Hyppää sisältöön

Hae liikunnan vertaisohjaajan koulutukseen!

OTAGO-harjoittelu ja kaatumisen ehkäisy: Liikunnan vertaisohjaajien koulutus 6.-7.5.2022 Liikuntakeskus Pajulahdessa (Lahti).

Toimitko liikunnan vertaisohjaajana? Onko esimerkiksi yhdistyksellänne suunnitelmissa uuden liikuntaryhmän perustaminen tai haluatteko monipuolistaa jo jotakin toiminnassa olevaa liikuntaryhmää? Nyt on mahdollisuus syventää osaamista liikunnasta, joka tutkitusti myös ehkäisee kaatumisia.

Koulutuksessa perehdytään tutkitusti tehokkaan ja kaatumisia ehkäisevän OTAGO-ohjelman mukaiseen harjoitteluun sekä sen käytännön soveltamiseen. Koulutuksen myötä saat perustietoa ja taitoa ohjata turvallisesti ja nousujohteisesti OTAGO-ohjelman mukaista yksilö- ja ryhmäharjoittelua mahdollinen osteoporoosi huomioiden. Koulutuksessa pohditaan omaa roolia liikunnan vertaisohjaajana sekä jaetaan kokemuksia muiden vertaisten kanssa.

Koulutus on tarkoitettu liikunnan vertaisohjaajille, jotka ohjaavat liikuntaa 65 vuotta täyttäneille. Koulutukseen valitaan 10 osallistujaa. Mikäli koulutukseen on enemmän kuin 10 hakijaa, rajataan osallistujamäärää tarvittaessa siten, että yhdestä organisaatiosta hyväksytään korkeintaan 2 henkilöä.

Aloitus perjantaina klo 10.30 ja päätös lauantaina noin klo 15.00

  • Paikka: Liikuntakeskus Pajulahti (Lahti)
  • Osallistujille maksuton koulutus sisältää majoituksen täysihoidolla yhden hengen huoneissa.
  • Osallistujien matkakuluja korvataan 100 € saakka.

Tutustu tarkemmin Ehkäistään kaatumiset liikunnalla (EKLI) -hankkeeseen ja hae mukaan viimeistään 17.4. klo 23.

Täytä koulutuksen hakulomake. Täyttämällä hakulomakkeen koulutukseen hyväksyt Luustoliiton tietosuojakäytännöt.

Niiden hakijoiden, joita ei valita koulutukseen, tiedot poistetaan, kun osallistujavalinnoista on kulunut 14 päivää. Näin voidaan varmistaa, että mahdollisille peruutuspaikoille voidaan valita uusi henkilö. Lisäksi kahden viikon viiveellä varmistetaan mahdollisuus tarkistaa osallistujavalintojen perusteet, mikäli valintojen ulkopuolelle jäänyt henkilö toivoo tarkastusta tai perusteluja tehdyille valinnoille. 

Koulutuksen suorittaneiden henkilötietoja säilytetään niin kauan, kuin tietojen käsittelylle on tarvetta, ellei henkilö itse pyydä tietojen poistamista. Henkilötietoja käytetään koulutuksen jälkeen muun muassa uusista liikunnan ohjaamiseen liittyvistä materiaaleista sekä mahdollisista jatkokoulutuksista viestimiseen.

Mikäli haet koulutukseen ja olet Luustoliiton jäsenyhdistyksen jäsen, ei jäsentietojasi poisteta, vaikka pyytäisit myöhemmin poistamaan tiedoistasi tiedon koulutuksen suorittamisesta tai vaikka sinua ei valittaisi koulutukseen. Huom! Luustoliiton jäsenyhdistyksen jäsenyydestä eroaminen saattaa poistaa myös koulutustiedon. Mikäli haluat päättää jäsenyyden, mutta olet käynyt koulutuksen ja haluat edelleen säilyttää tietosi rekisterissämme koulutukseen liittyvää viestintää varten, ota ennen jäsenyyden irtisanomista yhteyttä osoitteeseen toimisto@luustoliitto.fi.

Lisätietoja: Eerika Tiirikainen 050 543 0213 tai eerika.tiirikainen@luustoliitto.fi

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa