Tunnistaminen, diagnoosi ja seuranta

Diagnosointi

Osteoporoosidiagnoosi on mahdollista tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella (DXA eli kaksienergiainen röntgenabsorptiometria). Luuntiheysmittaus on röntgentutkimus, mutta sen säteilyannos on hyvin pieni. Säteilyturvallisuuslaki kuitenkin edellyttää, että lääkäri on harkinnut tutkimuksen ko. potilaalle tarpeelliseksi. Yksityisvastaanotolla Kela-korvauksen saamisen edellytys on etukäteen tehty lääkärin lähete, jossa tutkimus on todettu tarpeelliseksi.

Luuntiheysmittaus on suositeltavaa, kun henkilöllä on

ollut pienienergiainen murtuma, joka on syntynyt kaatuessa samalla tasolla tai pudotessa alle metrin korkeudesta
osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia ja tekijöitä, joiden arvioinnissa voidaan käyttää FRAX-riskilaskuria
epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella esimerkiksi nikamamuutos tai vaikutelma pienentyneestä kalsiumpitoisuudesta
pituuden pieneneminen (vähintään 4 cm) ja/tai rintarangan taaksepäin kumartuva ryhti (torakaalinen kyfoosi)

Luuntiheysmittauksen tulosta verrataan 20–40-vuotiaiden naisten luun huipputiheyden keskihajontaan (T-luku) ja iänmukaiseen viitearvoon (Z-luku). Kyse on osteoporoosista, jos luuntiheys on pienentynyt 2,5 SD tai enemmän naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (T-luku ≤ -2,5). Osteopeniasta on kyse, kun luuntiheys on 1–2,5 SD kyseistä keskiarvoa pienempi (-2,5 < T-luku < -1). Vaikeasta osteoporoosista puhutaan, kun T-score on -2.5 tai alle sekä on tullut osteoporoottinen murtuma. Luuntiheys on normaali, kun T-luku on ≥ -1 SD.

Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee poissulkea osteoporoosin mahdolliset sekundaariset aiheuttajat. Tässä henkilön esitiedoilla, kliinisellä tutkimuksella ja laboratoriotutkimuksilla sekä mahdollisella röntgetutkimuksella ja luubiopsialla on tärkeä merkitys.

Osteoporoosidiagnoosi on selvä ja hoito voidaan aloittaa, jos on sairastanut nikama- tai lonkkamurtuman. Myös tällöin tullee tarkistaa mm. laboratoriotutkimuksien avulla, ettei ole sekundaarisia osteoporoosin aiheuttajia.

Seuranta

Osteoporoosin perushoidon (monipuolinen ravitsemus, riittävä D-vitamiinin, kalsiumin, ja proteiinin saanti, liikunta, kaatumisen ehkäisy sekä lepo ja uni) ja lääkehoidon tavoitteena on murtumien ehkäiseminen. Osteoporoosia sairastavalle tulee laatia hoitosuunnitelma yhdessä hänen kanssaan.

Osteoporoosin ja sen hoidon seurannan tavoitteena on määrittää sairauden kulku sekä hoidon hyödyt ja haitat. Seuranta toteutetaan mahdollisuuksien mukaan perusterveydenhuollossa. Seuranta perustuu luuntiheymittauksiin.

Jos osteoporoosia sairastavalla henkilöllä ei ole lääkehoitoa käytössä, tulee luutiheysmittaus toistaa 2–5 vuoden välein. Jos henkilöllä osteoporoosin lääkehoito käytössä, tulee luuntiheysmittaus toistaa 2–3 vuoden välein. Bisfosfonaattihoidon lopettamisen jälkeen tiheysmittaus uusitaan 1–2 vuoden kuluttua. Luuntiheyden tulisi pysyä ainakin hoitoa edeltävällä tasolla. Luuntiheyden seurannassa on syytä huomioida eri laitteilla saatavien tulosten mahdolliset erot.

Jos osteoporoosin lääkehoito on aloitettu nikamamurtuman perusteella ilman luuntiheysmittausta eikä siihen ole mahdollisuutta, seurataan röntgenkuvia. Niiden perusteella arvioidaan, ettei nikaman kasaanpainuminen lisäänny ja ettei uusia nikamamurtumia ilmaannu. Nikamamurtuman hoidon onnistumista arvioidaan myös kipujen lievittymisen perusteella.

Luun aineenvaihdunnan merkkiaineet mittaavat joko luun rakentumista tai hajoamista. Niiden mittaamista voidaan käyttää erikoispoliklinikoilla osteoporoosin lääkehoidon tehon, annoksen riittävyyden ja hoitomyöntyvyyden seurannassa.

Lähteet

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2020. Osteoporoosi Käypä hoito -suositus.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2021. Osteoporoosi altistaa luun murtumille. Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen potilasversio.

Osteoporoosi Käypä hoito -suosituksen potilasversio on tilattavissa maksutta Luustoliitosta.