Hyppää sisältöön

Huomioitavaa bisfosfonaattilääkityksen otossa

Osteoporoosin hoitoon käytetyn bisfosfonaattilääkityksen, kuten esim. Alendronat, Risedronat ja Fosavance, valmisteyhteenvedon mukaan ko. lääkkeet tulee ottaa tyhjään vatsaan ennen aamupalaa hanaveden kanssa. Muu kuin hanavesi, esim. kivennäisvesi, saattaa vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen.

Bisfosfonaattilääkityksen oton jälkeen tulisi olla vähintään puoli tuntia syömättä ja juomatta, sillä ne voivat heikentää lääkkeen imeytymistä. Tuona aikana voi juoda vettä (ei esim. kivennäisvettä). Lisäksi lääkkeen oton jälkeen ei saa enää käydä makuulle. Lisäksi on hyvä olla vähintään kahden tunnin tauko ennen kalsiumin, magnesiumin tai raudan ottoa. Siksi olisi hyvä välttää kahden tunnin ajan myös muun juoman kuin veden, ruuan ja muiden lääkkeiden ottamista.

On tärkeää, että lääkäri tarkistaa säännöllisesti lääkityksen kokonaisuuden mukaan lukien itsehoitolääkkeet. Näin voidaan arvioida kaikkien lääkkeiden tarve ja annostus sekä mahdolliset yhteisvaikutukset. Neuvoa ja ohjeita lääkehoidon toteutukseen kannattaa pyytää tarpeen mukaan myös apteekin henkilökunnalta.

Lähde: Pazianas et al. Eliminating the need for fasting with oral administration of bisphosphonates. 2013: 395-402. Lisäksi keskustelut apteekkarin sekä lääkevalmistajien ja -maahantuojien kanssa keväällä 2019.

Kuva: Pixapay

Jaa somessa: