Hyppää sisältöön

Yhdistyksen hallinto

Luustoliiton jäsenyhdistykset ovat itsenäisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä. Yhdistyksen toiminnasta vastaa yhdistyksen hallitus. Uudet hallituksen jäsenet valitaan sääntöjen mukaisesti yhdistyksen kokouksessa. Kaikki yhdistyksen jäsenet voivat osallistua yhdistyksen kokoukseen, asettua ehdolle ja äänestää uudesta hallituksesta.

Ennen kuin yhdistyksen uusi hallitus aloittaa toimintansa, yhdistyksen kannattaa järjestää yhteinen tapaaminen uuden sekä vanhan hallituksen edustajien kanssa. Vanha hallitus jakaa tietoa yhdistyksen edellisen vuoden toiminnasta sekä mahdollisista kehityskohteista ja onnistumisista. On kuitenkin hyvä huomioida, että uusi hallitus päättää jatkossa siitä, mitä yhdistyksessä tehdään. Vanhan hallituksen tärkeänä roolina on olla uuden hallituksen neuvonantaja ja tuki.

Yhdistyksen hallituksessa tulee yhdistyslain mukaan olla vähintään 3 jäsentä. Lisäksi yhdistyksellä tulee olla puheenjohtaja. Tutustu tarkemmin yhdistyksen vastuutehtäviin.

Jaa somessa: