Hyppää sisältöön

Jäseneksi Luustoliittoon?

“Ihmisiä on puhututtanut jo vuosia mahdollisuus liittyä suoraan Luustoliiton jäseneksi.”

Luustoliiton sääntömuutos hyväksytty

Luustoliittoon voivat liittyä nyt myös henkilöjäsenet. Aiemmin liiton jäseniä ovat voineet olla vain rekisteröidyt yhdistykset, ja yksityishenkilöt olivat liiton välillisiä jäseniä alueyhdistyksen jäsenyyden myötä. Nyt voimaan astuneiden uusien sääntöjen mukaan yksityishenkilöiden ei enää tarvitse liittyä jäsenyhdistyksen jäseneksi, vaan he voivat liittyä halutessaan suoraan Luustoliiton jäseniksi.

Liiton uusia sääntöjä valmisteltiin kuukausien ajan kuuden eri yhdistyksen puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan yhteistyöryhmässä. Syksyn 2022 liittokokouksessa ne hyväksyttiin yksimielisesti ja Patentti- ja rekisterihallitus puolestaan hyväksyi säännöt helmikuussa 2023.

Miksi tällainen sääntömuutos on tarpeen? Asia on tullut ajankohtaiseksi muun muassa yhdistysten toiminnan purkautuessa: moni jäsen ei halua liittyä kaukana olevaan tuntemattomaan yhdistykseen. Sen sijaan Luustoliitto tuntuu tutulta ja turvalliselta.

– Oman yhdistyksen toiminnan loppuessa minuun on oltu yhteydessä ja kysytty Luustoliiton jäsenyydestä, liiton toiminnanjohtaja Ansa Holm kertoo. 

Jäsenyhdistysten ei kannata huolestua: liiton ei ole tarkoituksena lähteä kilpailemaan jäsenyhdistysten kanssa jäsenistä.

– Jäsenyhdistyksillä on ilman muuta etulyöntiasema: yhdistyksillä on tarjota jäsenilleen monipuolista toimintaa ja lähitapaamisia. Meillä ei sellaisia ole. Lisäksi liiton jäsenmaksu on jäsenyhdistysten jäsenmaksua hiukan suurempi, Ansa jatkaa.

Nyt sinäkin voit liittyä Luustoliiton jäseneksi. Liittymällä saat ajankohtaista tietoa luustosta ja osteoporoosista kotiin kannetun Luustotieto-lehden muodossa 4 kertaa vuodessa. Saat halutessasi myös sähköisen Luustoviesti-uutiskirjeen ja voit käyttää liiton tarjoamia jäsenalennuksia. Jäsenmaksu vuonna 2023 on 24,00 €.

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa