Suunterveys ja luun hajotusta estävät lääkkeet
Luusto uusiutuu koko elämämme ajan. Uutta luuta muodostuu samalla, kun vanhaa luuta hajoaa. Mikäli kuitenkin luun hajotus on normaalia nopeampaa tai mikäli uutta luuta muodostuu liian hitaasti – tai ehkä molemmat – kyse voi olla osteoporoosista.
Bisfosfonaatit ja denosumabi pyrkivät vähentämään luun hajotusta, ja siksi niitä kutsutaan antiresorptiivisiksi lääkkeiksi. Antiresorptiivisia lääkkeitä käytetään luun tiheyttä vähentävien sairauksien hoitoon. Näitä sairauksia ovat osteoporoosi, luustoon metastasoitunut syöpä (etenkin rinta- ja eturauhassyöpä) sekä multippeli myelooma sekä Pagetin tauti.
Antiresorptiivisten lääkkeiden käyttöön liittyy harvinainen haittavaikutus, leukojen alueen osteonekroosi. Tällöin henkilön suun limakalvojen alueella on ollut paljastunut luun alue vähintään kahdeksan viikon ajan, ilman että tilalle olisi muuta selittävää tekijää, kuten esimerkiksi leukojen alueen sädehoito.
Mistä osteonekroosissa on kyse?
– Tällä hetkellä on käsitys, että nämä lääkeaineet vaikuttavat haitallisesti osteoklastien erikoistumiseen ja toimintaan. Näin normaali luun uudelleenmuodostus häiriytyy. Toistaiseksi ilmiö on ikävä kyllä ymmärretty vaillinaisesti, kertoo LT, suun mikrobiologian erikoishammaslääkäri, Hannamari Välimaa Helsingin yliopistosta.
– Bisfosfonaatit ja denosumabi ovat hyvin erityyppisiä lääkeaineita. Bisfosfonaattien puoliintumisaika on noin 10 vuotta, denosumabin noin kuukausi. Siitä huolimatta niihin liittyvät haitat ovat samankaltaisia.
Välimaa muistuttaa, että syöpäpotilailla lääkeannos on moninkertainen osteoporoosia sairastaviin verrattuna:
– Syöpäpotilaan annoksilla riski saada leukaluukuolio on noin satakertainen osteoporoosipotilaaseen verrattuna.
Syövän hoidossa käytetyillä moninkertaisilla lääkeannoksilla keskimääräinen aika leukojen osteonekroosin kehittymiseen on 1,8 vuotta lääkehoidon aloittamisesta.
Osteonekroosin riskitekijöitä
Osteonekroosin paikallisia riskitekijöitä ovat esimerkiksi hampaanpoistot, hankaavat proteesit ja hampaiston infektiot. Lisäksi osteonekroosin riskiä nostaa erityisesti luulääkehoidon yli 4 vuoden kesto ja tupakointi.
– Osteoporoosia sairastavilla osteonekroosin riski kasvaa syöpää sairastaviin verraten huomattavasti hitaammin. Niinpä osteoporoosilääkitys voidaan aloittaa, vaikka hammashoito olisi vielä kesken, Välimaa kertoo.
Yhdeksi osteoporoosin lääkehoidon keston ongelmaksi Välimaa nostaa sen, että joillain potilailla lääkehoito on niin sanotusti jäänyt päälle. Tämä tarkoittaa sitä, että antiresorptiivista lääkitystä on saatettu käyttää vuodesta toiseen, jopa yli kymmenen vuoden ajan, eikä hoidon seurantaa ole tehty asianmukaisesti.
On myös viitteitä siitä, että tietyt muut lääkitykset, kuten antireumaattiset lääkkeet voivat vaikuttaa osteonekroosin riskiä lisäävästi.
– On kuitenkin hyvä muistaa, että osteoporoosiin osteonekroosi liittyy erittäin harvoin.
”Osteonekroosin paikallisia riskitekijöitä ovat esimerkiksi hampaanpoistot, hankaavat proteesit ja hampaiston infektiot. Lisäksi osteonekroosin riskiä nostavat erityisesti luulääkehoidon yli 4 vuoden kesto ja tupakointi.”
Hoitoketju hammashoitoon
HUS-alueella on vuodesta 2018 ollut virallinen hoitoketju antiresorptiivista lääkitystä saavien potilaiden hammashoitoon. Hoitoketjun mukaan suun infektiot ja hampaanpoistotoimenpiteet ovat keskeisessä roolissa osteonekroosin kehittymisessä. Hammaslääkärin tutkimuksella sekä tarvittaessa korjaavalla ja infektioita estävällä sekä ennaltaehkäisevällä hoidolla on suuri merkitys. Esimerkiksi syöpään liittyvässä antiresorptiivisessa lääkehoidossa osteonekroosin riski vähenee jopa viidennekseen asianmukaisen hammashoidon avulla.
Tutkimuksen ja hoidon sekä ennaltaehkäisyn tarkoituksena on välttää hampaisiin liittyvät tulehdukset ja hampaanpoisto.
– Mikäli hampaanpoisto kuitenkin näyttää lähitulevaisuudessa välttämättömältä, hammaslääkärin olisi hyvä tehdä mahdollinen hampaanpoisto etupainotteisesti eli ennakoiden tulevaa tilannetta, Välimaa kertoo.
Osteonekroosin ennaltaehkäisyssä potilas ja potilaan informointi ovat keskeisessä roolissa. Potilaalle tulee tarjota riittävä omahoidon ohjaus, jotta hän osaa hoitaa suunsa ja hampaidensa terveyttä jatkossa.
– Hammaslääkärin tulisi tehdä potilaalle yksilöllinen hoitosuunnitelma. Siinä tulee huomioida kunkin potilaan henkilökohtaiset riskit sekä potilaan oma kyky hoitaa suun ja hampaiden terveyttä.
Osteonekroosin hoito
Osteoporoosia sairastavilla osteonekroosi on hyvin harvinainen lääkehaitta. Mikäli osteonekroosi kuitenkin ilmenee, on sen hoito ensisijaisesti kirurginen. Toimenpiteen yhteydessä ja sen jälkeen käytetään yleensä lyhytaikaisesti antibioottihoitoa ja klooriheksidiinipitoista suuvettä. Pitkäkestoinen antibioottihoito on vain hyvin harvoin tarpeen. Hyvä suuhygienia ja tupakoimattomuus edistää nekroosialueen paranemista. Klooriheksidiinipitoisia suuvesiä ei suositella pitkäaikaiskäyttöön. Niitä suositellaan käytettäväksi pidempään vain tilanteessa, jossa nekroosialueen suuhygienian ylläpito muuten ontuu.
HUS-alueella kaikki osteonekroosiepäilyt tutkitaan ja hoidetaan erikoissairaanhoidossa. Seurantakäynnit jatkuvat erikoissairaanhoidossa nekroosin paranemiseen asti. Vaikka potilaalla todetaan leukaluunekroosi, voi hammashoito yleensä edelleen jatkua avoterveydenhuollossa, missä potilaan hoitoon osallistuvat usein sekä hammaslääkäri että suuhygienisti.
PUHELINHAASTATTELU 19.8.2020
Lähde: Antiresorptiivista lääkitystä saavien potilaiden hammashoito (HUS-HYKS)