Hyppää sisältöön

Luustoliitto mukana vaikuttamassa

Luustoliitto on laatinut yhdessä muiden tule-järjestöjen kanssa vetoomuksen hallituksen ministerityöryhmän jäsenille, heidän avustajille ja ministeriön keskeisille virkamiehille, jotta päättäjät ymmärtäisivät sote-järjestöjen edunvalvonta- ja vaikuttamistoiminnan merkityksen koko yhteiskunnan kannalta.

Puolustetaan yhdessä suomalaisten hyvinvointia

Monet sosiaali- ja terveysalan järjestöt on aikoinaan perustettu edustamaan potilaan ja asiakkaan näkökulmaa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vaikuttamistoiminta onkin järjestöjen jäsenten mielestä järjestön keskeisintä työtä tuoden päättäjien tietoisuuteen hoidon, kuntoutuksen ja palveluiden vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Näin sosiaali- ja terveysjärjestöjen vaikuttamistoiminta on ollut keskeinen osa suomalaisten kehittyvää hyvinvointia. 

Koska vaikuttamistoiminta on olennainen osa järjestöjen perustyötä, on tärkeää miettiä, miten ensi vuodelle suunnitellut rahoituksen leikkaukset kohdistetaan. Järjestöjen vaikuttamistyöhön käytetään vain pieni osa rahoituksesta. Sen kustannukset ovat marginaaliset, mutta vaikutukset puolestaan ovat moninkertaiset – sekä yksilön hyvinvoinnin että järjestelmän toimivuuden kannalta.

Allekirjoittajat

Invalidiliitto ry

Kuntoutussäätiö sr

Selkäliitto ry

Suomen Luustoliitto ry

Suomen Nivelyhdistys ry

Suomen Reumaliitto ry

Suomen Sjögrenliitto ry

Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry

Turun Seudun Nivelyhdistys ry

Turun seudun Selkäyhdistys ry

Jaa somessa:

Sinua saattaa kiinnostaa