Olet täällä

Osteoporoosin tutkiminen

Osteoporoosidiagnoosi on mahdollista tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella (DXA eli kaksienergiainen röntgenabsorptiometria). Luuntiheysmittaus on röntgentutkimus, mutta sen säteilyannos on hyvin pieni. Säteilyturvallisuuslaki kuitenkin edellyttää, että lääkäri on harkinnut tutkimuksen ko. potilaalle tarpeelliseksi. Yksityisvastaanotolla Kela-korvauksen saamisen edellytys on etukäteen tehty lääkärin lähete, jossa tutkimus on todettu tarpeelliseksi.

Luuntiheysmittaus on suositeltavaa, kun henkilöllä on

  1. ollut pienienergiainen murtuma, joka on syntynyt kaatuessa samalla tasolla tai pudotessa matalalta tasolta.
  2. osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia ja tekijöitä, joiden arvioinnissa voidaan käyttää FRAX-riskilaskuria.
  3. epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella esimerkiksi nikamamuutos tai vaikutelma pienentyneestä kalsiumpitoisuudesta.
  4. pituuden pieneneminen (vähintään 5 cm) ja/tai rintarangan taaksepäin kumartuva ryhti (torakaalinen kyfoosi).

Luuntiheysmittauksen tulosta verrataan 20–40-vuotiaiden naisten luun huipputiheyden keskihajontaan (T-luku) ja iänmukaiseen viitearvoon (Z-luku). Kyse on osteoporoosista, jos luuntiheys on pienentynyt 2,5 SD tai enemmän naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (T-luku ≤ -2,5). Osteopeniasta on kyse, kun luuntiheys on 1–2,5 SD kyseistä keskiarvoa pienempi (-2,5 < T-luku < -1). Vaikeasta osteoporoosista puhutaan, kun T-score on -2.5 tai alle sekä on tullut osteoporoottinen murtuma. Luuntiheys on normaali, kun T-luku on ≥ -1 SD.

Osteoporoosidiagnoosi on selvä ja hoito voidaan aloittaa, jos sairastanut nikama- tai lonkkamurtuman. Tällöin pitää kuitenkin tarkistaa, ettei ole sekundaarisia osteoporoosin aiheuttajia. Tämä voidaan tehdä laboratoriotutkimuksilla.

Lähde: Duodecim 2014. Osteoporoosin Käypä hoito -suositus.