Liikunta

Luusto tarvitsee säännöllistä liikuntaa uudistuakseen ja vahvistuakseen. Luustoa vahvistava liikunta kasvattaa luun massaa lapsuudessa ja nuoruudessa, ylläpitää luun vahvuutta aikuisiässä ja hidastaa luun menetystä ikääntyvillä. Liikunnan avulla voidaan lisäksi kehittää lihasvoimaa, tasapainoa, ketteryyttä ja liikkumisvarmuutta sekä siten osaltaan ehkäistä kaatumisia ja niistä seuraavia luunmurtumia.

Luusto reagoi erityisesti nopeisiin voiman muutoksiin, jollaisia tuotetaan esimerkiksi hypyissä ja liikkeissä, joissa liike pysäytetään nopeasti ja kiihdytetään uudelleen. Luuston kannalta tehokkainta liikuntaa ovatkin isku- ja tärähdystyyppinen liikunta. Luusolut sopeutuvat tavanomaiseen päivittäiseen kuormitukseen, minkä vuoksi tavanomaisella liikuntakuormituksella on vaikea vahvistaa luuta edelleen. Luun lisävahvistaminen edellyttää tavanomaisesta oleellisesti poikkeavaa ja riittävän suurta kuormitusta.

Aikuisten luuliikuntasuosituksessa tehokkaita luuliikuntamuotoja ovat maila- ja pallopelit, step-aerobic, tanssi, kuntosaliharjoittelu, reipas kävely sekä juoksu. Aikuisten luuliikuntasuosituksista löydät lisää tietoa. Ikääntyvien luuston kuntoa ja liikkumisvarmuutta voidaan ylläpitää esimerkiksi kuntosaliharjoittelulla, tanssilla, voimistelulla, kävelyllä, sauvakävelyllä ja porraskävelyllä. Ikääntyneiden luuliikuntasuosituksista löydät lisää tietoa.

Osteoporoosissa liikunta on osa sairauden omahoitoa. Tutustu myös kolmen tason (kevyt, keskitaso ja vaativa) kotivoimisteluohjeisiin luustokuntoutujalle. Ohjeet löytyvät myös ruotsinkielisinä.

« Proteiini Kaatumisen ehkäisy »