Luustokurssit rohkaisevat liikkeelle

Koskelan palvelukeskuksessa Helsingissä työskentelevä fysioterapeutti Annika Timonen on vetänyt kaksi osteoporoosia sairastaville suunnattua Luustokurssia ja seuraavalle kurssille on jo jonoa. Luustokurssi perustuu Luustoliiton tarjoamaan maksuttomaan yhteistyöhön, koulutukseen, materiaaliin ja tukeen.

Kurssille osallistumisen kynnys on Koskelassa tehty matalaksi. Kurssit ovat herätelleet elintapamuutoksiin, esimerkiksi ravitsemuksen kohentamiseen tai liikunnan aloittamiseen. -Kurssien myötä palvelukeskus on tullut tutuksi niillekin, jotka eivät ole aiemmin edes kuulleet toiminnasta. Kurssilaisia on tullut mukaan esimerkiksi kuntosalille ja liikuntaryhmiin, Annika kertoo.

Lue koko juttu Annikan Luustokurssikokemuksista ja kurssien tuloksista.