Hyppää sisältöön

Luustoviikon teemana: TUNNISTA OSTEOPOROOSI

Jopa 40 000 suomalaista saa vuosittain luunmurtuman osteoporoosin vuoksi. Lisäksi ensimmäistä murtumaa seuraa yleensä uusi murtuma, joka on usein edellistä vakavampi. Lopputuloksena voi olla lonkan murtuminen
– se voi viedä toimintakyvyn ja pahimmassa tapauksessa hengen.

Suuri osa murtumista olisi estettävissä. Se tapahtuu löytämällä osteoporoosia sairastavat murtumapotilaat, heidät hoitamalla ja antamalla heille tietoa ja tukea itsensä hoitamiseen sekä tarjoamalla kuntoutusta. Näin säästämme yhteiskunnan varoja, kohdennamme terveydenhuollon resurssit nykyistä paremmin sekä turvaamme ikääntyneille toimintakykyisemmän vanhuuden.

Tunnistatko sinä osteoporoosin:

 

 

 

 

 

 

 

 

Osteoporoosi on tärkeää tunnistaa ajoissa ja hoitaa. Näin pystytään säästämään merkittävä määrä yhteiskunnan voimavaroja sekä vähentämään inhimillistä kärsimystä. Tämä on vain ja ainoastaan järkevää.

Luustoviikko 14.-20.10.2019 – tapahtumia ympäri Suomen: luustoliitto.fi/luustoviikko
Luustoliitto on 15.-25.10.2019 Suurella luustokiertueella: luustoliitto.fi/luustokiertue

LISÄTIETOJA: toiminnanjohtaja Ansa Holm, Suomen Luustoliitto ry 050 303 8129 tai ansa.holm@luustoliitto.fi

Kuva: Pixapay

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa