19.11.2021 Lukunurkka

Haastattelussa professori, ylilääkäri sekä Osteoporoosi Käypä hoito -suositusryhmän jäsen Marjo Tuppurainen, KYS

Gynekologit ovat toimineet osteoporoosi airueina siinä vaiheessa, kun osteoporoosia ei vielä luokiteltu sairaudeksi. He olivat nostamassa osteoporoosia sairaudeksi, jota voidaan tutkia ja hoitaa. He ovat osteoporoosin osalta tärkeässä tehtävässä edelleen, sillä usein juuri gynekologi saattaa ehdottaa luuntiheysmittausta havaitessaan, että potilaalla on korkea osteoporoosin riski. Miksi juuri gynekologi? Tästä ja postmenopausaalisesta osteoporoosista sekä osteoporoosin hoidon historiasta kertoo seuraavassa professori Marjo Tuppurainen.

Lääkäreistä erityisesti gynekologit ovat aikoinaan olleet niitä, jotka ovat havainneet osteoporoosin ja ovat olleet tuomassa osteoporoosia omaksi sairaudekseen, jota voidaan tutkia ja hoitaa. Miksi näin?

– Gynekologin vastaanotolla käydään tavallisesti läpi elintapoihin kuten tupakointiin, perussairauksiin ja muuhun elämään liittyviä asioita sekä määrätään tarvittaessa kalsium- ja D-vitamiinilisä. Gynekologin on luonnollista keskustella tällaisista asioista potilaan kanssa.

– Lisäksi potilaan suhde gynekologiin on usein pitkäaikainen. Näistä syistä johtuen gynekologit ovat alun perin havainneet osteoporoosin ja ovat siksi olleet aktiivisia asiassa. Kiinnostus potilaan terveydentilasta kokonaisuutena on sopinut gynekologeilla hyvin muuhun työhön. Se ei ole tehnyt työhön mitään erityistä lisää, vaan on ollut yksi työn keskeinen osa-alue.

Mikä on postmenopausaalisen osteoporoosin perusmekanismi?

– Postmenopausaaliin osteoporoosiin liittyy vaihdevuosien hormonitasojen lasku. Vaihdevuosien aikana hormonitasot laskevat munasarjojen lopettaessa toimintaansa. Sen normaaleina oireina ovat yleensä kuumat aallot, hikoilu ja unihäiriöt.

– Hormonitasojen laskiessa alkaa luun haurastuminen, jonka taustalla on munasarjojen toiminnan hiipumisesta aiheutuva estrogeenin puute. Kyseessä on siis luonnollinen estrogeenitason lasku. Niinpä siihen liittyvä luonnollinen hoito on hormonikorvaushoidon eli estrogeenin käyttö.

– Toki jos potilaan munasarjat jostain syystä leikataan jonkun sairauden vuoksi pois jo tätä nuoremmalla iällä, eikä hänelle anneta hormonikorvaushoitoa, saattaa luuntiheyden lasku olla hyvinkin nopeaa. Mutta tällöin kyseessä ei ole postmenopausaalinen osteoporoosi.

Tiedustelimme osteoporoosin hyvän hoidon kyselyssämme (vastaajia lähes 1000), miten vastaajan osteoporoosi alun perin havaittiin. Mikäli henkilö oli vastannut, että osteoporoosiepäily oli herännyt muun hoidon yhteydessä, yleisimmin vastausten mukaan epäilyksen oli esittänyt gynekologi. Onko tämä sinulle yllätys?

– Olen tosi tyytyväinen asiasta. Ei se tosin ole sinänsä mikään yllätys, sillä gynekologikuntaa on koulutettu havaitsemaan osteoporoosi.

Kun potilas tulee gynekologin vastaanotolle, mitkä asiat ovat niitä, jotka yleensä herättävät gynekologin epäilemään osteoporoosin mahdollisuutta?

– Yleensä vastaanotolle tuleva potilaat ja heidän elintapansa tunnetaan, sillä gynekologi kuuluu niihin ammattikuntiin, joissa asiakastai potilassuhde on yleensä pysyviä – aivan kuten kampaajatkin. Lisäksi yleensä gynekologin vastaanotolla päästään helposti kiinni tämän tyyppisiin asioihin. Jo siinä vaiheessa, kun uusi potilas tulee vastaanotolle ja on hyvin hoikka ja jos varsinkin haisee tupakalle, on osteoporoosin riski merkittävä, ja gynekologi osaa puuttua asiaan.

– Tai jos vaihdevuosi-iässä oleva asiakas kertoo rannemurtumasta, osaa gynekologi nostaa keskusteluun mahdollisen osteoporoosin riksin. – Yleensä potilaat itsekin tuovat mahdollisen riskin esille, sillä gynekologien potilaat lukevat naistenlehtiä, joissa postmenopausaalista osteoporoosista kirjoitetaan ja lisäksi gynekologilla säännöllisesti käyvät naiset ovat yleensä valveutuneita ja pitävät huolta terveydestään.

Mikä on mielestäsi gynekologin rooli osteoporoosin ehkäisyssä, diagnostisoinnissa ja hoidossa?

– Mielestäni gynekologilla on merkittävä rooli. Tapaamme potilaan hedelmällisen iän aikana useasti, jolloin tuomme esille ravitsemuksen ja huonojen elintapojen vaikutuksia. Kerromme esimerkiksi tupakoinnin aiheuttamista osteoporoosin riskeistä samalla, kun kerromme tupakoinnin lisäävän myös kohdunkaulansyövän riskiä. Puhumme myös ylipainosta ja siihen liittyvistä riskeistä.

– Koulutukseemme liittyy se, että osaamme kertoa vaihdevuosi-iässä oleville potilaille kalkin ja D–vitamiinilisien käytöstä varsinkin, jos hormonihoito aloitetaan. Näistä puhutaan myös hyvin nuorille naisille ehkäisyyn liittyvillä käynneillä. Esimerkiksi nuorten keskuudessa saatetaan ihailla liiallista hoikkuutta, jolloin gynekologi voi kertoa sen tulevista seurauksista. Gynekologit pitävät yllä tietoisuutta: asiat, joita tehdään nuorena, kantavat koko eliniän ajan.

 – Lisäksi meidät on opetettu siihen, että jos potilaalla on selkeästi osteoporoosin riskitekijöitä, lähetämme matalalla kynnyksellä luuntiheysmittaukseen.

– Toinen asia on taas se, että osteoporoosiin liittyvien hoitojen aloittamisessa on suuri ongelma. Ihmiset ovat huonoja aloittamaan lääkehoitoja.

– Harva gynekologi aloittaa potilaalleen luulääkehoitoa. Voisin arvella, että sen tekee ehkä vain joka kymmenes gynekologi. Lähinnä gynekologit määräävät hormonikorvaushoidon potilaan ollessa 50–60 vuoden iässä.

– Osteoporoosin seuranta kuuluu hoitosuosituksen mukaan puolestaan perusterveydenhuoltoon. On ikävä kuulla, että se on kyselyn mukaan hoidettu huonosti. Hoidon seuranta on yksi katkeamiskohta hoitoketjussa.

Miten hormonihoitojen rooli osteoporoosin lääkehoitona on sinun gynekologiaikanasi muuttunut?

– Olen tehnyt tätä työtä reilut 30 vuotta. Suomessa on tunnustettu hormonihoidon myönteinen teho luuhun kaiken aikaa, sen ovat tehneet myös erimerkiksi ortopedit ja sisätautilääkärit.

– Vuonna 2002, jolloin julkaistiin suuren kohun myötä hormonihoitojen aiheuttama kohonnut rintasyöpäriski, hormonihoidon käyttö väheni radikaalisti. Silloin hormonihoidoista puhuttiin varovasti liittyen osteoporoosin estoon, eikä uskallettu myöntää, että hormonihoitoa kannattaa käyttää myös luuston terveyden turvaajana. Nyt suhtautuminen on parantuntunut huomattavasti kohun laskeuduttua.

– Suomen Menopaussitutkimusseura ja Gynekologiyhdistys ovatkin tuoneet aktiivisesti esille hormonihoidon käytön suositusta, sillä siitä on vahva tieto ja osaaminen 60 vuoden ajalta. Lisäksi samanaikaisesti tarjolla olevien osteoporoosilääkkeiden kirjo on vähentynyt, joten hormonihoidon merkitys on noussut senkin vuoksi.

– Nykyisin suositellaan naisille 50–60 vuoden välillä hormonihoitoa yhtenä osteoporoosin hoitomuotona, jos sille ei ole estettä, ja vasta tämän jälkeen otetaan luulääkkeet käyttöön. Nykyisin myös suosituksessa on mukana estrogeeni, josta se oli pois 10– 15 vuotta.

Hormonihoitoihin liitetään kohonnut rintasyövän riski. Onko hormonihoitoa käyttävien naisten syytä olla huolissaan?

– Hormonihoitoa suositellaan käytettäväksi ennen kaikkea vaihdevuosioireisiin. Se on yleensä hormonihoidon aloittava gynekologi, jonka pitää olla huolissaan, ei potilaan. Hänen pitää miettiä riskit, hyödyt ja haitat kyseisen potilaan kohdalta.

– On totta, että rintasyövän riski voi nousta – mutta viiden vuoden käytöllä tulee vain neljä ylimääräistä rintasyöpää 1 000 käyttäjää kohden. Ja kuitenkin hoidon avulla voidaan estää murtumia ja suojata luun kuntoa. On tärkeää, että potilas on hyvässä gynekologin seurannassa hormonihoidon ajan. Tällöin hoito ei lisää kuolleisuutta.

– Nyt on lisäksi tulossa markkinoille uusia lääkkeitä, jotka voivat ratkaista nykyistä tilannetta, sillä ne eivät lisää rintasyöpäriskiä.

Minkä verran yliopistokoulutuksessa gynekologiaa opiskeleville kerrotaan osteoporoosista? Onko se mielestäsi riittävä määrä?

– Mielestäni määrä ei ole riittävä. Ongelmana on se, että osteoporoosi ei kuulu millekään erikoisalalle, vaan se on poikkitieteellinen asia. Nyt on vaikeaa koordinoida, minkä verran lääkäriopiskelijat ovat saaneet osteoporoosiin liittyvää koulutusta muiden kurssien aikana.

– Olisi hyvä, että opiskelijoille järjestettäisiin säännöllisesti poikkitieteellisiä seminaareja, joissa eri erikoisalojen asiantuntijat käyvät läpi eri näkökulmista osteoporoosiin liittyviä seikkoja. Meillä on Kuopiossa ollut tällaisia poikkitieteellisiä seminaareja, mutta viimeisimmästä on kulunut jo useita vuosia.

– Tällä hetkellä luulääkealan yrityksillä on tärkeä rooli lääkäreiden osteoporoosiin liittyvässä koulutuksessa, mutta yleensä koulutuksia on tarjolla vain silloin, kun jokin uusi lääke tulee markkinoille.

Olet ollut jo pitkään Suomen eturivin osteoporoosin asiantuntijoita ja olet ollut pitkään osteoporoosin hoitosuositusryhmän jäsen. Miten tiesi johti osteoporoosin pariin?

– Meillä alkoi Kuopiossa vuonna 1989 osteoporoositutkimus. Olin silloin nuori, vastavalmistunut erikoistuva lääkäri, ja professori Seppo Saarikoski pyysi minua mukaan tutkimusryhmään ja laatimaan kyselylomaketta 14 000 naiselle.

– Tutkimusryhmässä olivat mukana myös epidemiologian professori Risto Honkanen ja kirurgian professori Esko Alhava, joka oli fyysikko Sakari Karjalaisen kanssa kehittänyt luuntiheysmittauslaitteistoa. Tiimi tuli toimeen hyvin keskenään, ja siitä lähti eteenpäin vielä tänäkin päivänä toiminnassa oleva tutkimus. Olen ollut mukana tässä tutkimuksessa nämä kaikki vuodet ja olen aikoinani väitellyt osana tätä tutkimusta osteoporoosin vaaratekijöistä.

– Näiden vuosien aikana osteoporoosista tuli sairaus, jota voidaan tutkia ja hoitaa ja markkinoille tuli ensimmäinen varsinainen luulääkehoito vuonna 1994.

– Tunnen Suomen osteoporoosin hoidon historian hyvin. Olin alle 30-vuotias nuori nainen ja juuri valmistunut lääkäri, kun purin tutkimuksemme kyselyn vastauksia kaksivuotias tyttö sylissäni. Tyttö käänsi sivuja ja minä koodasin.

Mitä Luustoliiton kannattaisi tehdä, jotta voisimme vahvistaa gynekologien roolia osana osteoporoosin hoitoketjua?

– Luustoliitto on ennen kaikkea potilasjärjestö, jonka tulee olla potilaiden tukena. Olen saanut sen kuvan, että olette työssänne onnistuneet oikein hyvin viime vuosien aikana. Sellainen tunne on tullut, että kaikki tuntevat Luustoliiton ja liitto on saanut arvostetun aseman. Kun potilaat tulevat vastaanotolle, he kertovat käyneensä sivuillanne tai että ovat olleet muuten yhteydessä Luustoliittoon.

– Gynekologien sijaan suuri huoleni liittyy perusterveydenhuoltoon: miten siellä osattaisiin tunnistaa osteoporoosia sairastavat ja erityisesti se, miten huomattaisiin osteoporoosin riskissä olevat miehet.

Mitä terveisiä haluat kertoa Luustotieto-lehden lukijoille?

– Pysykää lujana!

TEKSTI: ANSA HOLM

Haastattelu on julkaistu aiemmin Luustotieto 3/2021 -lehdessä. Lue lisää osteoporoosista ja tutustu Luuston terveys ja vaihdevuodet -esitteeseen.