lääkäri sanoi, että tällaisia arvoja mitataan lähinnä riisitautia sairastavilta lapsilta kehittyvissä maissa. En ehkä siltikään ymmärtänyt, miten paha tilanne oli. Ajattelin vain, että ehkä sitten otan ne vitamiinit sieltä purkista.

Lääkäri halusi kuitenkin ohjata Paulan jatkotutkimuksiin. Alhainen Dvitamiinitaso saattaisi antaa viitteitä myös luuston terveydestä. D-vitamiinilisä auttoi kuitenkin nopeasti, joten varsinaista epäilystä imeytymishäiriöstä ei ollut.

Paula ohjattiin luuntiheysmittaukseen. Aika oli marraskuussa, ja uutiset tulivat joulukuussa.

Tieto diagnoosista

Lääkäri soitti ja kertoi, että Paulalla on osteopenia.

– Lääkäri kysyi, tiedänkö mitä se tarkoittaa. Tuolloin tiesin lähinnä, että se viittaa heikentyneeseen luuntiheyteen. En ollut perehtynyt asiaan paljoa, mutta ennen mittausta olin etsinyt kuitenkin jo vähän tietoa. Kai itsekin jo vähän odotin, että jotain sieltä luustostakin löytyy. Jotenkin asia tuntui kuitenkin kaukaiselta vielä ennen tulosten kuulemista.

Paulan ensireaktio diagnoosiin oli todella vahva.

– Tilanne inhotti ja ällötti. Tuli sellainen olo, että olisin tuntenut kaikki luuni. Olisin vain halunnut ikään kuin päästä ulos kehostani, Paula muistelee.

Ajatus hauraista luista aiheutti myös itsesyytöksiä. Paula tunsi itsensä tyhmäksi miettiessään, miten oli päästänyt kehonsa tällaiseen kuntoon.

– Mietin, että miten tämä on mahdollista, kun tosiaan ajattelin syöväni niin terveellisesti. Minua nolotti ajatus siitä, että joudun kertomaan sairaudesta läheisilleni. Alkushokki kesti ehkä pari viikkoa.

Läheiset eivät kuitenkaan syyttäneet, syyllistäneet tai muutenkaan suhtautuneet uutisiin negatiivisesti. Sen sijaan vastaanotto oli kannustava ja myötäelävä.

– Kaikki vain kysyivät, että mitä voin tehdä ja voiko tästä parantua. Ei vähättelyä, vaan avoin ja tukeva ilmapiiri, Paula kiittelee.

Samalla häpeä hävisi.

– Jotenkin ymmärsin, että en ole yksin tämän asian kanssa. Kaikki eivät välttämättä edes tiedä, missä kunnossa heidän luustonsa on. En minäkään tiennyt aiemmin.

Osteopenian syyksi epäillään pitkäaikaista proteiinivajetta ja D-vitamiinin puutosta.

– Noudatan edelleen kasvisruokavaliota. En ajattele, että kasvisruokavalio olisi ollut se syy. Ajattelen, että syy oli ennemmin huonosti koottu kasvisruokavalio. Minkä tahansa ruokavalion voi varmasti koostaa hyvin tai huonosti, Paula pohtii.

Nykyään Paula kiinnittää erityistä huomiota proteiinin saantiin.

– Lasken ravinnosta saamani proteiinin määrän. Tavoitteenani on saada proteiinia vähintään gramma jokaista painokiloani kohden. Vitamiinit otan nykyään purkista.

Myös rautalisä on edelleen käytössä, mutta suurimman panostuksen Paula kohdentaa lautaselleen. Ravintolisät täydentävät ruokavaliota.

Haparointia hoitopolulla

Kymenlaakson hyvinvointialueella on käytössä digitaalinen, mobiilisovelluksena toimiva Luustopolku. Polku on tarkoitettu potilaan tueksi, ja polku aktivoidaan terveydenhuollon ammattilaisen toimesta. Myös Paula sai kutsun Luustopolulle.

– Sovellus on ihan kätevä, sieltä löytää helposti yhteystiedot ja näkee kootusti esimerkiksi tulevat ajanvaraukset. Sovellus antaa myös erilaisia tehtäviä, eli ohjaa esimerkiksi varaamaan ajan laboratorioon. Polun tehtäviä voi merkitä valmiiksi, kun on esimerkiksi käynyt vastaanotolla. Samalla siirtyy polulla eteenpäin.

Paulan kohdalla polku ei kuitenkaan vastannut täysin tarkoitusta. Paula sai kutsun esimerkiksi ikääntyneille suunnattuun kaatumisen riskitekijäarviointiin.

– Lisäksi liikuntaohjeet, joita sovellus minulle tarjosi, olivat lähinnä tanssia, hyppelyä tai reipasta kävelyä esimerkiksi metsässä. Sovellus ei huomioinut, että olen todella nuori ja täysin toimintakykyinen. Myöhemmin pohdin, että ohjeet olisivat voineet aiheuttaa myös pelkoa raskaampaa liikuntaa tai kaatumisia kohtaan.

Koska hoito-ohjeet eivät tuntuneet yksilöidyiltä, Paula etsi ohjeita ja tietoa muualta. Paulan kohdalla tämä oli ehkä onni onnettomuudessa.

– Löysin paljon erilaisia vertaistarinoita, ja seurasin esimerkiksi yhden amerikkalaisnaisen videopäiväkirjaa. Nainen kuvasi matkaansa osteopenian kanssa ja sitä, miten oli saanut tilannettaan parannettua proteiinia lisäämällä, vitamiinien saannin varmistamalla sekä raskaalla liikunnalla. Seurantamittauksessa luuntiheys oli palautunut normaalin puolelle.

”Panostin ihmissuhteisiin, jotka tekivät minulle hyvää, ja jätin pois sellaiset, jotka eivät palvelleet minua enää.”

Paula tiedostaa, että taustatekijät voivat vaikuttaa siihen, että toisilla omalla toiminnalla voi lähinnä hidastaa luuston haurastumista, ja hyvässä tilanteessa ehkä jopa pysäyttää sairauden etenemisen. Samalla hän korostaa kuitenkin, että ajatus mahdollisuudesta jopa parantaa luuntiheyttä antoi hänelle itselleen voimaa ja energiaa.

– Kun sain tiedon osteopeniasta, minun annettiin ymmärtää, että kyllä se vielä osteoporoosiksi muuttuu, kun olen vasta näin nuori. Se oli vähän ahdistavaa. Ymmärrän, ettei turhaa toivoa kannata kylvää, mutta asian esitystavalla on suuri merkitys. Tässäkin pitäisi huomioida jokainen yksilönä, ja ottaa huomioon ikä ja sairauden taustasyyt, Paula huomauttaa.

Paula päätti, että hän saa vielä parannettua luuntiheyttään.

– Olen ehkä vähän mustavalkoinen ihminen. Mutta siitä se lähti, ja samana päivänä ostin salikortin. En tosin tiennyt salilla käymisestä mitään, joten latasin puhelimeeni treenisovelluksen. Sovelluksen kautta saan tiedot tehtävistä harjoituksista.

Sovelluksen avulla Paula pystyy seuraamaan myös edistymistään.

Voimaa mieleen ja lihaksiin

Paulalle ei kerrottu, että voimaharjoittelusta voisi olla hyötyä. Voimaharjoitteluun ei siis myöskään kannustettu, vaan innostus lähti täysin itsestä. Päätös on kuitenkin pitänyt, ja harrastus jatkuu edelleen.

Paula kokee voimaharjoittelun olevan yksi mahdollisuus tavoittaa nuorempiakin. Saliharjoittelu on suosittua nuorten keskuudessa, ja harjoitteluun kannustetaan kavereitakin.

– Yleensä sitä ajattelee, että salilta saa vain lihaksia. Mutta jos tietäisi, että samalla pitää huolta luustostaan, voisi se toimia rinnakkaisena motivaationlähteenä. Luustoon liittyviä asioita ei kuitenkaan yksinään koeta välttämättä itseä koskevaksi. Asia saatetaan ajatella vain ikääntymiseen liittyväksi.

Paula peilaa ajatuksiaan omaan kokemukseensa. Vaikka Paulakin tiesi, että luuston terveyteen voi vaikuttaa, ei asian pitkäaikaisia vaikutuksia välttämättä osata ajatella.

– Ei se luusto nyt itseäkään olisi kauheasti kiinnostanut, jos olisi jossain tullut aiemmin vastaan. Ajattelisin, että eihän tämä koske minua. Ehkä sitten vasta tulevaisuudessa, Paula toteaa.

Alun perin Paulalla saliharjoittelun motivaationa toimi tosin juuri luuston terveyden parantaminen. Hänen tilanteensa oli kuitenkin hieman erilainen, sillä luusto oli päässyt jo haurastumaan. Nyt motivaationlähde on kuitenkin vaihtunut.

– Kun aloin käymään salilla, olin myös laittanut ruokavalioni kuntoon. Todella nopeasti aloin huomata muutoksia. Vaikutukset näkyivät niin mielenterveydessä, ajatusmaailmassa ja yleisessä jaksamisessa. Heräsin ennen herätystä ja ajatukset olivat paljon positiivisemmat, Paula muistelee.

Vaikutus ulottui myös ihmissuhteisiin, töihin ja opiskeluun.

– Päiväunet jäivät pois, ja jaksoin töissä ja koulussakin paremmin. Panostin ihmissuhteisiin, jotka tekivät minulle hyvää, ja jätin pois sellaiset, jotka eivät palvelleet minua enää. Hyvä olo ruokki itseään, ja nyt se toimii motivaation lähteenä. Kaikki osteopeniaan liittyvä jäi taka-alalle.

Samalla treenisovellus taltioi kehityskaarta ja antaa voimaa:

– Joka päivä ja joka viikko olen vahvempi. Huomaan konkreettisesti, että kyllä minä jaksan! Kaikki elämän osa-alueet ovat muuttuneet paljon paremmiksi diagnoosin myötä, Paula toteaa samalla, kun tunteet nousevat pintaan.

Samalla Paula muistelee vielä alkutaivaltaan diagnoosin jälkeen. Luustopolun haasteista huolimatta hän kokee, että sovelluksessa on myös paljon potentiaalia.

”Joka päivä ja joka viikko olen vahvempi”

– Olen jäänyt ehkä vähän yksin tämän asian kanssa. Vaikka Luustopolulla osa ohjeista ei minua koskenutkaan, silti oli jotenkin kiva, kun alussa viestejä tuli aika paljon. Jotenkin niitä kaipaisi nytkin.

Paula ottikin itse yhteyttä alueen luustohoitaja Saara Piggiin. Kymenlaakson hyvinvointialueella luustohoitaja vastaa osteoporoosin hoitoketjun mukaisten toimien toteutumisesta terveysasemilla. Lisäksi luustohoitaja ohjaa osteoporoosin ja osteopenian omahoidossa.

– Kysyin, milloin seurantamittaus tehdään. Kerroin myös, mitä kaikkea olen tehnyt luustoni terveyden eteen. Saara oli todella kannustava ja ihana. Hän kuitenkin muistutti, että muutokset näkyvät hitaasti. Tämän vuoksi seurantamittaus tehdään vasta vuoden 2027 keväällä.

Positiivinen elämänasenne

Arjessa osteopenia ei Paulan mukaan näy.

– En tunne sairauden tunnetta. Olen lähinnä vain iloinen, että sain tiedon osteopeniastani. Olen etuoikeutetussa asemassa, että sain kuulla tästä. En ajattele, että diagnoosilla olisi edes hopeareunusta, vaan ajattelen, että koko juttu oli vain hyväksi. Toki parastahan olisi ollut, jos luustoni ei olisi haurastunut. Mutta sitä on turha miettiä, se on menneisyyttä. En voi muuttaa tehtyä, joten keskityn nykyhetkeen. Ja nykyhetken puitteissa on ollut ainoastaan hyvä, että sain jonkun kipinän parantaa elintapojani, Paula kertaa.

Matkaa Paula kuvaa kuitenkin tunteiden vuoristoradaksi.

– Suunta on ollut silti pelkästään positiivinen. En myöskään koe, että diagnoosi olisi jokin asia, jonka kanssa minun tulee erityisesti elää. Minulle se on ollut asia, joka paransi elämääni. Ei elämä siihen loppunut, vaan siitä se vasta alkoi!

Matkan aikana haave liikuntaan ja terveyden edistämiseen liittyvästä nuorisotyöstä on vahvistunut entisestään. Ala tuntuu vielä aiempaa enemmän omalta.

– Toivon, että pystyn yhdistämään nämä kaikki tulevaisuuden työhöni.

Muille Paula haluaa vielä korostaa oman suhtautumisen merkitystä:

– Ota se positiivisena asiana, että nyt pystyt toimimaan paremmin. Jos ei ole tiennyt, ei voi ajatella, että olisi tehnyt asiat väärin. Nyt kun tiedät, niin ota se oppimismahdollisuutena.

Teksti: Henriikka Lankila
Kuvat: Markku Pajunen, Make Photo

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luustotieto 2/2026 -lehdessä.