Olet täällä

Lapsen luuston kasvu ja kehitys

Luukudos kehittyy sikiökehityksen aikana joko sidekudossyntyisellä luunmuodostuksella, jolloin sidekudoksinen malli korvautuu suoraan luulla, tai niin että luu korvaa aiemmin muodostuneen rustoisen mallin (endokondraalinen luutuminen). Suurin osa luustosta syntyy jälkimmäisellä tavalla. ”Luun muotoisiin” rustomalleihin syntyy luutumiskeskuksia, joista käsin luutuminen leviää. Luutumiskeskuksia ilmaantuu eri luissa ja eri luun kohdissa eri aikaan. Ensimmäiset luutumiskeskukset ilmaantuvat parin kuukauden ikäiselle sikiölle, viimeisimmät vasta useamman vuoden ikäiselle syntyneelle lapselle.

Luuston kasvu ja kehitysNäiden luutumiskeskusten perusteella voidaan röntgenkuvasta määrittää lapsen luustoikä. Luustoiän määritys voidaan tehdä esimerkiksi epäiltäessä tiettyjä sisäeritys- tai ravitsemussairauksia. Tutkimuksissa on todettu, että samanikäisillä lapsilla tyttöjen luuston kehitys on lopulta keskimäärin 1-2 vuotta edellä samanikäisiin poikiin verrattuna. Luonnollisesti yksilöiden välillä on suuriakin eroja myös luuston kehityksen nopeudessa.

Pitkissä luissa luutuminen alkaa erikseen luun varressa ja luun päissä. Näiden luutumiskohtien väliin jää rustoinen levy, epifyysilevy (kasvulevy), joka röntgenkuvassa näkyy rakona luussa. Tästä kasvulevystä käsin tapahtuu luun pituuskasvu lapsen kehityksen mukana. Kasvukauden lopussa tämä kasvulevy umpeutuu, korvautuu luulla, jolloin pituuskasvu loppuu. Luun poikkimitan kasvu tapahtuu siten, että luuston uusiutumisen myötä putkiluun ulkopinnalle (periosteum) tehdään lisää luuta ja luun sisäpinnalta (endosteum) sitä syödään pois.

Luu on elävää kudosta, joka uusiutuu jatkuvasti luuta syövien solujen (osteoklastit) ja luuta muodostavien solujen (osteoblastit) toimesta. Tämä ilmiö on jatkuvasti käynnissä niin lapsen kuin aikuisenkin luustossa. Kasvun aikana tapahtuvan luuston uusiutumisen, kypsymisen myötä luiden muotokin voi muuttua. Lapsen luut mukautuvat kuormitukselle (tai sen puutteelle). Mekaaninen kuormitus, toisin sanoen pystyasennossa tapahtuva liikunta, on oleellisen tärkeä lapsen luuston kehitystä muovaava tekijä.

Lapsen luut ovat joustavampia kuin aikuisen luut. Lisäksi kasvavan luun ulkopinta (periosti) on varsin vahva. Tämän vuoksi tapaturmien yhteydessä lapsilla nähdään usein nimenomaan kasvavalle luulle ominaisia ”taipumismurtumia” (”pajunoksamurtuma”) (luu on taittunut mutta ei katkennut) sekä ”epätäydellisiä” murtumia, joissa murtuma ulottuu vain osittain luun läpi. Luun uusiutumisen voimakasta vaikutusta kuvaa se, että lasten murtumien hoidossa voidaan sallia suuriakin virheasentoja murtumakappaleiden välillä. Aikaa myöten luonto osaa muodostaa uutta luuta sille puolelle mistä sitä puuttuu, ja vastaavasti luuta syödään sieltä puolelta missä sitä on liikaa. Tämäkin asia perustuu pitkälti nimenomaan luuhun kohdistuvan mekaanisen kuormituksen ohjaavaan vaikutukseen, jonka vuoksi liikunnan merkitystä kasvavan luuston kehitykseen ei voi liikaa korostaa.