Hyppää sisältöön

MS-tautia sairastavat altistuvat murtumille

Suomen MS-hoitajat ja Luustoliitto julkaisivat potilasesitteen MS-tautia sairastaville.

MS-tauti eli multippeliskleroosi on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston pitkäaikaissairaus. Kyseessä on neurologinen autoimmuunitauti, johon sairastutaan yleensä 20–40 vuoden iässä. Sairaus vaurioittaa aivoista ja selkäytimestä muodostuvan keskushermoston soluja elimistön hyökätessä omia kudoksia vastaan. MS-taudin oireet ja eteneminen vaihtelevat yksilöllisesti eikä MS-tautia aiheuttavia tekijöitä tunneta vielä tarkasti.

MS-tautiin liittyy luuston haurastuminen ja lisääntynyt murtumariski. Taustasyynä saattaa olla elimistön alhainen D-vitamiinitaso, joka heikentää kalsiumin imeytymistä ja lisää kaatumisriskiä. Toisena syynä voi olla sairauden aiheuttama liikunnan vähäisyys, joka heikentää luuston massaa ja toimintakykyä, joista jälkimmäinen lisää myös kaatumisen riskiä. Heikentynyt, osteoporoottinen luu ei kestä arjen tilanteissa, vaan murtuu herkästi kaaduttaessa.

– Otimme yhteyttä Luustoliittoon, sillä havaitsimme tutkimuksista MS-tautia sairastavien henkilöiden huomattavan riskin osteoporoosiin. Lisäksi huomasimme, että hoitajille suunnatuista omahoidon ohjauksen materiaalista puuttuu tämä tieto. Ehdotimmekin potilasesitteen laatimista yhteistyössä, kertoo puheenjohtaja Minna Salakari Suomen MS-hoitajat ry:stä.

Osteoporoosi on luustossa etenevä sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen altistaa murtumille. Murtumat aiheuttavat kipua sekä heikentävät toimintakykyä ja elämänlaatua. Osteoporoosi voi edetä salakavalasti. Vasta arjen tilanteissa tullut murtuma kertoo luuston haurastumisesta.

– On tärkeää, että voimme tukea myös MS-tautia sairastavia henkilöitä ja vähentää turhia murtumia, kertoo Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm.

Osteoporoosi voi liittyä ikääntymiseen, jolloin kyseessä on primaarinen osteoporoosi. Osteoporoosin voi aiheuttaa myös moni sairaus tai lääkehoito, jolloin osteoporoosi voi ilmetä missä iässä tahansa. Tällöin kyseessä on sekundaarinen osteoporoosi. MS-tautiin liittyvä osteoporoosi on yksi näistä.

Suomen MS-hoitajat ry:n ja Luustoliiton yhdessä julkaisema MS-tautia sairastaville suunnattu potilasohje on nyt tilattavissa Luustoliiton verkkokaupasta.

Lisätietoja MS-taudista:

Suomen MS-hoitajat ry
puheenjohtaja Minna Salakari
040 730 7877

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa